Käyttäjä2676
Seuratut keskustelut
Kommentit
On outoa, että ihmiset "pysyisivät kasassa" ainoastaan, mikäli jotkut ulkoiset (muiden asettamat) vaatimukset täyttyisivät. Kuten esim. että hyvän elämän voi elää vain, mikäli ei elä yksin. Tai hyvän elämän voi elää vain, mikäli on jossain tietyssä työssä. Tai mikäli on varallisuutta riittävästi. Yms. ajatuksia ja uskomusrakennelmia.
Ainoastaan ne ihmiset, jotka uskovat mainitsemieni asioiden tuomaan onneen, todellakin "pysyvät kasasssa" heidän saavuttaessaan elämässään kaiken vaatimansa. Tästä syntyy illuusio, että elämä on onnellista, koska onnen on saanut aikaan ulkoisten vaatimuksien täyttyminen. Tämä ei kuitenkaan ole aitoa onnea, vaan tavaroiden, varallisuuden yms. tuomaa onnea. Toisaalta on esim. hyvin varakkaita ihmisiä, jotka ovat tajunneet, että ulkoiset olosuhteet eivät takaakaan onnea.
Media moiset uskomusrakennelmat tietenkin saa ihmisten päähän ja uskomaan vieläpä niihin.
Itsekin joskus uskoin niihin, mutta kun käsitin, että ne ovat ajatuksia (ihmisten keksintöä siis), niin nykyisin lähinnä ärsyttää ja huvittaa samanaikaisesti sellaiset ajatukset. Toisaalta se tuntuu melko pahaltakin, että monilla ihmisillä elämänlaatu huononee heidän lähtiessä mukaan tähän "hyvän elämänlaadun" kilpailuun. Kun monilla jää sitten saavuttamatta sitä ja tätä elämässä, niin silllä pilaa mielenterveytensä pahimmassa tapauksessa.
Suosittelen omiin ajatuksiin liikaa uskoville meditaatiota ja omiin ajatuksiin ja uskomuksiin tutustumista. Se helpottaa ajan myötä.
Vierailija kirjoitti:
Jännä, että alkoholia käyttämättömälle vaihtoehtoja alkoholin käyttöön on vain kaksi. Absolutismi tai alkoholismi.
Nyt on sentään vaihtoehtoja kaksi. Yleensä Suomessa on asiassa kuin asiassa vaihtoehtoja vain yksi. Niin nolo maa tämä on vaihtoehdottomuudessaan.
Kohtuukäyttö on tietenkin järkevintä, jos vain pitää ylipäätään alkoholista. Kohtuullista on esim. kerran viikossa kaksi kolme tuopillista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tietenkään, tuo on se toinen ääripää. Mutta joku raja nyt oikeesti noihin tukiinkin!
Mikä raja ja miksi? Mitä varten? Et ymmärtänyt että koitin selittää että sun maailmankuva ja vaatimukset eivät ota huomioon sosiaalista kehitystä, joka on tapahtunut viime vuosikymmeninä. Ei, sinä puhut edelleen (tai uudestaan?) samalla retoriikalla, jolla perusteltiin se, että työttömät miehet laittettiin pakkotyöhön ja lapset myytiin orjiksi.
Silloinkin uskottiin että työttömydellä ja köyhyydellä ei ollut mitään tekemistä talouden ja yhteiskunnan eriarvoisuuden kanssa, vaan se oli aina köyhän ja työttömän oma syy, hänessä oli jotain vikaa. Sanottiin että Jumala on määrännyt toiset rikkaiksi, toiset köyhiksi, se on (muka) luonnolista -- tänään kun uskonto ei ole niin tärkeä tekijä, tuo luonnollisuus näkyy ihmisten käsityksissä siinä, että työtön tai köyhä on jotenkin biologisesti huonompi (tyhmempi, heikompi, laiskempi, yms) kuin muut, siksi häntä voi syyttää omasta kohtalostaan. Siksi sanotaan, ettei hänellä ole oikeutta yhteiskunnan tukeen. Näin uskovat myös päättäjäistä moni.
Tämä on tietysti väärin. Työttömyydessä ja köyhyydessä syynä on aina se, että yhteiskunta toimii eriarvoisesti. Työtön on työtön siksi, että töitä ei ole, köyhä on köyhä siksi, että jollakin muulla on hänenkin osuutensa yhteisestä hyvästä.
Yhteiskunta ja talous ovat täysin ihmisen luomia järjestelmiä, joten jos systeemin kuuluu köyhyys ja työttömyys, se johtuu siitä, että järjestelmä on suunnitletu toimimaan niin.
Nytkin monen keski- ja pienituloisen katkeruus ja kateus kohdistuu maamme vähäosaisiin eli tuen saajiin. Kellekään ei tule mieleen ihmetellä miksi yksityisille yrityksille syydetään miljardeja veronmakajien rahaa? Tai miksi hyvätuloiset saavat kiertää veroja? Miksi kukaan ei tutki veroparatiiseja? Miksi joku tukikeinottelija kuten Nalle Wahlroos saa jatkuvasti sanansa mediaan kun läimii 522 euroa käteen kuukaudessa saavaa työtöntä?
Sitä varten ettei siihen ole vain enää varaa. Elämme lainarahalla
"Sitä varten ettei siihen ole vain enää varaa. Elämme lainarahalla"
Voi voi..... joka ikinen maailman valtio elää lainarahalla. Miksei siis Suomikin? Kaikki maailmassa liikkeessä oleva raha on lainarahaa, etkö tätä tiennyt? Sellaista rahaa ei ole, joka ei alun perin olisi jonkin ottamaa velkaa pankista. Koska pankit elävät velasta ja pankeilla on hyvin suuri vaikutusvalta, ei talous tule aivan lähiaikoina perustumaan siihen, että velan ottaminen lopetettaisiin. Koska velan ottamiseen syyllistyvät kaikki, ei siitä myöskään tulla asettamaan valtioita vastuuseen. Poliitikot myös tietävät, että jos valtioiden velka lopetetaan, niin siinä jää äänet saamatta.
Mikäli ainoastaan yritykset ottaisivat velkaa jatkossa ja kotitaloudet, niin siinä vasta työttömyys räjähtäisikin käsiin.
Koko talous perustuu ainoastaan velkaan. Ilman velkaa ei olisi koko nykyisen kaltaista taloutta, vaan palattaisiin vaihtotalouteen takaisin.
En ymmärrä tätä Suomessa vieläkin vallitsevaa velkapelko-ajattelua. Täysin 50-luvun hommia. Jotenkin ärsyttää, että SUomessa ollaan niin konservatiivisia talousopeissa. Muu Eurooppa elvyttää jo, niin ylläri ylläri.... Suomi on taas jälkijunassa ja toteuttaa täysin omaa valtavirrasta poikkeavaa talousoppia, joka perustuu lähinnä herran pelkoon.
The Economist -talouslehden toimittajakin ihmetteli, miksei Suomi elvytä talouttaan velkarahalla.
http://www.talouselama.fi/uutiset/the-economistin-toimittaja-hassua-ett…
Hel-nyc on kai jonkinlainen muiden johdattajaksi täälllä noussut, mutta hän on varmaan brunssilla nykissä, joten ei paikalla. Keitäs muita niitä on? Månsteri? Hän lepäilee nyt, eikä halua tulla häirityksi.