Faith
Kommentit
Surullinen uutinen. Muistan kun Hanna-Riikka Siitonen sairastui kilpirauhasen syöpään jo v. 2000 eikä syöpää muistaakseni saatu katoamaan kokonaan hoidoilla, joten siihen nähden hän eli pitkään diagnoosin jälkeen ja teki monenlaisia asioita noiden 18 vuoden aikana. Mutta 47-vuotias on silti hyvin nuori kuolemaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Tuohon vapaamuurariuteen ja kristinuskoon kommentti...
Yksi lempi Raamatunopettajistani on puhunut kielteisesti vapaamuurariudesta. Hän on tuntenut järjestöön kuuluvia sekä on Raamatun valossa tutkinut asiaa. Luotan hänen opetukseensa aiheesta.
Kyllähän salaiset symboliset rituaalit ja tiedon lisääntyminen asteittain, joita vm-järjestössä harrastetaan, jo itsessäänkin kielivät esoteerisesta hengentieteestä ja "vihkiytymisajattelusta", jotka eivät ole kristinuskon mukaisia.
Lapsuudessa olin tekemisissä vapaamuurariperheen kanssa, ja perheen lapset puhuivat joskus sen suuntaisia juttuja, että pidin niitä jo silloin kummallisina ja pidän edelleen. Voihan tietysti olla, että kyseinen perhe vain sattui olemaan hieman erikoinen, mutta pidän todennäköisempänä, että erikoiset käsitykset olivat peräisin vapaamuurariudesta.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Kommunistin mielestä on. Kuten väkivallalla uhkaaminenkin.
Miten niin kommunistin mielestä on oikein köyhän varastaa rikkaalta?
En ole kommunisti, vaan minua kiinnostaa perustelut, koska olen usein kuullut tuollaista väitettävän.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Minulle talvi/syysloman ajankohta ei ole niin tärkeä, joten suon mieluusti ne perheellisille. Sen sijaan kesällä haluan lomani juhannuksen ja elokuun puolenvälin väliin, ja onneksi olen myös aina saanut.
En itse ole työelämässä, mutta olen näitä keskusteluja lukiessani ihmetellyt, miksi juuri heinäkuusta aina puhutaan. Minunkin mielestäni syys- ja hiihtoloma ovat tässä olennaisempia. Nehän niitä varsinaisia koululaislomia ovat. Minusta olisi omassa työyhteisössä ymmärrettävää, että perheellinen haluaa syys- ja hiihtolomat lastensa lomien mukaan vapaiksi, jotta perhe pääsee sinne Leville tai Thaimaahan tms.
Kesä- ja joululomat ovat ymmärrettävästi kaikkien (noin yleistäen) haluamia lomailuajankohtia, oli lapsia tai ei, ja monesti halutaan sukuloida tai vain iloita kesästä ja hiljentyä joulunviettoon.
Toinen asia on, että lapselliset vs. lapsettomat on vääristävä kahtiajako: on muitakin tarpeisiin vaikuttavia olosuhdetekijöitä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Yksi keino olisi muuttaa 9 euron (=kulukorvaus) työkokeilu eräänlaiseksi 9 euron kuunteluoppilaana olemiseksi. Työtön ei siis saisi tehdä töitä työpaikalla, vaan aktivointi olisi perehdyttämistä työnteon ja yhteisötoiminnan tarkkailun ja havainnoinnin kautta. Näin toteutuisi työttömän työnhakijan aktiivisuusedellytys, mutta ilman hyväksikäyttöä.
Osallistumaton havainnointi voisi antaa työttömälle autenttisemman kuvan työstä, koska hän pääsisi näkemään, millaista oikea työ kyseisellä alalla olisi. Palkattomana juoksutyttönä/ -poikana kuva vääristyisi epämääräisen kokemuksen kautta.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/