Faith

Vierailija kirjoitti:

Osittain selviämisessä on kyse elämisen taidosta, osittain temperamentista.

Esimerkiksi minun on hyvin vaikea kontrolloida pienistäkin muutoksista aiheutuvaa stressiä, vaikka kuinka asennoituisin, psyykkaisin, liikkuisin, lepäisin, meditoisin ja noudattaisin terveitä elämäntapoja. Oirehdin psykosomaattisesti, ja tiedän tämän taipumukseni olevan myös vahvasti perittyä.

Kyse on tavallaan päivittäisestä "kamppailusta". Iän myötä tulee sentään enemmän itsevarmuutta ja oppii tuntemaan jabhyväksymään rajoitteensa. Niiden mukaan sitten mennään. Burnoutistani ei hyötyisi kukaan, joten täytyy vaan kuulostella jaksamistaan todella herkillä tuntosarvilla ja olla ottamatta harteillaan ylimääräisiä taakkoja.

Minullakin on tätä ongelmaa. Stressaannun muutoksista.

Minusta on hyvä mahdollisuuksien mukaan rakentaa arkielämää sellaiseksi, että muutoksia tulee mahdollisimman vähän ja arki on tasaista ja rauhallista, vaikka ympäröivä kulttuuri nähdäkseni "patistaa" toiseen suuntaan eli kokeilemaan uusia juttuja, ottamaan riskejä ja heittäytymään.

Makuuni on eniten 1970-luvun tyyli: luonnolliset materiaalit vaatteissa, ei paljon meikkiä, "vähemmän on enemmän" -ajattelu.

En tarkoita 70-luvun räväkkää tyyliä, jota edustivat esim. ABBAn naiset sekä Charlien enkelit, vaan enemmänkin sitä hippityyliä. Tosin senkin, kuten kaiken, voi viedä överiksi ylenmääräisellä "hippirekvisiitalla".

Joissain 70-luvun elokuvissa näkee kaunista arkista pukeutumistyyliä siltä ajalta.

Tilannetta näkemättä minusta tuo kuulostaa enemmän siltä, että poikaystävä halusi tyttöystävänsä olevan huomaavainen äidin seurassa. Monet ajattelevat, että puhelimeen tuijottelu ja räplääminen seurassa ei ole kohteliasta.

Nuorena olin käymässä sukulaistytön kotona, ja paikalla oli myös hänen poikaystävänsä. Jos tyttö kieltäytyi kipakasti tekemästä jotain mitä hänen äitinsä oli pyytänyt, poikaystävä sanoi "älä puhu äidillesi noin" tms.

Jotkut eivät ole kiinnostuneita minkäänlaisesta taiteesta ja heidän kohdallaan voisi käyttää ap:n ilmausta, "eivät ymmärrä taidetta". En kuitenkaan allekirjoita ap:n väitettä, että sellaisia olisi suurin osa ihmisistä enkä sitä, että ymmärtääkseen pitää olla samalla aaltopituudella taiteilijan kanssa sekä olla itse taiteellisesti luova.

On varmaan tosi yleistä sekin, että on kiinnostunut joistain taiteenlajeista, esim. kuvataiteesta ja säveltaiteesta, mutta ei joistain toisista, esim. runoudesta.

Olen itse vain vähän kiinnostunut maalaustaiteesta, mutta todella kiinnostunut säveltaiteesta ja esim. runoudesta. Viimeksi mainitut synnyttävät minussa tunteita ja ajatuksia, kun taas ensin mainittu saattaa äärimmillään olla aiheuttamatta mitään.

Vierastan ajattelua, jossa taide nostetaan niin korkealle, että siitä ei voi sanoa oikein mitään ja kaikki pohdinnat taiteen yhteiskunnallisista tai terapeuttisista funktioista torjutaan epämielekkäinä. Väitän että taide on viestintää aina silloin kun taiteilija haluaa teoksensa muiden tavoitettaviin. Ainoastaan silloin, jos hän jemmaa sen pöytälaatikkoon tai tuhoaa sen muille jakamatta, se ei ole viestintää.

Walking lunges kevyillä painoilla (sama kuin askelkyykky?). Tällä videolla on selkeä ohje:

Sisäkengät kannattaa laittaa jalkaan, ettei jalka luisu, jolloin voi käydä pahasti.