Käyttäjä10803

Just vähän aikaa sitten julkaistiin laaja brittitutkimus, jossa oli tutkittu lasten syömiseen puuttumista terveydenhuollossa ja perheissä. Eli jos lapsi oli ylipainoinen tai alipainoinen, niin miten se syömiseen puuttuminen vaikutti lapsen (paino)kehitykseen ja ennen kaikkea syömisterveyteen.

OSaatteko arvata?

NO minäpä kerron:

a) lapset jotka olivat ylipainoisia, ja joiden syömistä pyrittiin rajoittamaan kehittivät entistä enemmän pakkomielteitä syömistä kohtaan, alkoivat syödä salaa ja paino nousi aina kun siihen oli mahdollisuus

b) lapset jotka olivat alipainoisia ja joita yritettiin saada syömään enemmän, kehittivät entistä enemmän vastenmielisyyttä ja kammoja ruokia ja syömistä kohtaan. Paino ei todellakaan noussut, ja jos se väliaikaisesti saatiin pakolla nousemaan, se laski heti kun syömisestä pystyi taas kieltäytymään.

Voi kunpa ihmiset nyt vihdoin tajuaisi, että lapselle on tuhat kertaa pahempaa olla koko ikänsä syömisen kanssa hukassa, kuin lapsena pullukka.  Ja että se lapsen syömisiin puuttuminen vaan yksinkertaisesti ei johda mihinkään hyvään. Se perushyvä nyrkkisääntö on että aikuiset määrää mitä syötävää on tarjolla, ja lapset ITSE PÄÄTTÄÄ MINKÄ VERRAN SYÖ, olipa se sitten (aikuisten mielestä) paljon tai vähän.

Tuli mieleen vielä toinenkin tutkimus: lapsena saman painoisista (ylipainoisista) lapsista ne, joiden painoon EI puututtu, vaan saivat elää ihan tavallista onnellista lapsen elämää ilman aikuisten painokyttäystä, olivat aikuisina keskimäärin selkeästi kevyempiä kuin ne, joiden painoon oli puututtu.

Että miettikää ihmiset, MIETTIKÄÄ mitä teette. Hyvä tarkoitus ei auta jos lopputulos on kamala, varsinkin kun nyt teidän viimeistään pitäisi tajuta mitä teette lapsillenne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävää, että eno sanoi noin. Hän ei varmasti ymmärrä kuinka syvästi nuo sanat voivat jäädä lapsen mieleen.

Meilläkin 8-vuotias on elämänsä aikana ehtinyt kuulla useaan otteeseen kommentteja painostaan ja syömisestään lähes tuntemattomiltakin ihmisiltä. Enimmäkseen aikuisilta. Ja kyseessä ei ole edes ylipainoinen lapsi, vaan enemmänkin lihaksikas ja useinpia rimppakinttuja skrodempi tyttö.

Mitä mieltä olet siitä, että reilusti ylipainoiset lapsen serkut totesivat normaalipainoiselle lapselle hänen olevan ruipelo ripakinttu?

Miten ihmeessä tämä voi olla aikuisillekin näin vaikea asia???

RAUTALANGASTA: KENENKÄÄN PAINOA JA KEHOA EI ARVOSTELLA.  Ei sen vaikeampaa. Se opetetaan lapsille, ja siitä pidetään itse kiinni.

JOs nyt siellä kovasti mutisuttaa tämä asia, niin kertokaahan mulle mitä hyvää on ikinä seurannut jonkun puolitutun tai tutun lihavuus tai laihuus kommenteista? Varsinkin lapsiin kohdistettuina? 

Tai julkisesti syömisiin puuttumisista? Antakaa nyt hyvät ihmiset niitä esimerkkejä, itse en tiedä, enkä ole kuullut yhdestäkään.

Vierailija kirjoitti:

Törppö eno. Lapsille pitäisi puhua yhtä arvokkaasti kuin aikuisellekin. Jollei jopa arvokkaammin.

Mutta sanonpa nyt kuitenkin vielä senkin, että oletteko koskaan nähnyt ylipainoisilla lapsilla hoikkia tai normaalipainoisia vanhempia ?

No kyllä minä ainakin olen nähnyt, varsin moniakin tapauksia. Samoin olen nähnyt lihavilla vanhemmilla hoikkia lapsia.

Kannattaa pitää silmät auki ja katsoa ympärilleen ihan oikeasti, eikä ainoastaan nähdä sitä, mikä omiin ennakkoluuloihin istuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin tarkoitti pahalla. 

Jos se lapsi on siinä kunnossa että jo ulkopuolisetkin alkavat kommentoimaan niin ehkä vanhempienkin kannattaisi pikku hiljaa jo heräillä.

Me emme kehdanneet kommentoida siskon pojan painoa ollenkaan mutta meille loukkaannuttiin koska yritimme saada poikaa "huomaamattomasti"  liikkumaan kun oli meillä hoidossa ja syötimme kevyttä ruokaa. 

Tuossa vaiheessa 7-vuotiaalla oli jo b-kupin rinnat ja puuskutti kun joutui vähääkään liikkumaan. 

Ihmettelen että jotkut tätä alapeukuttaa. On jo lastensuojelullinen asia jos 7-vuotias puuskuttaa ja omaa manboobsit.

Asia ei yksinkertaisesti kuulu teille millään lailla. Ja mistä kukaan ulkopuolinen sai edes tietää touhuistanne, elleivät ne olleet niin läpinäkyviä, että lapsikin tajusi ne TAI ellette ympäri kyliä sössöttäneet asiasta, niin että kantautui vanhempien korviin.

Tunnetteko oikeasti lapsen niin hyvin, että tiedätte varmasti mistä ylipaino johtuu? Ettei taustalla ole jotain oikeasti ikävää?

Esimerkiksi traumatisoituneet lapset tuppaavat tutkitusti lihomaan. Ihan vaikka ne seksuaalisesti hyväksikäytetyt tai kiusatut. Silloinko tämän palstan mielestä on oikein, että vielä aikuiset ympärillä lisäävät lapsen pahaa oloa kiusaamisellaan? Kun se EI AUTA YHTÄÄN että joku alkaa tuottamaan lapselle häpeää ruokailutilanteessa, päin vastoin. Se johtaa entistä hallitsemattomampaan salaa syömiseen.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien ihmisten tenperamentit eivät vain mene yksiin. Se on harmillista, mutta toisin kuin hiekkalaatikolla opetetaan, kaikkien kaveri ei tarvitse eikä edes voi olla. Todella surullistahan se on jos kyseessä oma sisar, mutta valitettava elämän realiteetti että näin voi käydä. Mielestäni kasvattajassa ei ole mitään vikaa tässä tapauksessa, jokainen on yksilö eikä vanhempi voi kasvattaa lapsiaan sellaisiksi että heillä olisi hyvä kemia. Asialliseen kanssakäymiseen voi aina pyrkiä. Minulla on erinomaiset välit veljeeni ja koen olevani onnekas, mutta äitini ja enoni olivat valmiina tappamaan toisensa heti kun silmä vältti.

No kyllä on kasvattajissa todellakin vikaa, jos sisarukset ei tule toimeen keskenään. Joskus aikuisina toki voivat tehdä toisilleen kusipäisiä temppuja, ja sen myötä saada välinsä rikki, mutta lasten keskinäisissä väleissä aikuisilla on aina mahdollisuus vaikuttaa.

Tosi moni aikuinen vaan esim. "antaa lasten selvitellä välit keskenään" eli suomeksi nuorempi ottaa turpaan koko lapsuuden, ja sitten kun alkavat olla tasaväkisiä, niin siinähän on täysi sota käynnissä.

Samoin vanhemmat pitävät luonnollisena sisaruskateutta, eivätkä puutu siihen, ja ohjaa lapsia parempaan toimintaan ja ajatteluun.

JOtkut ovat sitten ihan suoraan epäreiluja, ja vertailevat lapsia keskenään,

jotkut eivät itse tajua puhuvansa lasten kuullen tyyliin " harmi kun toi pikkuveli pitää ottaa mukaan kevätjuhlaan, kun se sitten huutaa siellä ja pilaa kaiken" ( ja kyllä, juuri tuon lauseen olen kuullut ystäväni sanovan isommalle lapselleen pikkuveljen ollessa vieressä...)

Muutenkin jo lapsena ihmettelin miten joillain kavereilla tapeltiin ihan törkeällä tavalla. Kun meille oli veljen kanssa aina tehty selväksi, että toista pitää kunnioittaa, ja jos tapellaan, niin ei esim. raavita, purra, revitä tukasta, syljetä... Siis että painia saa mutta ei tuollaista "alhaista" käytöstä.

Mutta joo. Omilla lapsilla on hyvin erilaiset tempperamentit, ja yhdellä on ADHD. Silti tulevat mitä mainioimmin toimeen, ja aivan varmasti osaksi siksi, että yhdessä olemiseen ja yhdessä tekemiseen, toinen toisen ymmärtämiseen ( nentit ymmärtää ADHD:ta ja toisinpäin) on panostettu.