Käyttäjä1849

Jos joku tuntematon huutaa mulle, että "maitonaama" niin loukkaannun. Jos kaverini on tummaihoinen ja meillä on läppää niin otan sen vitsillä. 

Ihan kuin tuo Eeva kohtelisi tätä joka haluaa muutosta niin lapsenomaisesti. Jotenkin puhetyyli ja käytös erilaista kuin puhuu muissa jaksoissa. 

Se kun olin pieni ja isäni otti haulikon ja sanoi menevänsä serkkunsa kanssa ampumaan kiekkoja. Isäni oli tätä ennen jo näyttänyt itsetuhoisia merkkejä ja vaikka olin vasta lapsi niin tiesin, että hommassa on jtn mätää. Isäni lähti ja kohta katsoin ikkunasta minne menee ja lähdin seuraamaan. Löysin isäni metsästä haulikko kourassa ja todennäköisesti pelastin hänet, koska itkin ja sanoin, että isä tule kotiin. Käveltiin yhdessä kotiin ja isäni sai apua. Tavallaan tää on mun elämäni järkyttävin, mutta myös yksi elämäni helpottavin tapahtuma, koska saatoin pelastaa isäni. 

Olisko kellään vielä jtn kommentoitavaa? Ketään samassa tilanteessa yms.?

m85 kirjoitti:

ehkä se eiole sulle sopiva ammatti sitten, kannattaa miettiä näitä vastakohtaisia ammatteja missä saat olla omissa oloissas

Jep, mutta kun en halua koko ajan olla omissa oloissani. Tykkään myös asiakkaista ja työkavereista. 50/50 työ on parasta, mihin sisältyy omaa näpertämistä rauhassa ja asiakkaiden auttamista. Oon kuitenkin asiakaspalveluhenkinen, auttavainen ja niissä tilanteissa saan suuni auki.