Justiina89
Seuratut keskustelut
Kommentit
Tilanne ei ole edennyt, oon onnistunut olemaan "jankuttamasta" aiheesta miehelleni. Jankuttamisesta ei meillä ainakaan ole hyötyä missään asiassa... :/ idean täytyy muka tulla "mieheltä itseltään", että se voi olla hyvä idea.
Minulla on varmaan siinä nimessä helpompi tilanne kuin joillain muilla täällä, että vauvan tulo perheeseen ei ole ihan vielä ajankohtainen juttu, mutta periaatteessa minulle se voisi olla ajankohtaista jo ensi vuonna. Pelkään vaan, että se siirtyy hamaan tulevaisuuteen, sillä mieheni pelkää/kaihtaa elämän muutoksia eikö osaa tehdä päätöksiä. Kaikkiin muutoksiin suhtaudutaan riskinäkökulmasta, mikä ei varmaan edesauta positiivista suhtautumista.
Korppi, mitä tarkoitat sillä, että asiat ovat menneet huonommin? Onko Sinulla itsellä paha olo odottamisesta/pettymisestä vai onko miehesi kommentoinut jotain, johon olet pettynyt? Toivon Sinulle aurinkoisia päiviä ja tsemppiä kovasti "taivutteluyrityksiin", sehän on teidän molempien perhe ja elämä kyseessä.
Ihanaa alkavaa joulunaikaa kaikille muillekin kuumeilijoille. :)
Kerronpa hieman itsestäni ja oman "kuumeeni" ilmenemisestä, se lienee täällä tapana. :)
Olen 23-vuotias, muutaman kuukauden päästä valmistuva opiskelija. Avomieheni on 26-vuotias ja käy töissä. Olemme olleet yhdessä hieman yli viisi vuotta, saman katon alla suurimman osan ajasta ja kihloihinkin jo ehditty. Suhteen alkuajoista lähtien, jolloin oltiin molemmat vielä aika nuoria, on ollut "selvää" että meistä tulee perhe. Mieskin on joskus kysyttäessä tuumannut, että hän haluaisi pari-kolme lasta. Muutama vuosi takaperin lapsista ja raskaudesta pystyttiin puhumaan enemmän tai vähemmän vakavissaan, naureskeltiin, että "laskettu aika on sitten kun minä valmistun."
Enäänpä ei naureskella. Luulen, että ajatus lapsesta hämmentää ja pelottaa miestäni nyt enemmän, kun mahdollisuus siihen on lähempänä kuin aiemmin, se on siis paljon todellisempaa. Kuulostaa varmaan tutulta monellekin tämän palstan naiselle? :D
Lapsesta ei enää puhuta leikkimielisesti ja hyväntuulisesti (ei mies ainakaan), vaan JOS mieheni vastaa minun vauvahaaveisiini, vastaukset ovat täynnään järkipuhetta ja toppuuttelua: "Sinun pitää ensin käydä töissä, jotta saat paremman äityispäivärahan!" Totta, minä ajattelen, mutta eihän minun tarvitsisi käydä töissä kuin n. puolen vuoden ajan? "Sittenhän meillä pitää olla isompi auto, eikä ne ole ilmaisia!" No jaa, olisihan farmariauto käytännöllinen siinä vaiheessa kun lapsi tulee, kun onhan meillä koirakin. Mutta mielestäni pärjäisimme nykyiselläkin autolla. "Siinä vaiheessa kun lapsi on ajankohtainen asia, pitää alkaa katsoa omaa asuntoa!" En ole samaa mieltä. Sanon, että voisimme minun puolestani asua vaikka vielä pari-kolme vuotta vuokralla nykyisessä asunnossamme, se riittäisi oikein hyvin. "Mutta lasta varten pitää olla säästöjä tilillä!" Menen sanattomaksi. En ole ennen kuullutkaan, että ihmiset säästävät rahaa lapsentuloa varten. Ymmärrän, että olisi hyvä olla hieman ylimääräistä hankintoihin ja "pahan päivän varalle", niin kuin ihmisillä monesti muutoinkin on, jos tulot sen sallivat. Mutta mieheni tarkoittaa "säästöillä" useita tuhansia euroja ja niiden hankkimiseen minulla henkilökohtaisesti menisi varmasti pitkän aikaa. Huokaus. -_-
Meillä siis elämänmuutoksiin suhtaudutaan aina taloudellisesta näkökulmasta. Mitään ei tehdä, ennen kuin se on "kannattavaa". Onhan siinä järkeäkin, mutta pelkään miehen menevän liiallisuuksiin järkeistäessään tällaisia asioita. Toisaalta hän pitää jalkani maassa ja järjen päässä, toisaalta en itsekään kiirehtisi raskaaksi tulossa, ennen kuin tiedän, että ns. puitteet ovat edes jokseenkin kunnossa. Mutta kun sydän ja kaipuu ei näistä puutteista ymmärrä. :/
Minun vauvakuumeeni näkyy juurikin tällaisten vauva-aiheisten palstojen selailuna, voin uppoutua tunneksi synnytystarinoihin, olen jopa lainannut kirjastosta vauvakirjoja, joita mieheni on epäileväisenä vilkaissut ja minä hieman nolona mutta innoissani lueskellut. Huomaan katsovani vieraitten lapsia hymysuin, mutta tiedän kaipaavani sitä omaa. On alkanut tuntua, että jotakin puuttuu. Onneksi minulla on vielä aikaa. Vauvakuume voi olla ihanakin asia, jos sen kanssa ei ole joutunut tuskastelemaan kovin kauaa tai tahtomattaan... :)
Ihanaa talven alkua kaikille kuumeilijoille. :)
Juuri epätietoisuus lienee pahinta, oli sitten kyse mistä tahansa parisuhteeseen ja sen tulevaisuuteen liittyvästä asiasta. Tietenkin on olemassa asioita, joita ei pysty itse hallitsemaan, mutta toisen puhumattomuus ja passiivisuus itselle tärkeisiin asioihin on ERITTÄIN loukkaavaa. Vaikkakin, uskon että useimmat miehet eivät tahalleen loukkaa puolisoaan olemalla hiljaa/vaihtamalla aihetta. Ainakin meidän tapauksessa, tiedän että hiljaisuus kertoo epävarmuudesta. Täytyy olla itse se rohkea ja osoittaa jatkuvasti puolisolle kaikkia hyviä puolia suhteessamme ja rohkaista kokeilemaan uusia asioita.
Tänään heitin miehelle "ohimennen", että onko hänestä tärkeää olla naimisissa, ennen kuin tulee lapsia. En siis varsinaisesti viitannut meihin, vaan yleisesti. Hän tuumi, että ei kait sillä loppujen lopuksi ole väliä. Sitten rohkaistuin ja ja KYSYIN, että jos pääsen töihin valmistuttuani (eli alkukeväästä 2013), voisimmeko alkaa yrittää lasta? Mies ei kieltänyt, muttei myöntänyktään. Sanoi vaan , että katsotaan nyt kunhan pääsisit sinne töihin. Mutta ei kuulemma ollut mikääb ihan mahdotonkaan idea. Toivonkipinä? :)
Juu Korppi, olen oppinut tämän 5,5 vuoden aikana, että meidän herran kans pitää olla hyvissä ajoin liikenteessä. ;) Tuli mieleen tuosta miehesi kommentista, että onko teillä ollut jotenkin hektisempää nyt, kun hänestä on yhdenkin kanssa jaksaminen? Mielihän voi muuttua vaikkapa joulun aikaan, jos pääsette koko perheen kanssa rauhoittumaan ja nauttimaan yhdessä olosta... :)
Tsemppiä kaikille!