Faith

Hoito- ja opetustyöt sopivat miehille hyvin tai monesti jopa paremmin kuin naisille. Hoitotyö on ruumiillisesti vaativaa (ainakin tietyillä osastoilla sairaalassa) ja hiljan näin haastattelun, jossa puhuttiin hoitajien kokemasta ruumiillisesta väkivallasta ja sen uhasta, että sitä esiintyy aika paljon.

Miesopettajien muistan peruskouluaikoina saaneen paljon paremmin kurin oppitunneille ja välitunneille kuin naisopettajien (joita usein jopa kiusattiin!). Tämä on tietysti persoonallisuuskysymys myös. Miesopettajia kuitenkin keskimäärin pelättiin enemmän kuin naisopettajia, johtuen ehkä fyysisestä olemuksesta ja äänestä. Näin oli ainakin 90-luvulla.

En muista lasipulloa, mutta muistan kun Heinzia myytiin lasipurkissa, jossa oli valkoinen metallikansi.

Toisaalta... nyt kun googlasin tuon, en löytänyt yhtäkään kuvaa siitä purkista. Muistankohan sittenkin väärin? Aivan elävä muistikuva on, kuinka ruokalusikalla otettiin lasipurkista ketsuppia...

Olen uskovainen, mutta en kannata ehdotonta rippisalaisuutta, vaan valtiollisen lain tulee mielestäni mennä rippisalaisuuden yli, kun kyse on rikoksesta. En ole koskaan tätä asiaa tullut syvällisesti pohtineeksi, mutta näin pintapuolisen pohdinnan perusteella olen tätä mieltä.

Minulla on MS-tauti, jonka pääoireena on nopea väsyminen. En vaadi tiptop-järjestystä itseltäni, mitä tulee esim. kodin siisteyteen ja arjen "pyörittämisen" tehokkuuteen. Olen tällaisissa asioissa muutenkin aina ollut rento asenteeltani – nyt siitä on apua. Kun ei odota itseltään ja kodiltaan täydellisyyttä, ei joudu pettymään.

Rytmini on samaa luokkaa kuin aloittajalla: pari kotiaskaretta päivässä sekä ruoan teko / leipominen. Viimeksi mainittu on minulle myös mieluisa harrastus eikä niinkään velvoite. Tosin kokkailusta ja leipomisesta tulee paljon tiskiä, ja sen hoitamisen koen usein ikäväksi askareeksi.

Jokainen tarvitsee joskus apua, viimeistään vanhana ja heikkona tai sairaana. Eikö se ole hyvä asia, että auttaminen on arvossaan?