Faith

Verigreippi on oikeastaan lempihedelmäni päärynän ohella. Eli se sisältä punainen greippi. Jos ne eivät olisi niin kalliita, ostaisin niitä usein muutaman ja puristaisin niistä mehua.

Kertoisin heti alussa, että minulla on lisää vettä yhteiseen vesivarastoon ja ehdottaisin, että antamani lisävesi olisi sitä varten, jos jollekulle tulee vakavia nestehukan oireita. En usko, että kukaan sitä vastustaisi.

Jos porukassa olisi öykkärimäisiä tyyppejä, niin kuin tuollaisissa elokuvissa yleensä, niin paljastaisin lisäveden olemassaolon vain jollekulle fiksulle henkilölle ja säännöstelisimme sitä tarpeen mukaan muille. En haluaisi yksin ottaa vastuuta tarpeen arvioinnista ja piilotella vettä kaikilta.

Tästä puhutaan aika vähän. Pitkäaikainen työttömyys jatkuvina epäonnistumisten kokemuksina. Jotkut olettavat, että työtön silti pysyy henkisesti reippaana ja loputtomassa valmiudessa, jos kutsu jonain päivänä käykin. Onhan se hienoa, jos jaksaa pitää lipun korkealla vastoinkäymisistä huolimatta, mutta on ihan inhimillistä, ettei aina jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta saduissa on pimeä puoli se, että kauniit ovat yleensä hyviä ja rumat pahoja.

Kauniille myös tapahtuu kauniita asioita.

Jos sanat ruma ja kaunis ymmärretään ulkonäköä kuvaaviksi, ja joskus vanhojen satujen kerronta näyttää tarjoavan sitä tulkintaa, se onkin väärin ja surullista.

Muistan kuinka äitimme luki minulle ja siskolleni Grimmin satua Kaivolla kehräävät sisaret (vanhasta satukirjasta), jossa sanottiin, että "toinen sisarista oli kaunis ja ahkera ja toinen ruma ja laiska". Äitimme selitti lauseen tarkoittavan sisäistä kauneutta ja rumuutta.

Lumikki on minusta hieno satu sisäisestä eli sydämen kauneudesta. Ulkoisesti kuvankaunis kuningatar kadehtii sydämeltään kaunista Lumikkia ja yrittäessään saada kadehtimansa hän pyytää metsästäjää tuomaan hänelle Lumikin sydämen. Hienoa symboliikkaa.

Disneyn Lumikki-elokuva on minusta onnistunut symboliikan välittämisessä. Elokuvassa ensisilmäys, jonka prinssi näkee Lumikista on kaivon väreilevässä vedenpinnassa, jossa Lumikin kasvonpiirteet ovat hajonneet.

Vierailija kirjoitti:

Tuhkimo, Lumikki, Prinsessa Ruusunen. Lopussa odottaa satuprinssi ja elämä eletään onnellisena elämän loppuun asti. Prinsessalla taas ei ole juuri vaikutusta omaan kohtaloonsa, prinssi pelastaa.

Minusta noista prinsessa ruusunen on ainoa, joka on täysin passiivinen ja jonka prinssi pelastaa.

Lumikki on niin allegorinen satu kateudesta ja sisäisestä kauneudesta, etten ajattele sitä niinkään siltä kannalta, kuka pelastaa ja kenet. Itse asiassa metsästäjä on ainoa, joka säästi Lumikin hengen päästämällä hänet pakoon metsään.

Tuhkimon näen jopa sankarillisena hahmona. Hän taisteli vuosikausia henkisesti ja moraalisesti eikä muuttunut kateellisten ja vihamielisten äiti- ja sisarpuolten projektioiden kaltaiseksi. Vasta taistelun päätteeksi Tuhkimo kohtaa prinssin. Tuhkimoon nähden prinssi vaikuttaa naiivilta. Tai siis näin minä olen Tuhkimon aina nähnyt.