Käyttäjä2108

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Käyttäjä7437 kirjoitti:

Mä olen sikarikkaasta perheestä, mutta mun mutsi vihasi mua tosi rajusti. Ihme ettei mun käynyt, kuten pikku Vilja-Eerikan.

Niin meillä ei ollut koskaan ruokaa kotona ja vanhemmat söivät aina ulkona. Eli kouluaikoina sain kansakoulussa sapuskaa, mitä nyt sodan jälkeen oli, lähinnä vesivellejä jne.

Oppikoulussa ei ollut ruokaa. Opettajat lähettivät kotiin lappuja, että lapsi on pahasti aliravittu.

No siitähän mua hakattiin kotona, niin että veri lensi ja huudettiin, että mitäs oikein olen mennyt kantelemaan ja valehtelemaan.

En ikinä olisi tietenkään uskaltanut hiiskahtaakaan tällaisista.

Sitten yks maikka sääli ja alkoi ostaa mulle ruokatunniksi puoli litraa maitoa. Se oli tosi tosi noloa ja kaikki luulivat, että olen joku open lellikki.

Tämä nyt ei liittynyt aiheeseen, muuten kuin tykkäämisen köyhäilymielessä ehkä.

Olen miettinyt useaampaankin kertaan jos voisi kerätä kirjan tästä aiheesta.

Meidän köyhä ja kamala nuoruus niissä puitteissa, kun pieksäminen oli sallittua, ruokaa tuskin riitävästi, vaatteet perittiin .Köyhä Suomi, ei niinkään kauan sitten. 

Liikuttavaa lukemista. 

Ei se ollut aina rahallista köyhyyttä. Mun narsistiäkti vihasi minua (ja yhä vihaa) ja teki kaikkensa nujertaakseen ja tuhotakseen lapsensa. Se lpsen kaltoinkohtelu oli monelle tietoinen valinta. Ei vahinko. Ei köyhyys.

Sehän tässä onkin pahinta että se ei kaikille ollut rahallista köyhyyttä.Se oli köyhyyttä kaikilla alueilla. Köyhyys paistoi joka paikassa.

Törppösankariksi kutsuttu nuori vähä- älyinen reppana pakoitettiin pyörittämään tynnyreitä koko kaupungin läpi roskalaanille. Siellä se reppana juoksi ja hakkasi tynnyreitä pinnalla ylämäkeen. Raskasta ja surullista muistaa tämänkin nuoren kohtalo. Mitenkähän se loppui. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti ompeli meidän vaatteet. Sitä piti vain äitiä käsityöihmisenä mutta vanhempana löysin laskelmat joka vaatteesta mitä olivat tulleet maksamaan ja mitä kellekkin oli tehty.

Meilläkin äiti teki lähes kaikki vaatteet. Itsekin ajattelin aina että äiti on vaan niin taitava ja tykkää tehdä itse. Aikuisena äiti paljasti että oli pakko oppia taitavaksi ompelijaksi kun ei ollut varaa ostaa uusia vaatteita.

Luoja minut opetti tekemään vanhoista vaatteista uusia Burdamallien kanssa. Kopioin koulussa Burdalehdestä kaavat ja tein upeita luomuksia. 

Koko kylälle ompelin housut kun Beatles tuli muotiin ja korkeat vyötäröt oli pakko . vanhalla Singerilla tramppasin niitä housuja yötä päivää. 5 markkaa tekopalkkaa. 

Olen elämäni surrut että kaikki isovanhemmat kuolivat sodan jälkeen / aikana. En ole koskaan tavannut mummoa enkä vaaria. En tiedä miltä tuntuisi saada halaus niin rakkailta ihmisiltä. Äitini myös jäi orvoksi 4 vuotiaana .Hän kaipasi omaa åitiänsä koko elämän. 

Vierailija kirjoitti:

Se että leivän päälle ei saanut laittaa juustoa ja leikkelettä molempia vaan pelkästään toista.

Se että ei käyty ulkomailla koskaan eikä koskaan ravintolassa.

Ei harrastettu mitään maksullisia harrastuksia.

Oli 70-luvulta asti sama auto (yhä lapsuudenperheeni ainut auto).

Se että uunia lämmitettiin vain sunnuntaisin tai öisin, kun oli halvempi sähkö. Samasta syystä sauna lämmitettiin vain sunnuntaisin ja pyykit pestiin sunnuntaisin.

Leivän päälle vähän margariiniä. Se oli kaikki. Sen verran että paistoi läpi. 

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa oon tullut siihen tulokseen, että meillä ei selvästikään ollut tarvetta köyhäillä, vaikka ei mistään kovatuloisesta perheestä ollut kyse. Äiti etenkin tosi matalapalkka-alalla. 

Ainoa, mikä tulee mieleen on se, että äiti vahti kaakaojauheen käyttöä kuin haukka, koska se oli kuulemma kallista. Ja saatiin juoda vaan yksi kupillinen päivässä sitä. Nykyään se napisee lapsenlapsille samasta, mutta sillä kärjellä, että siinä on liikaa sokeria (tämän allekirjoitan itsekin, onneksi ei lapsille kovin usein maistu edes). 

Muistan nyt . Isoa juhlaa saada kuppi vesikaakaota pienen maitotipan kanssa.