Faith

Seinfeld-sarja ainakin esittää kaikki keskushenkilöt romanttisesti melko epäviehättävinä: neuroottisuuteen asti kriittisinä, sitoutumishaluttomina ja joskus vähän vahingoniloisinakin.

Toisaalta humoristisuus on viehättävää. Jerry aika usein hymyilee näytellessään, vaikkei kohtaus olisi erityisen hauska. Ihan kuin häntä valmiiksi naurattaisi jo seuraava kohtaus. Jerry Seinfeldhan ymmärtääkseni on yksi sarjan käsikirjoittajista.

Kai sen voi tehdä useammasta eri motiivista. Juhliminen ja näyttämisen halu eivät ole minustakaan hyvä motiivi uudistaa vihkivalat...

Mutta jos taustalla on eroaikeita ja kriisiä, mutta aviopari on keskustellut vakavasti ja päättänyt vielä jatkaa liittoa, niin tuo voi olla ihan hieno symbolinen vahvistus päätökselle. Eihän se asioita miksikään muuta, koska he jo ovat kerran vannoneet valat, mutta jotkut kaipaavat symbolisia vahvistuksia. Samalla he voivat kertoa lähipiirilleen, miksi päätyivät jatkamaan liittoa.

Ihanaa! Kiva että lapsia ilahdutti.

Ehkä tässä kuussa kannattaa leipoa useamminkin, siinä säästää aika paljon.

Nuorena yhteen vaatteeseeni liittyi erityisen hyviä muistoja, ja minun oli vaikea heittää sitä pois. Heitin sen kyllä lopulta.

Sitten on tietenkin esineitä, joilla on tunnearvo, esim. pikkusiskoni askartelemia ja ompelemia juttuja, joita olen säilyttänyt.

Muuten en kiinny.

Mitä tuomitseminen tarkoittaa tässä yhteydessä? Sitäkö, että tekee pienestä määrästä (epäoleellista) informaatiota suuria, lopullisia päätelmiä koko henkilöstä?

Varmaan tuollainen on tyypillistä ihmisille, jotka ovat mustavalkoisia ja äkkivääriä, mutta kyllä sitä esiintyy varmaan kaikissa ihmisissä jonkin verran.