Faith

Jotkut jo tapahtuneet katastrofit voivat kai aiheuttaa uusien saman tyyppisten tapahtumien pelkoa.

Jotkut oman elämäni aikana tapahtuneet katastofit ovat vaikuttaneet minuun voimakkaasti, mm. aiheuttaneet painajaisia. Sellaisia ovat olleet esim. Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus v. 86 ja tapaninpäivän tsunamikatastrofi v. 04.

Kun katastrofi on mittasuhteiltaan (tsunami) tai seurauksiltaan (Tshernobylin onnettomuus) vaikeasti käsitettäviä, minulle tulee niistä ahdistusta ja painajaisia.

Minäkin tulisin todella huonolle tuulelle, jos en saisi ruokaa, joten sen ymmärrän, mutta mököttäminen on minusta liiallinen reaktio. Ensimmäisellä sivulla ehdotettiin ruoalla lahjomista. Kannatan sitä. Ainakin minut saisi hyvälle mielelle jollain herkkuruoalla :)

Mielipiteeni on, että hylyn merihaudaksi jättäminen oli väärä ratkaisu. Ei tietenkään kuolleiden takia – ei kuolleiden ruumiiden pelastaminen heitä itseään auta, vaan traumatyön takia eli lähinnä omaisten vuoksi.

En itse tuntenut ketään Estonialla ollutta, mutta erittäin traumaattisissa olosuhteissa kuolleiden ihmisten jättäminen surmanloukkuunsa (esim. hyttiin) merenpohjaan on minusta ikävä ajatus.

Uhreista varmaan moni jäi odottamaan pelastusta viimeiseen asti. Ehkä olisi ollut elossa olevien traumaa lievittävä teko, että heidän ruumiinsa olisi nostettu ylös merenpohjasta ja haudattu kunnolla. Ymmärtääkseni uhrien omaisista monet olisivat sitä toivoneet.

Tällaiset mielikuvat ovat tietty yksilöllisiä.

Ehkä tarjoutuisin itse soittamaan pyytäjän puolesta tai ehdottaisin, että pitelen puhelinta ja hän puhuu kaiuttimen kautta.

Minulla ei olisi varaa tuosta vain kävellä kauppaan ja ostaa uutta puhelinta, joten olisi minulle (kaiken lisäksi yksin asuvana) pienoinen katastrofi, jos puhelimeni varastettaisiin. Tämän huomioisin riskin ottamista punnitessani. Asiallinen ulkonäköhän ei takaa sitä, ettei hän varastaisi.

Kulutus on lopulta raakaa matematiikkaa eikä erilaisten elämäntyylien pisteyttäminen ja tuomitseminen auta asiaa ollenkaan. Veikkaisin, että ekoelämäntyylillä pröystäilevä kuluttaa monesti kokonaisuudessaan enemmän kuin joku McDonald'sin kanta-asiakas, vaikka ulkoisista tunnuksista toisin voisi helposti päätellä.

Henkilökohtainen hiilijalanjälki on mielekäs oman kulutuksen mittaamisen väline. Siinä kulutus on toisaalta suhteutettava tarpeeseen, esim. liikuntavammainen ihminen tarvitsee monesti moottoriajoneuvoa liikkumiseen, mutta terve voi vaikka pyöräillä.