hessuliini78

Ihanaa, kun on saatu eka lokamassu turvallisesti maailmaan! Oikein hyvää vauvantuoksuista arkea koko perheelle! Voi kunpa olis itsekin jo samassa tilanteessa!



Hessunen ja Mulju-Möykäri 34+1

Hei!



Miehelle tulee sairaslomaa vain punktiopäivästä, mutta itse kuitenkin haluaisin, että mies on myös mukana siirtämässä pikku-veijaria kyytiin. Meillä kävi niin (sattumaa kylläkin), että kun viime syksynä meille tehtiin IVF/ICSI, mies ei ollut siirrossa mukana, negaahan siitä tuli. Tänä talvena tehtiin uudelleen ICSI ja mies oli myös mukana siirrossa ja nyt mennään huikeilla raskausviikoilla 32+0. Jotenkin olen niin taikauskoinen, että halusin välttämättä, että tuleva isäkin on saattamassa kaverin matkaan. Nää on vaan mun ajatuksia! :)



Terv. Hessunen ja Mulju-Möykäri 32+0

Täällä kirjoittelee uusi lokamassu. Aluksi voisin hieman esitellä itseäni. Asun mieheni ja pikkuisen koiran kanssa Pohjois-Pohjanmaalla. Esikoista odotellaan syntyväksi lokakuun lopussa tai menee varmaan marraskuulle.



Raskaaksi tuleminen oli todella vaikeaa, kesti 3,5 vuotta ja hoitojakinhan siihen tarvittiin. En ole aiemmin osannut ajatella kuuluvani odottajiin, joten en ole tänne palstalle uskaltanut kirjoitella, mutta pakko kai se on vihdoin ja viimein tajuta, meille tulee VAUVA! On tämä niin ihanaa, vaikkakin aika raskasta on ollut. Ensimmäiset neljä kuukautta jouduin töiden jälkeen makaamaan raatona sängyn pohjalla, kun oli niin huono olo koko ajan. Ja nyt viimeisenä kuukautena on ollut supisteluja, selkäsärkyä, närästystä, lorahtelua (piti käydä ihan äitipolilla asti varmistamassa, ettei ole vain lapsivettä, mut onneksi oli väärä hälytys).



Eilen kävin ylimääräisessä lääkärintarkastuksessa ja mut laitettiin sairaslomalle äippälomaan asti. Ihan kiva! Olen päiväkodissa töissä ja siellä oli tosi raskasta olla viime aikoina, kun ei jaksa istua, ei kävellä, ei nostella, joten parasta oli jäädä kotiin lepäämään. Nyt voikin sitten keskittyä vain vauvan tulon odotteluun. Ja kohtahan se lokakuukin on jo käsillä ja ensimmäisiä lokakuisia alkaa virrata maailmaan. Ja vaikka vaikeaa aikaa on ollut, onneksi vauva liikkuu TOSI paljon, niin tietää, että hänellä on kaikki kunnossa!



On ollut tosi mahtavaa lukea teidän kuulumisia ja tämä on ollut mulle suuri tuki ja pelastus! Eihän näin ensikertalainen voi tietää mistään mitään, mut onneksi täällä on toisillakin samanlaisia ongelmia ja ajatuksia, niin saa itsekin tukea teistä kaikista! Varsinkin JE_NI:n juttuja on ollut mukavaa lukea (varmaan johtuu siitä, että hänelläkin on lapsettomuustausta takana, tosin vielä rankempi kuin meillä!, joten hänen osaansa olen osannut hieman samaistua) Mistä sinulla JE_NI riittää sitä virtaa, iloisuutta ja onnellisuutta, jotka oikein huokuvat tekstistäsi läpi?!? Älkää muut lokamassut suuttuko kommentistani, teidän kaikkien juttuja on ollut mukava lukea!!! :)



No tässä oli tätä juttua tällä kertaa, yritän jaksaa kirjoitella useammin, koska nythän mulla ei ole muuta tekemistä kuin roikkua täällä netissä!



Onnellisin terveisin: Hessunen sekä Mulju-Möykäri 29+6 (huomenna paukahtaa kolmekymppiä mittariin, jeee!!!)

Pitkästä, pitkästä aikaa kirjoittelen tänne palstalle. Olen kyllä lukenut juttujanne, mutta olo on ollut niin karmea koko ajan, etten ole kotona jaksanut tehdä muuta kuin levätä ja nukkua. Noin kahdeksan viikkoa olin tosi huonovointinen, mutta nyt viimeiset pari viikkoa on ollut siedettävämmät, kunhan vaan on muistanut syödä muutaman tunnin välein jotain. Tästä raskaudestakaan en ole voinut/jaksanut iloita kuin ihan viime päivinä, kun on alkanut olo olla hieman reippaampi ja pirteämpi. On tuntunutkin niin oudolle, että kun ensin tätä raskautta odoteltiin 3,5 vuotta ja kun sitten onneksi tärppäsi, niin ei ole voinut muuta kuin tuskailla olotilaansa, eikä ole voinut nauttia, mutta kai se tästä elämä voittaa.



Neuvolassa olen käynyt jo kerran, neuvolalääkärissä kerran, jossa kuunneltiin sydänääniä ja oli kyllä ihanaa, kun ne kuuluivat. Silloin osasi taas vähän aikaa nauttia ja ajatella, että totta tämä on!!! Np-ultra oli viiko sitten. Siellähän se meidän vauveli iloisesti huitoi ja imi peukaloaan. Sanoin nauraen ääneen, että toihan näyttää ihan apinanpoikaselle, niin kas kummaa, niin se vaan alkoi molemmin käsin rapsuttaa päätään! :) Että kaipa se pikkunen apina on! Sen np-ultran jälkeen on olo ollut todella mukava ja raskaana oleva.



Me olemme kyllä sanoneet jo muutamille ystäville ja sukulaisille vauvan tulosta ja ovathan ne olleet aika positiivisen hämmästyneitä ja onnesta soikeina meidän puolesta, koska kaikki ovat varmasti tienneet, että kauan ollaan jouduttu yrittämään, mutta hoidoista ei tiedä kovinkaan moni.



Ei kai tässä tällä kertaa kummosempia, pitää alkaa nauttia vapaapäivästä ja huomenna taas töihin.



Kirjoittelemisiin, Hessunen ja " pikku-apina" 13+6

Löytyihän sieltä yksi pieni lepattava sydän, joka hakkasi vimmatusti! Itkuhan siinä pääsi! Toinen siirretyistä alkioista oli varmaan surkastunut jo alkumetreillä. Saipahan nyt varmuuden, ettei ole ainakaan kohdunulkoinen, jota pelkäsin.



Sikiö oli vain 7.6 mm pitkä ja vastasi viikkoja 6+5, vaikka omasta mielestäni viikoja pitäisi nyt olla 7+1. Mutta eipä tuo lääkäri tuntunut olevan huolissaan, vaikkei ihan täsmälleen vastannut viikkoja. Sanoi, että kuitenkin jokainen alkio kasvaa omaa tahtia ja jos olisimme huomenna menneet, niin se olisi saattanut olla jo paljon pidempi. Sanoi myös, että tytöt kasvavat alussa paljon hitaammin, mutta eihän siitäkään tiedä. Emme mene vielä ostamaan vaaleanpunaisia mekkoja tuon sanonnan perusteella. :) Nyt onneksi se keskenmeno riski on enää sen 5%, kun ultrassa on todettu sydänäänet. Mutta kyllähän tässä jännitettävää vielä riittää.



Kirjoittelen sitten illalla enenmmän!



Terveisin onnellinen Hessunen ja Mauno-mato 6+5 (7+1)