Faith

Kyllä se helposti eristää sosiaalisesti jos on ainoa jolla ei koskaan ole mitään suuria kuulumisia kerrottavanaan. Olen itse sellainen.

Tämä ei kuitenkaan ole mikään eriarvoistava kokemus minulle. En arvota ihmisiä (myöskään itseäni) sen perusteella kuinka paljon he ovat saaneet aikaan tai missä onnistuneet / epäonnistuneet. Minulla ei ole kylmäkiskoinen ihmiskuva ja arvomaailma.

Tiedän tunteen. Minulla oli ensimmäisen kerran (tai ensimmäinen kerta jonka muistan) tuollainen tunnetila joskus 11-vuotiaana kun olin yksin kotona koulun jälkeen ja odotin muuta perhettä kotiin. He olivat lähteneet ostoksille. Tunnit kuluivat, ilta hämärtyi eikä heitä kuulunut. Aloin pelätä että he ovat joutuneet onnettomuuteen eivätkä enää koskaan tule takaisin. Ahdistus ja pelko kuristi kurkkua ja olin ihan epätoivoinen. Sytyttelin valoja ja avasin tv:n mutta koti ja koko maailma tuntui muuntuneen ihan vieraaksi ja pelottavaksi.

Silloin ei ollut matkapuhelimia. Katselin vain ikkunasta ja odotin.

Tulivathan he sitten lopulta. 

Kielitoimiston mukaan "kun nimi loppuu kirjoitettaessa konsonanttiin mutta äännettäessä vokaaliin, käytetään heittomerkkiä".

https://kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/nimien-taivutus-vieraskieliset…

Tuon mukaan siis Grand Prix'n ja Utah'n on oikein. Tässä lähdetään siitä että vieraskielisen nimen lausuu oikein eli kyseisen vieraan kielen mukaisesti.

Mm. eri maantieteellinen sijainti. Nimillä sama merkitys.

Eeli, Asser ja Simeon.

Supisuomalaisetkin nimet ovat hienoja, mutta olen aina ihaillut mm. noiden heprealaisten nimien kauneutta. Myös Pietari ja Johannes ovat hienoja Raamatun nimiä, ja on monia muitakin.

Tykkään konsonantteihin päättyvistä nimistä. Esim. slaavilaiset pojannimet Artem ja Milan ovat kauniita. Mutta ne ovat jo selkeästi ei-suomalaisia joten niitä en valitsisi.