Fuck this shit

Jatkan vielä, että äitini on myöhemmin tunnustanut, että "halusi pitää lapset lähellään " ja on kiittänyt minua kun "annoin" heidät hänelle. Äitini antoi minulle lähes identtisen nimen omansa kanssa ja kaikin tavoin toivoi minun toteuttavan hänen unelmiaan. Kun minusta tulikin aivan erilainen, hän sanoi, ettei ole ollut koskaan minusta muuten ylpeä kuin hyvästä ylioppilastodistuksesta ja siitä että sain aikaan lapseni.

Mä olen nelikymppinen kolmen teinipojan äiti, ja mahdollisesti tulevaisuudessa tripla-anoppi.... olen lukenut kauhulla tätä ketjua. Olen myös yli 80-vuotiaan äitini ainoa lapsi,ja äitini on kontrolloinut elämääni aina. Ei ikinä ole uskonut, että voisin joskus osata jonkun asian itsekin. Arvaatte, mitä se teki itsetunnolle.

Sai myös minut nuorena epävarmana äitinä uskomaan, ettemme silloisen mieheni kanssa mitenkään pärjää keskenämme, ja uskomatonta kyllä, sai meidät muuttamaan luokseen omakotitalon yläkertaan. Avioerohan siitä tuli, enkä uskonut eksääni, kun hän sanoi yhdeksi syyksi äitini kontrolloinnin.

Yksi hyvä esimerkki oli se, kun olimme menossa naimisiin ja harjoittelemassa kirkossa ja papin luona. Äitini käveli alttarille papin kanssa ja pappi selitti hänelle, miten vihkiminen etenee. Me hääpari olimme aivan sivustakatsojia. Lopulta käskin äitini pihalle odottamaan. En tiedä, miksi ihmeessä hän oli edes mukana.

Vanhemmiten olen tajunnut asian ja ihmetellyt suuresti silloista itseäni. Mutta uskoin aivan vilpittömästi, ettemme pärjää ilman äitini apua. Toivon ja uskon ja tiedän, etten ole samanlainen anoppi. Rakastan lapsiani, mutta he eivät koskaan ole olleet elämäni ainoa tarkoitus ja sisältö. En ylipäätään ole kovinkaan lapsirakas. Kiitos tästä ketjusta!