Käyttäjä1849
Seuratut keskustelut
Kommentit
Mä en ymmärrä, että miksi näitä miesten kommenteja alapeukutetaan niin paljon ja harmitellaan, että ei ihme kun en ole ketään löytänyt. Ei nämä ole mitään vaatimuksia ja toki meillä kaikilla on ne tietyt mieltymykset, mutta usein niistä joustetaan. Esim itse rakastan, kun miehellä on pörröinen kiharapehko. Onko mun miehellä sellainen? Ei ole. Silti rakastan häntä hyvin paljon. Jos tätä samaa kysyttäisiin naisilta, niin eiköhän sieltäkin tulisi samanlaisia kommenteja. Se, että sanotaan, että unelmien naisella olisi pitkät hiukset ja hoikka vartalo, niin tästäkin varmasti moni mies on valmis tinkimään, jos kemiat muuten kohtaa. Ei varmasti kaikki ole, mutta uskon, että suurin osa on.
Vierailija kirjoitti:
Elämässähän on eri aikakausia. Nyt elät sohvaperunaa, sit ehkä lapsiarkea ja lopuksi matkustelet. Näin minä oon miettinyt tulevaisuutta, ajattelin sitten vanhuksena pelata pleikkaa ja vetää kalsarikännejä ja käydä paikoissa.
Olen itsekkin kotoilija eikä 24 ikävuoteen mennessä ollut tapahtunut mitään, pelkkää baaria. Sitten tuli lapset, talo, lemmikit yms. Uus työ ja koulu. Nyt seuraavaks kun lapset kasvaa alkaa taas uus vaihe. En tiedä vielä mikä.
Eikä siitä elämästä tarvii olla suunnitelmaa, kyllä se kulkee itelläänkin kun antaa kuljettaa. Mä olen mm. Tehnyt päätöksen olla mukana aina kaikessa mihin pyydetään mukaan vaikkei huvittais, ihan vaan siks että kotoilukin tylsistyttää jos sitä on liikaa.
Jotkuthan elää perhe-elämänkin kahteen kertaan. Vaihtaa puolisia ja tekee uudet lapset. Että ihan hyvin voit elää yhdessä elämässä monta elämää!
Jep, tosin mun elämään ei kuulu baareilua ja en halua lapsia. Voisin haluta lapsia, jos mulla tosiaan olisi monta elämää. Tai jos voisin vielä sata vuotta elää tälläistä elämää ja sitten kokeilla lapsiperhearkea. Mietin ja näen mun elämän vain aivan samanlaisena kahdenkymmenen vuoden päästä. Ehkä jos juuri haluaisi lapsiperhearkeen, niin tuntuisi, että elämässä olisi monia vaiheita. Mun elämä tuntuu vain näin yhdeltä samalta vaiheelta. Matkustaakkaan en edes uskalla enkä tiedä haluanko. Tällä hetkellä mielessä siintää, että ehkä jopa syksyllä menemme vaeltelemaan Lappiin. Loppujen lopuksi tämäkään ei varmaan taaskaan toteudu, kun lomat eivät satu miehen kanssa yhteen. Ei kaikkien elämä tarvitse ollakkaan mtn ihmeellistä ja monien elämä on vaan tylsää. Silti mietityttää, että kadunko tätä myöhemmin.
Ehkä vauva salakuljetettiin ulos siinä Saulin kantamassa rumassa kassissa?? Tai ehkä koko vauvaa ei olekaan?? Huh huh foliohatut päähän.
No ei oikeastaan. Tosiaan suunnitteilla on miehen kanssa, että syksyllä lähdettäisiin road tripille ja päädyttäis lopuksi Lappiin, jossa vaelleltaisi. Tuo on ehkä sellainen haave, mutta ehkä liian kaunistunut ajatus mulla tuosta reissusta. Sitten tietenkin haluaisin nähdä vaikka mitä nähtävyyksiä esim. Anne Frankin talon ja Auschwitzin keskitysleirit. Käydä Lontoossa, New Yorkissa, Uudessa-Seelannissa, Islannissa..Mutta en oikeasti tiedä haluanko matkustaa ja pelkään lentämistä. Olen myös hyvin ujo vieraissa kielissä ja tosiaan viihdyn kotona. En tiedä, että estääkö matkustamisen minun uskaltaminen vai että en oikeasti välitä niin paljon, että lähtisin. Ajatuksena myös hieno, että asuisi ulkomailla. Tai että lähtisi vaan ja myisi kamansa. Kiertelisi eripaikkoja reppureissaajana. Mutta tuntuu, että ei tuo ole minua kuitenkaan ja olen niin mukavuudenhaluinen.