Ilona Eloisa
Seuratut keskustelut
Kommentit
Me ollaan yritetty myös noita jippoja, sekä koti-inseminaatiota, että muita, mutta ikävä kyllä ne ei oo tehneet hommasta kovin paljoa helpompaa, joskus ei onnistu siltikään ja vaikka onnistuisi niin yllätyin kuinka tavallaan "nöyryyttävältä" esim. koti-inseminaatiot on musta itsestä tuntuneet, on ollut tosi vaivaantunut olo. Mut hyvä, että on erilaisia tapoja käytössä, esimerkiksi mun ex-mies ei saanut koskaan perinteisesti, joten jos oltais alettu tehdä lasta yhdessä niin koti-inseminaatio ois ollut ainoa vaihtoehto.
Ostin pieniä ruiskuja apteekista,useimmista paikoista kannattaa kysyä henkilökunnalta. Ne ei maksa juuri mitään.
30v. /33.v,haasteena alhainen rautavarasto ja suorituspaineet. Yritys
alkanut 07/2019 sisältäen taukoja. Esikoinen toiveissa.
Hyvää uutta vuotta kaikille! Toivon sydämestäni, että mahdollisimman moni meistä saisi vauvan tai plussan ainakin vielä tämän vuoden puolella!
Muutaman kuukauden päästä joku laittanee uutta ryhmää pystyyn ja se ois sitten jo kolmas, johon yritysaikanamme kuuluisin. Tällä hetkellä ovulaatiota ootan muutaman päivän sisällä ja toivon, että lähipäivinä onnistuisimme tallettamaan vielä toistumiseen ennen sitä. Olen kuitenkin realisti, yritän pysyä kasassa jos tavoite taas epäonnistuu.
Tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin. Kiitokset tästä vertaistuesta jota tämä ryhmä tarjoaa.
30v. /33.v,haasteena alhainen rautavarasto ja suorituspaineet. Yritys
alkanut 07/2019 sisältäen taukoja. Esikoinen toiveissa.
Isosti Tsemppiä Villahuiville! Muista että joulu vastasyntyneen kanssa menee varmasti omalla painollaan ja on silti ihana. Älä ota stressiä valmisteluista ❤️
30v. /33.v,haasteena alhainen rautavarasto ja suorituspaineet. Yritys
alkanut 07/2019 sisältäen taukoja. Esikoinen toiveissa.
Ihanaa kun tulee plussia. <3
Kaikkea hyvää raskauksiinne!
Täällä on taas ovis ovella ja jännittää, onnistuuko illalla talletus. Meil on siinä niin megaongelmat, että tulee tosi paha mieli jos ei onnistu..
30v. /33.v,haasteena alhainen rautavarasto ja suorituspaineet. Yritys
alkanut 07/2019 sisältäen taukoja. Esikoinen toiveissa.
Sepä, en ois uskonut minäkään, että tämä on yksi isoimmista asioista mikä meidän lasten saamiseen vaikuttaa, muitakin asioita toki, jotka pitäisi saada reilaan mutta tämä on aika perustavanlaatuista. Koen, että vaikuttaa muhun ihan liikaa, välillä itken koko illan, eli en osaa kyllä suhtautua asiaan oikein.
Mun mies ei ole kovin seksuaalinen ihminen muutenkaan, 1-2 krt kuukaudessa ois hänen normi, joten ei se vauvaa yrittäessäkään oikein pakottamalla onnistu. Harmi kun en itsekään ole sellainen, joka raskautuisi tsäkällä kerrasta, joten tässä kestää ja se on raastavaa.
30v. /33.v,haasteena alhainen rautavarasto ja suorituspaineet. Yritys
alkanut 07/2019 sisältäen taukoja. Esikoinen toiveissa.