Kakkahattutäti

No voinhan mä mennä makaamaan Kaisaniemenkadulle ja vaatia vaikka.... öööhhh... mikä ois mulle tärkeä asia?

Smurffilimu puolentoista litran pulloihin?

Joo, se kelpaa.

Laitan itteni kettingillä sinne kiinni johonkin ratikkakiskoon ja kattellaan sitten, kuin käy.

Kuka lähtee messiin!

Kansan syvät rivit. Luethan sinä sen tästäkin ketjusta, mitä mieltä ihmiset ovat.

Suomalaiset ovat lainkuuliaisia kansaa, ei täällä ole koskaan arvostettu rettelöitsijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko poliisiin soluttautuneet äärioikeistolaiset mädättäjät ottaneet mallia Yhdysvalloista pyrkiessään heikentämään ihmisten luottamista poliisiin.

Jos näin on, epäonnistuivat surkeasti agendassaan.

Ihmiset luottavat poliisiin erinomaisen vahvasti ja ovat sitä mieltä, että poliisin toiminta oli perusteltua.

Suurin osa oli varmasti tyytyväisiä siihen, ettei virkavallan puolelta anneta liian pitkää siimaa tällaisille yhteiskuntavastaisille ”aktivisteille”.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin olla ap:n kaltaisen ihmisen ystävä. Olen kanssasi samanikäinen, mutta olen sinkku. Omassa ystäväpiirissäni vain yhdellä on lapsi, mutta vertaan tilannettasi siihen, kuinka ystävieni aika menee seurustelukumppanille / puolisolle. Minullakin on välillä tosi kiireistä vaikkapa töiden takia. Siitä huolimatta joustan ja sumplin aikataulut sopimaan, miten ystäville sopii.

Olen myös ollut tukena, kuunnellut, toiminut lohduttavana olkapäänä, apuna ties missä jne. Saan kuulla olevani hyvä ystävä ja ihanan empaattinen, että tulee hyvä olo olla seurassani. Olen viime aikoina havahtunut siihen, että moni ystävyyssuhteeni ei ole kovin vastavuoroinen, ei ole ollut pidempään aikaan. Minua kaivataan, kun halutaan jotain, mutta minun vuokseni ei olla valmiita näkemään kovin paljoa vaivaa.

Olen ollut järjestämässä kaikenlaisia yllätysjuhlia esim. synttäreitä. Välillä tulee olo, että kelpaan järjestämään, maksamaan osan juhlista ja antamaan lahjoja, mutta siinä se. Toivoisin, että joskus joku haluaisi järjestää minulle jotain samalla tavalla yllätyksenä ja ylipäätänsä viitsisi nähdä sen verran vaivaa, että haluaisi miettiä jotain erityisesti minua varten. Sen ei todellakaan tarvitsisi olla mikään iso asia, kunhan edes jotenkin muistettaisiin. Tähän liittyen kaiken huippu oli pari vuotta sitten, kun yhdelle kaveriporukan jäsenelle järjestettiin juhlat kodissani. Tämä siksi, ettemme saaneet juhlatilaa, jonka olisimme halunneet. Juhlien lopuksi synttärisankari totesi, että eihän sun synttäreihin ole pitkä aika, niin tehdään myös silloin jotain kivaa yhdessä ja järjestetään jotain. Syntymäpäivänäni tästä kyseisestä kaveriporukasta kukaan ei edes lähettänyt onnitteluviestiä. Se, jonka synttäreitä olimme juhlineet, muisti loppukesästä: ”Niin joo, sullahan oli silloin ne synttärit melkein heti mun juhlien jälkeen. Onnea tälleen vähän myöhässä!” Vielä selvennyksenä tähän, että en kaipaa juhlia, hienouksia yms. vaan ihan arkisia juttuja, kuten kävelylle menoa, sitä että silloin tällöin nähtäisiin ja tehtäisiin vaikka ruokaa yhdessä ja vaihdettaisiin kuulumiset.

Olen viime aikoina kipuillut sinkkuudestani. Masentaa ja ahdistaa, kun omalle kohdalle ei vaan löydy sopivaa miestä, jonka kanssa asiat osuisi yksiin. Samaan aikaan ystäväni menevät elämässä eteenpäin ja ottavat niitä seuraavia askeleita, kuten menevät naimisiin. Sanoin tästä ahdistuksesta hiljattain kahdelle ystävälle, kun olimme saaneet pitkän vääntämisen jälkeen sovittua ajan lenkkeilyyn. Kumpikin vaan totesi, että ”on se harmi, kun joskus löydät miehen. Sun treffitarinoita on niin hauska kuunnella. Millaisille miehille säkin olet antanut mahdollisuuden, niin onpahan ainakin hauska tarina taas kuunneltavana treffien jälkeen. Tulee jotain piristystä, kun voi nauraa ja omassa suhteessa on vähän tylsää.” Voin sanoa, että tuntui tosi pahalta. Jos ystäväni haluaa löytää kumppanin, niin todellakin toivon, että hän löytää kumppanin. Näköjään minun yritykseni etsiä kumppani ovat sitten jotain hauskoja piristyksiä vähän tylsään arkeen. :/

Tästä tuli kunnon vuodatus, mutta ap:lle halusin sanoa, että samankaltaisia ihmisiä on olemassa. Älä lakkaa olemasta tuollainen kuin olet, olet varmasti kullanarvoinen ystävä. Toivottavasti ystäväsi ymmärtävät sen.

Mulla on hyvin samankaltaisia kokemuksia. Oma lapsuudenperhe on muodostunut todella tärkeäksi. Ystäviin suhtaudun hyvin pinnallisesti nykyään.

Osaltaan tähän on vaikuttanut sekin, että olen tässä iässä hoitanut jo vanhuksia ja nähnyt sen, miten vähän ystävistä tosipaikan tullen on hyötyä. Veri on vettä sakeampaa.

Yritä verkostoitua muiden sinkkuäitien kanssa. He ymmärtävät tilannettasi paremmin.

Olen sinkku itsekin ja huomannut, että parisuhde ja perhe menevät kaiken edelle. Itse en enää oikein jaksa perheellisiä kavereita tästä syystä.