Flomama
Seuratut keskustelut
Kommentit
Tosi hienoa että osui oikeaan aikaa sitten!
En tiedä koska itsellä ovulaatio kun en ole sitä ikinä kartoittanut, mutta useampia päiviä on vaihtoehtoina. Tänään 4+7 olo on aika normaali ja jotenkin ois ikävä oireita niin tää tuntuis todelliselta. Käy varmaan ostamassa huomenna uuden testin ku haluun nähdä minkälainen viiva sieltä tulee. Ihan selkeä mun mielestä oli jo viimeksi about puolet tummuudesta.
Odottavan aika on pitkä!!
N36 M44
Km 8/20
Esikoinen 8/21
Vainu kirjoitti:
Täällä hyppää keskusteluun uusi odottaja. Tikutin plussan viime sunnuntaina. Nyt laskurin mukaan viikot 4+6.
Raskaus on eka ja iästä huolimatta tärppäs nopeasti.
Nyt kovasti epäilyttää onko oikeasti raskaana, kun ei mitään oireita. Tissit vähän kipeät ei muuta. Tikutin pari kertaa uudestaan viikolla ja viivat oli vahvistunut. Testejä on vielä että voi olla että tikutan vielä😅
Onko muilla epätodellinen tunne plussauksen jälkeen?Parille kaverille ollaan kerrottu. Sellaisille, joiden kanssa on valmis puhumaan myös mahdollisesta keskenmenosta.
Kiva kun on muitakin samaan aikaan tikuttaneita🤩
Onnea!!!
Mulla on laskujen mukaan 4+7 eli me ollaan ihan samalla viivalla. Olen myös tänä vuonna 35v ja eka vauva ois tulossa.
Ei edes oikeen yritetty ja kerrasta heti.
Ihan epätodellinen olo!!! Rinnat vähän kipeet ja alavatsassa outo olo vähän ku ennen menkkoja.
Olen kertonut vain siskolle ja parille hyvälle kaverille. Mies ei ole kertonut kenellekään, mutta ajateltiin kertoa hänen siskolle ensi viikolla kun vois alkaa varaamaan varhaisultraa.
Oletko ajatellut mennä myös?
N36 M44
Km 8/20
Esikoinen 8/21
Mä plussasin lauantaina ja lopetin kahvin juonnin. Päätös lopettaa syntyi selattua nettiä aiheesta ja että vastasyntyneen hiuksista löytyy myös merkkejä kahvin juonnista mikäli jatkaa.
3 päivää päänsärkyä ja nyt alkaa helpottaa.
En tiedä koska olisin viimeksi ollut enemmän kuin päivän ilman ja aina seuraa päänsärky.
N36 M44
Km 8/20
Esikoinen 8/21
Ihana kuulla lisää hyviä uutisia Kitty!
Paljon onnea!
Mulla kierto yleensä 26pv.
Eipä sillä muuten varmaan niin päivän päälle ole, mut en malta odottaa että pääsee ekaan tarkastukseen!!! Onko sulla mitään oireita?
N36 M44
Km 8/20
Esikoinen 8/21
Pitkä on odottavan aika!!!
Kurjinta on odottaa kun ei tiedä että onko kaikki hyvin ja pitäskö alkaa jo vähän edes hössöttään.
Meillä 5+5 eli viikko 6 Preglifen mukaan. Aamulla tein vielä testin kun jotenkin vieläkin epätodellinen olo koko asiasta. Tuli semmonen oppikirjan mukainen plussa tulos. Vähän on oireita. Rinnat pikkasen kipeet ja välillä vähän tuntuu alavatsassa, mut muuten ei mitään ihmeitä.
Sanoin miehelle että saa soittaa huomenna ja varata ajan varhaisultraan. Päätettiin nyt että mennään hänen kotimaahansa Sveitsiin kun ei täällä Italian pikkukylässä yksityistä asemaa jossa onnistuisi.
N36 M44
Km 8/20
Esikoinen 8/21