Kaffebulla

Olen. Mies oli yrittäjä. Välillä hän möi omaisuuttaan, kun rahaa laskuihin ei ollut.

Otin asian siltä kannalta, että eletään sen vähävaraisemman tulojen mukaan. Emme siis käyneet ikinä reissussa yhdessä eikä muutakaan, mihin olisi tarvittu rahaa.

Jos miehellä oli ihan rahat loppu emmekä voineet mennä edes baariin parille oluelle, olimme jomman kumman kotona ja laitoimme ruokaa ja ulkoilimme. Minulle se on muutenkin mieluisampaa kuin kaupalliset harrastukset. Tein niitä muita juttuja ja matkoja sitten ystävien kanssa.

Mietin jo suhteen alussa, että emme ikinä voi muuttaa yhteen, sillä minulla oli tuolloin niin isot tulot, että mies olisi menettänyt kaikki tuet. Jos siis tukien varaan olisi päätynyt.

Tämä toimi ihan hyvin, koska kahden kodin malli sopi minulle hyvin. Jos taas joku haluaa välttämättä muuttaa yhteen, ongelmia voi tulla.

Vierailija kirjoitti:

Siis, olen 40 v (sairastelu alkoi parikymppisenä). Pointtini oli että ei tämä 20 vuoden kuntoutus ole kuntouttanut minua sen työkykyisemmäksi kuin olin 20 v sitten.

No sinun kohdalla näin, mutta se ei tarkoita, että Ap:n lapsen kohdalla asia menee näin.

40-vuotiaskin ehtii hyvin vielä löytää ammatin. Töitä ehtii tehdä vielä melkein 30 vuotta ja kerryttää eläkettä.

Onko Kurre varakas?

Vierailija kirjoitti:

Mies haluaa tuhlata osuutensa ennen kuin ottaa varsinaisen eron.

Itse asiassa tässä voi olla perää.

Se ositushan lasketaan siitä varallisuudesta, mikä on sinä päivämääränä kun paperit jätetty. Nyt Ap otat äkkiä ison lainan. Tällä saat osuutesi ikäänkuin pienemmäksi. Piilota kaikki mitä pystyt. Ja sitten se eropaperi maistraattiin.

Mä laittaisin itse tuossa vaiheessa eropaperit vetämään. Mies saisi osittaa ihan keskenään.

Todellakin pitäisin puoleni että puolet mulle, mieluummin vähän enemmänkin.