Ghosts

Vasemmistoa, yleensä ääni menisi vihreille mutta aion äänestää yhtää vanhaa opettajaani kun tunnen ja tiedän olevan fiksu ja hyvä ihminen joka oikeasti tietää jotain maailmanmenosta, tuli juteltua todella paljon aikoinaan.

Mulle ei ikinä ostettu talviurheiluvälineitä, ei sen takia etteikö olisi varaa mutta vanhempia vitutti tuo sama periaate ku ne tuli käyttöönkin just joku 2 kertaa talvessa ja seuraavana vuonna taas uudet. Koululla ei myöskään ollut lainata paljon mitään, yksittäisiä luistimia oli mutta niistäkin loppui koot. Yleensä lenkkeilin siin muiden rinnalla eikä todellakaan haitannut, en vihaa liikuntaa mutta koululiikunta oli varmaan kuivin asia ikinä. Aina samaa hangessa tarpomista tai kolmea samaa pallopeliä ja kerran vuodessa uintia. Löysin liikunnan ilon koululiikunnan loputtua kun ei tarvinnut enää tehdä mitään pakosta koska kaikki muutkin ja perinteet.

Vierailija kirjoitti:

Yrittäkää ymmärtää, että tollasen painon kanssa taustalla on useimmiten jotain mielenterveydellisiä ongelmia (yleisimpiä varmaan syömishäiriöt ja masennus). Koska suhtautuminen lihavuuteen on juuri näin vihamielinen ja halveksuva kuin tässä keskustelussakin, voi avun saaminen ja laihduttaminen olla lähes mahdotonta.

Olen itse sairaalloisen ylipainoinen, mutta pystyn edelleen esim. urheilemaan ongelmitta. Painoa pitäisi silti pudottaa n. 60 kg. Olen hakenut apua terveyskeskuksesta, mutta asian suhteen ollaan aika nihkeitä. Päädyin muiden asioiden takia mielenterveyspuolelle ja siellä minulle diagnosoitiin syömishäiriö, jota olen todennäköisesti sairastanut kymmenen vuotta. Puhjennut todennäköisesti siksi, että kotona vallitsi hillitön läskiviha, jonka vuoksi minunkin painoani ja syömistäni vaadittiin vanhempien toimesta jatkuvasti ja halveksuttiin lihomista ja herkkujen syömistä. Joten aloin ahmimaan salaa ja sitä on nyt tehty se kymmenen vuotta ja yritetään opetella pois siitä.

Ei ole kivaa käydä kaupassa tai vaikka lenkillä. Ihmiset tuomitsee aina. Katsoo ja puhuu halveksuen. Olisi helpompaa, jos uskaltaisin syödä julkisesti, mutta sen sijaan sitten ahmin kotona työpäivän jälkeen yksin.

Niinhän siinä onkin aina jotain suurempaa takana, mullakin on turvaton lapsuus takana ja todella paljon kamppailua sos. tilanteiden pelon, ahdistuksen ja ptsd kanssa. Mutta omissa ongelmissa ja itsesäälissä kieriminen ei auta, loppujen lopuksi kyse on sun omasta hengestä. Täysin vain siitä haluatko sairastua ja kuolla vai haluatko elää ja kokea kaiken kun vielä voi. En tiedä olenko outo kakskymppinen mutta mua ei enää kiinnosta paskaakaan katsooko joku mua jos olen lenkillä, mitä ostan kaupasta ja miten elän elämääni. Siinäpähän katsoo jos on niin ihmeellinen näky kun 140 kiloinenkin haluaa elää hyvin. Ymmärrän kyllä sen epävarmuuden, elin niin koko teiniajan ja välitin ihan hirveästi mitä tuntemattomat ajattelee. Kaikista tärkeintä on kuitenkin miltä tuntuu sisältä, että on onnellinen ja parasta mitä voi itselleen tehdä on pitää huolta itsestään, ylipaino kun ei tee henkisestikkään mitään hyvää. Ole armollinen ja anna aikaa itsellesi ja ne muiden mielipiteet voi heittää helvettiin koska niitä muiden empatiakyvyttömiä aivopieruja ei tarvi kuunnella. Tsemppiä hoitoon, se on jo hyvä alku siihen hyvään oloon vaikka tietysti kivisempi tie laihtumiseen kun taustalla on syömishäiriö.

Vierailija kirjoitti:

Jotta tulee noin painavaksi pitää syödä kolmen edestä ja se maksaa ihan hirveästi. Kuka ihmeessä syöttää läskipossua vai onko hän paikallisen pizzerian mannekiini??

Ei tarvi syödä kolmen edestä eikä lihominen ole mitenkään kallista kun kaikista energiapitoisimmat ruuat on yleensä halpaa moskaa. Ihan perus kotiruuallakin voi lihoa kun syö liian isoja annoksia (luulee että ähky on se täysi olo). Niin minäkin lihoin tuohon, paska ateriarytmi joka johtaa paastotilaan ja kiljuvaan nälkään vedetään koko päivän kalorit kerralla ja myöhemmin taas nälkä. Myös kalorien juominen on tosi salakavalaa, ei tajua miten paljon se limukka lisää sitä ylimääräistä energiaa kun sitä juo kuin vettä.

Miten helvetissä on noin huonossa kunnossa noinkin "kevyenä"? Yleensähän nämä vuoteenomat on reipaasti yli 250kg. Edes painoa ei voi enää tuossa syyttää vaan taitaa merja olla ihan laiskuuttaan istunut liikkummatta jo pitkään.

Olen ollut pahimmillaan 150kg enkä ole pitkä ja silloinkin kyllä kävelin ihan normaalisti hyötyliikuntana, kävin ryhmäliikunnassa ja pystyin edelleen hölkkäämään vähän. Paska se kunto oli mutta eteenpäin pääsi koska en halunnut passivoitua ja jäädä sohvalle, tiesin että muuten pahenisi entisestään. Mullakin on nivelet paskana polvista ja nilkassa vamma lapsuudesta mutta juttu on se että sattuu silti, välillä kun on lepopäiviä niin se vihlonta saattaa iskeä ihan syyttä. Jatkoin liikkumista vaikka lääkärien mukaan en sais suunnilleen tehä muuta kun lillua vedessä. Syy oli siinä kun mietin että haluanko olla kivuissa ja istua neljän seinän sisällä vai kivusta huolimatta kokea, pitää hauskaa, opiskella ja samalla saada paremman olon ja LAIHTUA? Ne kivutkin helpottaa mitä kevyempi on, itsekin sen huomasin.

Vinkkinä merjalle, ekat 20 kiloa tippuu tolla painolla yrittämättä muutamassa kuussa jos vaan syö oikein.