Flomama

Haaveissa21 kirjoitti:

Voimia kaikille niitä tarvitseville. ❤️

Tuosta haluttomuudesta tuli mieleen, että meillä menee niin, että jos mä oon liian halukas ja tyrkky niin toista ei enää haluta. Oviksen aikoihin mun pitäs pitää tunteet vähän kurissa (oon ihan kauhea oviksen aikoihin),eikä kertoa miehelle missä vaiheessa kiertoa mennään. Ei tulis paineita.

Mulla taitaa tänään olla keskenmenosta neljä viikkoa. En oikein varmaksi osaa sanoa mistä se pitäs laskea. Mulla on tiistaista asti ollu tunne, että menkat alkaa. Ihan positiivista, että jotain tunnetta tulee. Ehkäpä kierto alkaa toimia. 🤔 No, vuotoa ei oo kuitenkaan näkynyt, jomotellut vain ja siitä syystä tulee ihan mieleen kesä/heinäkuun seutu kun oli samanlaiset kivut ilman vuotoa ja olin raskaana. Mutta nyt vaan tilanne se, että ei kyllä voi olla mahdollista. Mutta silti pöhkö mieleni toivoisi, että olisin raskaana. Niin, sitä mä tosiaan taas toivon, vaikka hetki sitten ei yhtään innostanut ajatus. No, päivä ja hetki kerrallaan ja katsellaan mitä tulevaisuuus tuo tullessaan.

Tsemppiä myös sulle Haaveissa21 :)

Mulla nyt reilu 3 viikkoa km. Tuntuu että aika matelee. Ennustan menkkoja alkavaksi tän viikon lopussa. Mulla kierto normaalisti 26pv. Tietty km jälkeen ei mitään hajua miten menee.

Toisaalta ei haittaa vaikka menis joitakin päiviä enemmän kun miehen kanssa ei olla samassa maassa nyt. Millä vklla sul tuli km ja montako päivää kierto normaalisti? Voidaan yhdessä ennustaa. Miehet ei aina ihan ymmärrä ehkä ja toivoo vaan sit kaikesta huolimatta. Mulla kans mies uskoi loppuun saakka että ei ole mennyt kesken vaikka itse tiesin jo ja olin myös sanonut.

Osanottoni kultakala! <3

Toi kaikki kuulostaa kovin tutulta :(

Mulla meni kesken maalisvauva kans huomenna kaksi viikkoa sitten :( Meidän ensimmäinen joka sai alkunsa yllättäen mutta molemmat oltiin tosi onnellisia. Tai siis ehdittiin olla muuta viikko. Puhua tulevaisuudesta ja miettiä millainen vauva siltä on tulossa ja mitä tehdään. Sit se tuli keskenmeno. Kaikki olikin poissa. Mä halusin vaan aamulla olla taas raskaana ja se sama fiilis laittaa käsi vatsan päälle ja ajatella kaikkea ihanaa. Se oli poissa. Oon ollut äärettömän surullinen. Mä haluaisin pian taas olla raskaana, mutta samalla pelottaa. Nappaako enää heti ja sitten se pelko jos tulee vähänkin verta että yltyykö se ja onko kaikki kunnossa. Ei varmasti sais heittää toivoa hukkaan ja uutta yritystä vaan. Joskus luonto erehtyy. Jos vauva ei olisi voinut edes selvitä tässä maailmassa oli parempi että meni kesken nyt eikä sit myöhemmin. Tämmöisiä ajatuksia mulla on ehkä vieläkin vähän sekavaa, mutta silti haluaisin odottaa pian uudelleen pientä ihmettä <3

Haavelijarouva..

Ihana että sielläkin on mies mukana. Mä luulen että mun kans saattaa tehdä enemmänkin muutoksia, mutta ei sit ääneen niistä mulle niin mainosta. Itse ajattelin olla ilman alkoa kokonaan. Se on välillä hankalaa kun miehen isän kanssa käydään illallisella ja aina nautittu myös viiniä ja jos ei ole vielä mitään edes alulla vielä. En tiedä onko siitä viinilasista haittaa ja kun sitä tosiaan voi joutua olemaan sitten kauankin kokonaan ilman. Ei se nyt mikään maailmanloppu toki ole ja ehkä jos menkat alkaa niin voi sit hyvällä omallatunnolla ottaa sen viinilasin aina.

Semmosta muuten mietin että osallistuuko teillä miehet esim syömällä paremmin tai lopettamalla tupakoinnin tms? Mun mies eilen tuumaili että hänen pitäs varmaan katsoa vähän mitä syö että siittiöt vois hyvin :)

Käyttäjä12187 kirjoitti:

Mistä te muut saatte joka kuukausi voimia jatkaa yrittämistä? Itsellä käynnistyi juuri yk 7 (vai 8), ja usko alkaa olla koetuksella. Kierto suht säännöllinen, progesteroni testattu kierron lopussa ja oli ok. Yksi lapsi entuudestaan, joka sai alkunsa ensiyrittämällä. Siitä tosin jo 8 vuotta aikaa, joten nyt ikääkin alkaa jo olla (38 v.). Tässä kierrossa testataan alkukierron hormonit, mutta en tiedä, mitä hyötyä siitä on, kun ovulaatio kuitenkin tapahtuu (ovistestit, limat, lämmöt + progesteroni). 

Ahdistaa myös, että ikäero esikoiseen kasvaa mahdottomaksi kun kuukaudet vaan kuluu :( En nyt sitten tiedä, onko väliä sillä onko esikoinen 8 vai 9 mahdollisen kupuksen syntyessä, mutta itsestä tuntuu, että kohta ikäerossa ei ole enää mitään järkeä. 

Ajatuksia, vertaistukea, tsemppiä? 

 

Halusin vain kommentoida tuohon ikäeroon sen verran että ei sillä ole mun mielestä väliä vaikka olisi 10vuotta. Varmasti lapset saa paljon silti iloa ja tukea toisistaan. Mun serkku on 40v ja hänen veli pääsi juuri armeijasta.

Tuosta odotuksesta että on varmasti uuvuttavaa ja aina kun yks menee ohi niin taas melkein kk menee ennen ku on uusi mahdollisuus. Me ollaan kaikki samassa veneessä ja toivon toki että teidän hyviä uutisia saisin lukea sillä välin kun omaa uutta mahdollisuutta odotan. Itsellä myös toki mielessä että se laskettuaika siirtyy koko ajan kauemmaksi. Luulin aina että mulla edes yksi lapsi olisi jo tässä vaiheessa....