Käyttäjä23

Up 

tonttuli kirjoitti:

Känniterapia... mielenkiintoinen ilmaisu :D no joo, itse tykkään kyllä ryyppäämisestä vähän liikaakin. Mutta sama kai se on, jos on kivaa :) Veikkaan että asut liian kaukana meikäläisestä. Muuten kyllä, mielelläni voisin pistää viihteelle uusien ihmisten kanssa! :) 

Olis hienoo! Juominen maistuu myös, onneksi ei niin paljoa enää kuin ennen. Pää hajoo jos juo useammin kuin kerran viikossa :D 

Tonttuli kiitos vastauksesta! 

Juuri tuossa tupakalla mietin tuota terapiaan hakeutumista. 

Tällä hetkellä mietin että känni olis aika kivaa terapiaa tällä hetkellä. Hae minutkin mukaan niin otetaan yhdessä ja nauretaan hetki tälle elämälle :D 

ap

Kilpirauhasarvot katsottu ja koelääkitys annettu. Ei vaikuttanut. Ja juurikin pelkkä TSH oli koholla. 

Ravintolisiä olen miettinyt mutta jotenkin ajattelen aina, ettei niistä ole kuitenkaan apua/ ei ole varaa tms. Ehkä kuitenkin pitäisi.. Sekin vaan vaatii ponnistelua edes hakea omatoimisesti yksinkertaisista asioista helpotusta, siis esim. Lenkkeilystä tai hakemalla lääkkeitä. En tie, se luovuttaminen kaikessa on niin voimakasta valitettavasti. 

Tuossa toisessa kommentissa aloin melkeinpä itkemään. Totta, olen toivoton. En tiedä mitään tällä hetkellä. Taidan olla liian herkkä tosiaan.. Mietin liikaa muiden mielipiteitä minusta, ne paineet kammottavat. En vain jaksa hakea apua, tiedä mitä pitäisi tapahtua. Ehkä kokeilla noita taikasieniä :D voisi olla kiva kokemus! 

Olen vasta parikymppinen. Olin lapsena kyllä vastuullinen, kiltti ja fiksu. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin sekoilemaan ja jäin riippuvaiseksi milloin mihinkin (en huumeisiin). Tein vaikka mitä jotta musta pidettäisiin ja ihmiset huomaisivat etten ole ujo ja mitäänsanomaton ihminen. Kokeilin rajojani ja sairastuin syömishäiriöön. 

Paneskelin ja ryyppäsin. Ajauduin huonoon seuraan. Minusta ei pitänyt tulla wt tyttöstä. Vanhemmat antoivat avaimet hyvään tulevaisuuteen kaikista ongelmistamme huolimatta mutta tyrin. Oon vaan tyrinyt kaiken. En tiedä kuka olen, oon aivan palasina ja on hankala saada enää itseäni kokoon. Olin niin kiltti.. En tiedä miksi menin huonolle polulle ja nyt tunnen itseni niin huonoksi ja ääliöksi! Ne kaikki ihmiset joihin rakastuin ja mitä heille annoin mutta se kohtelu takaisin ja nää paineet omasta itsestä ja vartalosta mitä tässä elämässä on koettu ja nähty huonon polkuni varrella on aivan järkyttävää. Kun jätin perheeni, en enää keskittynyt tulevaisuuteni (koulu, yms) niin oon ollut mm. Panolelu ja tyhmä helppo tyttö. 

En todellakaan tahdo olla täällä. En kestä menneisyyttääni ja sitä väkivaltaa mitä kaikki rakkaimmat on tuottanut, en mä ansainnut sitä. Miksi kukaan ei auttanut vaan syyllisti. 

Anteeksi avautuminen, pakko vaan kirjoittaa. Oon niin eksyksissä 

ap