Käyttäjä29501

Tiedän tämän Packalenin edellisen avopuolisonsa kautta. Oli väkivaltainen että sanallisesti nöyryyttävä. Kutsummekin häntä nimellä ”Paskaleen”. Ihme, että saa edelleen nauttia kansan luottamusta.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä29501 kirjoitti:

Paljon yhteistä keskusteltavaa, syvä luottamus, hyvät ruoanlaittotaidot, vapaus antaa mennä ja tehdä, taloudellinen tasa-arvoisuus eli osallistun yhtä paljon kaikkeen kuin miehenikin (tosin tienaankin enemmän), hyvä huumorintaju. En oikein osaa sanoa, että pitäisin miehestäni kiinni. Hyvä suhde ei mielestäni pidä vaatia suuria ponnisteluja. Hän on vaan pysynyt kanssani.

Minusta koko tuo ajatus siitä, että suhteen eteen pitää tehdä töitä on jotenkin outo. Ihan kuin neliskanttista palaa kannattaisi alkaa sorvaamaan pyöreään koloon sopivaksi kun niitä pyöreitä paloja on ihan valmiinakin..

Tosi moni sysipskassa suhteessa eläväkin kuvittelee vuosia ja vuosia, että kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu kunhan vaan näen vähän enemmän vaivaa ja olen enemmän sitä, tätä ja vielä tuotakin. Että ei vaan saa antaa liian helposti periksi kun ei kukaan ole täydellinen ja paistaa se päivä vielä risukasaankin..

Juuri näin. Yhtäkkiä siinä sysip*skassa suhteessa huomaat tuhlanneesi vuosia, eikä mikään ole muuttunut eikä muutu. Ylipäätään se, että suhteessa lähdetään siitä, että toista yrittää muuttaa, on tuhoon tuomittu tie. Ymmärrän toki sen, että puolison huomioi erilaisilla asioilla ja teoilla - niin mekin teemme. Se ei ole tarkoittamaani ponnistelua, vaan se että huonoa suhdetta yrittää väkisin parantaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole koko elämäni aikana ollut kunnollista, läheistä ihmissuhdetta.

Tuntuu aika hassulta ajatukselta että olisin nyt 14 vuotta odottanut yhteenmuuttamista, huh. Ap

Tämä on toinen asia, mitä en itse ymmärrä myöskään. Miksi niitä lapsia pitää hankkia suhteissa, jotka eivät ole hyviä?? Eikö olisi kaikkien puolesta parempi ensin etsiä sellainen kunnollinen ja läheinen ihmissuhde, jossa rakentaa yhteinen perhe ja sitoutua siihen? 

Tätä itsekin joskus ihmettelen. Itse oli lähes 20v suhteessa, jossa en lapsia koskaan edes ajatellut. Mieheni taas teki lapsen ex-suhteessaan, koska halusi isäksi vaikka tiesi, etteivät olleet oikeita toisilleen (siis kummankaan päin). Nyt sitten eletään uusperhe-elämää, joka onneksi sujuu kyllä hyvin, kun kaikilla on hyvät välit. Olemme vaan yrittäneet tehdä tämän kuvion mahdollisimman helpoksi lapselle. Asummekin 700m päässä toisistamme.

Paljon yhteistä keskusteltavaa, syvä luottamus, hyvät ruoanlaittotaidot, vapaus antaa mennä ja tehdä, taloudellinen tasa-arvoisuus eli osallistun yhtä paljon kaikkeen kuin miehenikin (tosin tienaankin enemmän), hyvä huumorintaju. En oikein osaa sanoa, että pitäisin miehestäni kiinni. Hyvä suhde ei mielestäni pidä vaatia suuria ponnisteluja. Hän on vaan pysynyt kanssani.

No kukin tyylillään, mutta ei missään nimessä olisi mun juttu. Näyttää epäsiistiltä ja tuntuukin epämukavalta.