Faith

Ala käydä kirjastossa vaikka kerran kuukaudessa. Lainaa fiktiota tai tietokirjallisuutta. On mukavaa ja aivoille hyödyllistä uppoutua tarinoiden maailmaan. 

Ota ilo irti krapulattomista aamupäivistä viikonloppuisin: ulkoile, tee lempiruokiasi, syö hyvin.

Ala kuntoilla tavoitteellisesti. Seuraa kehitystäsi itsenäisesti kuntotestein. 

Tuskin vielä elokuussakaan tulen polttamaan kynttilöitä. Ne kuuluvat enimmäkseen minulla syksyyn (ja toki jouluun ja pääsiäiseen).

Tykkään kynttilöiden luomasta tunnelmasta. Jätän sen syksyyn, että olisi jotain kivaa ja erityistä silloinkin, kun on pimeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskivartalolihavuus eli tätitukevuus on SE juttu, joka vanhentaa naiset kautta linjan. Kun vyötärö katoaa, se tuo jopa 20 vuotta lisää ikää ulkonäköön.

Niinpä! Ja jotta minulla on vyötärö, painon on oltava 50kg. Ap

Mulla paino on pysynyt samassa, mutta silti vyötärö on vähemmän näkyvä ja yläkroppa jotenkin tukevamman oloinen. Onko tällainen muutos yleistä iän myötä vai kuvittelenko vaan.

T. Toinen nelikymppinen tätiytyvä nainen

Tuollainen ehkä voi johtua tukirangan kulumista? Ihminenhän ikääntymisen myötä lyhenee, mikä johtuu siitä, että selkäranka (nivelkohdista?) kuluu. Kun keskivartalo tällä tavoin lyhenee, se näyttää leveämmältä.

Tukirangan kulumista ennaltaehkäisevänä toimena olisi kalkin + D-vitamiinin saannista huolehtiminen sekä liikunta (ns. luustoliikunta). Tuskin sitä silti kokonaan voi estää / pysäyttää.

Kyllä. Minulla on pari sellaista tunnetilaa, joille ei ole kulttuurissamme nimeä, ja joita olen kokenut lapsuudesta / nuoruudesta alkaen. Tuo "ai, taas tämä" kuvaa hyvin suhtautumistani niihin. Muutoin osaan tunnistaa ja nimetä tunteeni normaalisti.

Ainoa tapa, jolla pystyisin kuvailemaan niitä tunnetiloja, joille ei ole nimeä, olisi kuvailla mielikuvia, joita mielessäni on niinä hetkinä, kun niitä tunnen. Mielikuvat ovat nimittäin aina suunnilleen samat. 

Voisin myös avata niitä nimeämättömiä tunnetiloja muille sillä, että luettelisin muita, yleisesti tunnettuja tunteita, jotka muistuttavat niitä nimeämättömiä, ovat lähellä niitä. Tästä päästään kysymykseen, ovatko ne nimeämättömät vain muiden, tunnettujen tunteiden yhdistelmiä.

Olen pärjännyt ihan hyvin. Ei uusia pahenemisvaiheita kohta kymmeneen vuoteen.

Pelkoni eivät ole käyneet toteen. Ensimmäisistä selkeistä MS-oireistani (vuosia ennen diagnoosin saamista) on jo pian kaksikymmentä vuotta. Silloin ajattelin, että olisin nelikymppisenä pyörätuolissa. Nyt kun olen nelikymppinen, en tarvitse mitään apuvälineitä liikkumiseen enkä mihinkään muuhunkaan.

Nykyään on MS-lääkkeitä, jotka vähentävät pahenemisvaiheita ja hidastavat taudin etenemistä. 

Tunnetaan myös hyvänlaatuinen MS-tauti, joka pysyy lievänä koko elämän.

Joten toivoa on paljon, vaikka MS-diagnoosin saisikin.

Mutta eihän sinulla välttämättä edes ole tätä sairautta!