Faith

Joskus tuo keskustelu narsismin ympärillä vaikuttaa kieltämättä vähän holtittomalta. Narsistiselle persoonallisuushäiriölle on diagnoosikriteerit. Se on tietty pitkäaikainen, vääristynyt käyttäytymismalli, joka aiheuttaa ongelmia lähipiirille ja henkilölle itselleen. On monia muitakin persoonallisuushäiriöitä.

On varmaan paljon ihmisiä, joita on sanottu narsisteiksi, mutta jotka eivät ole narsistisesti persoonallisuushäiriöisiä ja paljon ihmisiä, jotka täyttäisivät diagnoosikriteerit, mutta joita ei kukaan ole osannut / uskaltanut sanoa narsistiksi ja joilla ei ole diagnoosia.

Rehellisyys ei nähdäkseni tarkoita sitä, että sanoo kaiken mitä ajattelee. Vastaavasti vaikeneva ihminen ei välttämättä ole epärehellinen. Ihminen voi olla rehellinen, vaikkei puhukaan joka tilanteessa ajatuksiaan julki (edes silloin kun joku pyytää).

Jokainen punnitsee sanansa ja sen, mitä sanoo. Hienotunteisuuteen kannattaa pyrkiä. Jos itsellä on selkeänä mielessä jokin tieto, ja toinen sanoo sitä tarvitsevansa ja erikseen pyytää sitä, niin on se minusta hyvä antaa, mutta pyytäjä joutuu sitten kärsimään, jos tieto on epämieluisa.

Loputtomaan tilivelvollisuuteen kukaan ei jää, vaan jossain vaiheessa on minusta ok sanoa, että keskustelu on päättynyt. Joskushan nimittäin yhdestä suoraan sanomisesta seuraa lisää ja lisää kysymyksiä.

Jos kyse on oikeasti turhasta tavarasta, kyseessä saattaa olla hamstraaminen, joka on psykologinen ongelma. Joitakuita hamstraajia itseäänkin kuulemma ahdistaa turha roina ja he vain odottavat, että joku laittaa sille pisteen ja käynnistää niiden pois kärräämisen, kun he eivät itse siihen pysty henkisesti. Ainakin hamstraamisohjelmissa on usein noin.

Kannattaa ottaa asia puheeksi ja karsia yhdessä tavaroita sekä ehkä päättää joku tietty paikka kotona / autotallissa, johon hän saa tuoda tavaroita tavallaan harkinta-ajaksi, nähdäkseen tuleeko niille käyttöä vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Jostain syystä kun tulin äidiksi 20 vuotta sitten, tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani tarpeellinen ihminen, elossa. Ikään kuin heräsin elämään. Siitä saakka olen elänyt vain ja ainoastaan lasteni vuoksi - muutoin voisin yhtä hyvin olla kuollut. Kukaan ei tarvitse minua, ei mieheni eikä oikeastaan iäkkäät vanhempani. Nykyään eivät lapsetkaan minua tarvitse. Elän vain sitä satunnaista hetkeä varten, kun he, nuoret aikuiset, suovat minulle hetken elämästään. Teen silloin paljon hyvää ruokaa. Palvelen lapsiani. He käyttäytyvät minua kohtaan aika ilkeästi, huutavat ja puhuvat rumasti minulle, mutta olen ajatellut, että ilmeisesti he tarvitsevat jonkun, jolla purkaa pahaa oloaan. Olen siis lasteni likasankko, eli jollain tapaa he tarvitsevat minua yhä.

Suomalainen yhteiskunta ei tarvitse minua, ei kukaan. En ole saanut yrityksistäni huolimatta työtä, vaan olen pitkäaikaistyötön. Siis turha ihminen kaikille. Kuten sanottu, voisin olla kuollut.

Ei ole missään nimessä hyväksyttävää, että lapsesi kohtelevat sinua noin. Sinun ei kuulu hyväksyä sitä. Luultavasti lapsesi tulevatkin joskus kypsyttyään katumaan sitä, ainakin toivottavasti.

Sinä olet itsessäsi arvokas, vaikket olisikaan ansiotyössä tai muuten kokisi, että olet tarpeellinen.

Et ole olemassa pelkästään lapsiasi varten. Kun synnyit ja olit itse lapsi ja nuori, sinulla ei vielä ollut lapsia. Et herännyt eloon vasta lapsia saatuasi, vaikka sinusta tuntuikin siltä, vaan olit elossa ja arvokas jo ennen sitä.

Toivon sinulle ja ap:lle parempaa tulevaa.

Sitä, kumman vanhemman kotiin jäämistä tuetaan valtion taholta, ei minusta kannata määritellä, vaan kukin perhe tehköön sen valinnan itse, kuinka viisaimmaksi näkee.

Mitä tulee tuohon ensimmäiseen perusteluun, niin on kodinulkopuolisia töitä, jotka ovat huomattavasti kevyempiä keholle kuin kotona lasten kanssa oleminen ja kotitöiden tekeminen.

Tuon toisen perustelun kohdallakin tilanne on perhekohtainen: joissain perheissä isä pystyy luomaan rauhallisemman ilmapiirin kotiin kuin äiti. Samoin joskus isä jäisi mielellään kotiin lasten kanssa ja äiti haluaisi takaisin töihin mahdollisimman nopeasti. Valtion ei tule puuttua tähän. On lapsillekin huonoksi, jos kotona heidän kanssaan on vastentahtoinen vanhempi.

Kolmas perustelu on ok, ja minustakin alle 3-vuotiaan päivähoitoon vieminen kuulostaa omituiselta, mutta kuulemma sekin on yksilöllistä. On taaperoita, jotka tykkäävät, sopeutuvat ja hyötyvätkin päivähoidosta, näin sanotaan.

Minusta kannattaa tukea koti-isyyttä tekemällä se nykyistä houkuttelevammaksi, yhtä houkuttelevaksi kuin kotiäitiys. Siten vanhemmat voivat tehdä valinnan ensisijaisesti muun kuin rahan perusteella.