Käyttäjä1498

Kannattaa tehdä keittoja.

2 pussia pakastekukkakaalia tai perunoita soppeli määrä

1 vihreä paprika / munakoiso tai jotain muuta mistä tykkää ja mikä on edullinen

2 porkkanaa

1 sipuli

1 vihreä tai punainen curry paste

1 purkki kookosmaitoa

300g kanasuikaleita

2-4 valkosipulinkynttä

1-2 chiliä

1 limen mehu

(1 tomaattimurska)

(Yrtti)

Kaikki paloiksi. Kanan paistan ensin sipulin kanssa ja laitan osan currysta sekaan. Vihanneksia keittelen hetken itsekseen ja sitten laitan kanat ja loput curryt. Kun alkaa olla kypsää mukaan valkosipulit, chilit, kookosmaito ja lime. Jos haluaa panostaa voi vielä pilkkoa sekaan thaibasilikan tai jonkun muun yrttipuskan. Muita mausteita ja suolaa maun mukaan. Jos teet punaisesta currysta sekaan voi myös heittää tomaattimurskaa purkillisen. Keittoa tulee 4-5 litraa.

Nam jam!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurten ikäluokkien "etuna" oli monet asiat, joita tänä päivänä ei  edes haluta. Ensinnäkin suurilla ikäluokilla ei ollut kotihoidontukea eikä hoitovapaata. He olivat about nelikymppisiä, kun kotihoidontuki tuli. Ja silloinkin kotihoidontukea maksettiin vain siihen asti, kun lapsi täytti 1v10kk. Suuret ikäluokat palasivat siis suoraan äitiyslomalta töihin. Toinen etu oli, että ei ollut tällaista valikoimaa tavaraa, jota nykyisin pidetään välttämättömänä. Kolmas etu oli, että tavaroiden elinikä oli pidempi kuin nykyisin. Televisio, pesukone, puhelin jne kestivät hyvinkin päivittäisessä käytössä 20 vuotta, puhelimet noista vielä paljon pidempäänkin. Ei siis ollut tarvetta ostaa parin kolmen vuoden välein uutta vempainta vanhan tilalle. Neljäs etu oli, että pankit edellyttivät asuntolainaa myöntäessään riittävän määrän säästöjä. Nuoret siis alkoivat jo hyvin varhain säästää asuntolainatilille. Lisäksi oli arava-asuntoja, joihin ei tarvinnut yhtä paljon lainaa kuin vapaiden markkinoiden asuntoihin. Viides etu oli, että ensiasunnoksi nuoripari ei ostanut 200 neliön omakotitaloa vaan kerrostaloyksiön tai enintään kaksion jostain lähiöstä. Kun perhekoko oli kasvanut ja asuntolainaa maksettu riittävästi pois, myytiin vanha asunto ja ostettiin isompi. Kuudes etu oli, että kotia sisustettiin vähitellen ja varojen mukaan.  Seitsemäs etu oli, että filmitähtien ja popstarojen luksus-elämää kenties kadehdittiin, mutta ei ajateltukaan, että oman elämän pitäisi olla samanlaista. Kahdeksas etu oli, että lastenvaunut, lastenvaatteet ja muut lasten tavarat olivat käyttötavaraa eikä statussymboleja, joilla olisi kilpailtu muiden vanhempien kanssa. Yhdeksäs etu oli, että ulkomaanmatkat olivat vielä tavalliselle lapsiperheelle liian kalliita ja vaati vuosien säästämisen, ennenkuin nelihenkinen keskituloinen perhe pääsi edes viikoksi Mallorcalle. Nyt jokainen pienituloinenkin perhe haluaa päästä joka vuosi pariksi viikoksi Thaimaahan, vaikka lapsia olisi liuta. Kymmenes etu oli, että ei ollut nettiä, blogeja ja keskustelupalstoja, joista lukea, millaista elämän pitäisi olla. 

Pääsääntöisesti suuret ikäluokat saivat lapsensa hoidatettua vanhemmillaan. Nyt ei onnistu kun suuriin ikäluokkiin kuuluvat isovanhemmat nauttii elämästään Espanjassa tai harrastaa. 

Ei pidä paikkaansa. Suuret ikäluokat olivat juuri niitä, jotka 60-70 -luvuilla muuttivat maalta kaupunkeihin. Isovanhemmat jäivät kotipaikkakunnille kenties satojenkin kilometrien päähän.

Mummo muutti tarvittaessa mukana.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 19:37"]

[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 18:28"]

Ihmettelen, miten täällä kirjoitellaan ettei 70-luvulla ollut päivähoitoa, vaan jotain yksityisiä kalliita hoitajia olisi pitänyt palkata?! Kyllä minä ja veljeni olemme olleet ihan kunnallisessa päiväkodissa jo vuonna -75, jos oikein muistan - sillä aloitin kouluni -77. Ja kävin eskarinkin! Nuo hoitotätejä muistelevat kyllä muistelevat jotain -50 tai -60 lukua.

Eli kyllä suurilla ikäluokilla on ollut mahdollisuus kunnalliseen päivähoitoon. Omat vanhempani ovat syntyneet -44 ja 47. 

 

 

Nykyisen muotoisena päivähoitojärjestelmän luominen alkoi periaatteessa vasta lasten 

päivähoidosta annetun lain (36/1973) tultua voimaan 1973. Siitä meni vielä vuosia, ennenkuin koko maassa oli kunnallinen päivähoitojärjestelmä.

Olet todennäköisesti kasvanut jossakin Suomen suuressa kaupungissa, kasvukeskuksissa, joissa tämä toteutettiin ensin. Muualla oli edelleen turvauduttava yksityisiin hoitotäteihin.

Olen itse ollut kunnallisessa päiväkodissa osapäiväisesti jo 60-luvulla, Helsingissä. 

 

Kasvoin pienessä maalaiskunnassa Etelä-Suomessa. Varmaan on eroja ollut kunnasta tai kaupungista riippuen. Tuo kunta oli todennäköisesti silloin sekä varakas että edistyksellinen.

 

Mummoni on ollut perhepäivähoitaja -74 lähtien Lapin läänin tuppukylässä.

Vierailija kirjoitti:

Monet hyötyy suuren ikäluokan perillisinä. Ne ei haaskanneet rahaa turhaan. Nykyajan eläkeläiset kuluttaa paljon, lennellään ympäri maailmaa ja täytetään kylpylät ja Tallinnassa käydään vähän väliä.

Suuret ikäluokat ovat nykyajan eläkeläisiä, jotka ehtivät olla hyvinkin 30 vuotta eläkkeellä. Lipitävät viiniä epsanjan auringossa. Moneltakaan ei jää muuta, kuin tuulen huuhtoma perse ja läjä tupperware-kippoja.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 09:39"]

[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 09:30"]

[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 09:25"]

[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 09:17"]

[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 09:10"]

[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 09:06"][quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 08:58"]ketä on suuret ikä luokat?

Sotien jälkeen 1945 -1960 syntynyt kansanosa, joka eli helpoimman elämän, mitä tullaan enää näkemään. Heidän ei tarvinnut nähdä sotaa eikä työttömyyttä. Inflaatio maksoi heidän asuntolainansa. He pääsivät hyville eläkkeille, jotka maksavat heidän lapsensa paskoista palkoistaan ja epävarmoista tuloistaan. Heillä kävi ns. MUNKKI! M40 Hyvin sanottu! Tuohon voi vielä lisätä poliittisen vaikutusvallan (huippu lapsilisät, räätälöity ilmainen opintolaina, opiskella sai kuinka kauan tahansa, jne)

Ilmaista opintolainaa ei ollut eikä lainalle valtiontakausta, piti saada henkilötakaajat. Opiskelija-asuntoja oli todella vähän, suurin osa asui alivuokralaisina pienissä palvelijainhuoneissa tai vaikka yksiön keittiössä. Lapsilisät olivat ostovoimaltaan heikommat kuin mitä 2000-luvun alussa maksetut lapsilisät olivat. Terveydenhuolto oli lapsenkengissä: ei ollut terveyskeskuksia vaan kunnanlääkärillä oli vastaanotto joskus jossain, joka köhästä ja rokosta ei menty lääkäriin vielä 1960-luvullakaan.

Opiskella toki sai niin kauan kuin halusi, mutta koska siihen ei saanut tukea eikä sossu todellakaan maksanut markkaakaan niille, joilla oli opinnot kesken, niin aika fakiiri sai olla, että vuositolkulla roikku yliopistolla tekemättä töitä.

Ja kun tähän yhtälöön lisätään vielä lauantaityöpäivä ja maksullinen oppikoulu, niin käsittämättömän hyvinhän suurilla ikäluokilla oli asiat verrattuna nykyiseen.

Nämäkö on mielestäsi jotenkin suuria ongelmia? Että ei ihan joka tilanteessa kaadettu sossutukea taskuihin kuten nykyisin, voi mika kauhistus.

Suurin ero mielestäni oli se, että silloin ihminen voi ottaa elämänsä omaan hallintaan.Työpaikkoja oli tarjolla. Samoin suhteellisen halpoja vuokra-asuntoja.

Nykyisin olet jumissa niissä sossutuissa kun työttömiä on yli kymmenkertaisesti avoimiin paikkoihin nähden. Ja niihin avoimiin paikkoihinkin valkataan todennäköisimmin joku työtävaihtava ja sitten kititstään että työttömät on kaikki niin surkeita.

Sinullapa on valikoiva tapa lukea.

Annoin muutaman esimerkin edellisen viestin kirjoittajalle siitä, miten mielikuvituksellinen hänen listansa on. Suurten ikäluokkien nuoruusvuosiin ei kuulunut yhtäkään sellaista ajanjaksoa, jolloin kaupungeissa oli saatavilla halpoja vuokra-asuntoja ellet sitten tarkoita niitä tilanteita, joissa 3-henkisen perheen asuttamaan yksiöön otettiin opiskelija alivuokralaiseksi.

Suuret ikäluokat ottivat elämänsä hallintaan, koska silloin yksilö osasi kantaa vastuunsa. Nyt vaaditaan yhteiskunnan tukea ihan joka asiaan, joka päivähoidon järjestämiseen. Suuret ikäluokat saattoivat vain haaveillalastensa päivähoitopaikoista, koska subjektiivinen päivähoito-oikeus saatiin vasta 1980-luvulla, jolloin suurin osa suurten ikäluokkien lapsista oli jo koulussa.

Aiemmin vietiin lapset hoitoon hoitajalle kun ei ollut kunnallisia hoitajia. Nykyisin kunta on ottanut hoitobisneksen haltuunsa joten hoitajaksi haluavalta halutaan jotain 10 kiloa erilaisia lomakkeita ja selvityksiä ja mahdollisesti koulutuksiakin ennen kuin lupa irtoaa.

En tiedä mistä sinä tuon käsityksen vuokra-asunnoista olet saanut vai lasketko sopivaksi asunnoksi vain olohuone + oma huone joka perheen jäsenelle kokoiset asunnot. Aiemmin isompikin perhe saattoi tosiaan asua pienessä kaksiossa, joskus jopa vuokrattiin yksi huone alivuokralaisille ja asuttiin itse siinä toisessa.

Ja se yksityinen hoitaja otti palkkion, joka vastaisi nykyisin noin 900 euroa/lapsi. Toimistoapulainen joutui kahdesti miettimään, jääkö lapsen kanssa kotiin vai kantaako palkkansa hoitajalle.

En laske sopivaksi asunnoksi perheelle vain kaksiota tai kolmiota, mutta suurten ikäluokkien lapsille ei enää kelpaa se, mikä kelpasi asunnoksi vanhemmilleen. Helsingin asuntopula poistuisi kertaheitolla asennemuutoksen myötä: pienipalkkainen lähihoitaja voi ihan hyvin asua jonkun perheen keittiössä ja 3-lapsinen perhe mahtuu hyvin puolikkaaseen 4h+k asuntoon, jossa toista puolikasta asuu eläkeläispariskunta. Tuo kelpasi 1940-luvulla syntyneille, miksi ei siis nykyisin?

Mummoni sai enoni -74 ja halusi olla tämän kanssa kotona, joten ryhtyi perhepäivähoitajaksi. Eli tämä systeemi oli jo käytössä 70-luvulla. Eikä varmasti saanut "900e" per hoitolapsi.