Käyttäjä210
Seuratut keskustelut
Kommentit
Itselläni on opistotutkinto ja olin oppilaskunnan jonkinlainen aktivisti. Teimme useita ekskursioita ympäri Eurooppaa ja Neuvostoliittoonkin.
Kysymys loppupeleissä oli tutkintojen yhdenmukaistaminen Euroopassa. Ja sitä kautta hyväksilukemiset jos menee töihin toiseen maahan.
Hyvältä idealta vaikutti, mutta kävimme Saksassa eräässä ammattikorkeakoulussa ja kierroksen jälkeen, kukaan meidän porukasta ei voinut kyseistä ammattikorkeakoulua pitää Suomalaista maataslousoppilaitosta korkeampana oppilaitoksena.
Akateemisesta koulutuksesta puhumattakaan, meillä oli olo että vierailisimme suomalaista insinööriopistoa tasokkaammassa laitoksessa pettymys oli suuri ja muutkin vierailukohteet Saksassa vastasivat korkeintaan suomalaista teknikkotasoa.
Ja koko uudistus minusta meni kivelle Suomessa. Tuli vain ylimääräisiä vuosia opiskeluun ja lopputulos oli huonompi. Ennen kuin piti palkata insinööri tai diplomi insinööri, tiedettiin että insinöörillä oli sentään työkokemusta alaltaan.
No me insinöörit olemme katoavaa kansanperinnettä, mutta Eussa rinnastettu korkeimpaan kastiin DIn kanssa.
Ammattikorkeakoulun idea jotenkin veistettiin kun kaiken alan puljulta tehtiin kilpaa ammattikorkeakouluja. Minusta tuo koulutyyppi ja nimityssopii lähinnä käytännöllisille aloille ja yksi idea oli että insinööri voisi vuodessa tai muutamassa lukea itsensä DIksi.
Koko juttu meni minusta pieleen, insinöörit olivat tätä ajamassa, ilman kuvitelmia akateemisuudesta. En tiedä mitä kaikkia ammattikorkeakouluja nykyään edes on mutta sen ei tosiaan ollut tarkoitus olla mikään akateeminen tutkinto.
Minulla itsellä toki on myös korkeakoulututkinto. Mutta sanon olevani insinööri.
Ainakin kuin hain töitä. Tai riippuu mistä hain.
Vierailija kirjoitti:
Ilman autoa pärjää, mutta ajokortti on kyllä hyvä olla olemassa. Jonnekin, vaikka mökille tai vastaavaan paikkaa "jorpakossa", voi joskus olla pakko mennä autolla ja silloin tällöin sellaisen voi vuokrata oman auton ylläpidosta säästyneillä rahoilla ja jäädä vielä voitolle.
Hyvin jossain maalla ja kaupungissakin pärjää ilman ajokorttia, ei sitä kysyntä suunnilleen koskaan, toki auto pitää olla ja katsastukset ja muut paperit kunnossa, autovuokraamossa minulta on kyllä ajokorttia kysytty kai joka kerta.
Mutta jos ei töppöile, niin korttia tuskin koskaan kysytään.
Käyttäjä292 kirjoitti:
Käyttäjä210 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä210 kirjoitti:
Riippuu eniten lihan lajista, nadan, kanan ja sianliha ovat esimerkiksi kiellettyjä. Sallittua on syödä jauheen lihaa ja pekonia, koska näitä eläimiä ei elä missään.
Jos oikein tarkka fennovegaani tahtoo olla niin ainakin lehtipihvi on sallittua.
Ööh, älä kuseta. Mä olen nähnyt Jauheen.
Oliko se jauhe valkoisina viivoina peilin päällä ja vedit sitä nenääsi kuten herneitä.
Se oli tarkoitettu vitsiksi mutta... voinhan mä vedelläkin!
Ei minäkään tuota pahalla tarkoittanut, ei pidä pahastua, ei vain tullut mieleen mitään muuta kuin jauhe ja herneet mitä vedetään nokkaan.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä210 kirjoitti:
Riippuu eniten lihan lajista, nadan, kanan ja sianliha ovat esimerkiksi kiellettyjä. Sallittua on syödä jauheen lihaa ja pekonia, koska näitä eläimiä ei elä missään.
Jos oikein tarkka fennovegaani tahtoo olla niin ainakin lehtipihvi on sallittua.
Ööh, älä kuseta. Mä olen nähnyt Jauheen.
Oliko se jauhe valkoisina viivoina peilin päällä ja vedit sitä nenääsi kuten herneitä.
Vaikk as olisikin mahdollista, niin vankka kokemus sanoo, että ei kannata, itse minulla mielenterveyden ongelmia alkoi tulla kun en heti eronnut, vaan annoin mahdollisuuden uudestaan ja uudestaan. En sano että mieli ei olisi prakannut muutenkin mutta ei varmasti samaan aikaan.
Helpompi on minusta se ero vaikka siinä on papereita ja omaisuuden paloittelua jos avioliitto. Itse en sitä jaksanut mutta se olisi ollut helpompi juttu, vaan niin jamassa olin jo silloin ja ei ollut voimia etsiä uutta asuntoa. Menin siitä mistä on aita matalin ja kadun, suurin syy oli toki että ajattelin exäni saavani takaisin, tai vain toivoin.