Faith

Osaan paljon, Limperin Hilmasta Rosvo Roopeen ja Kesäpäivään Kangasalla. Vanhempani ja isoäitini ovat niitä paljon laulaneet. Moni vanha suomalainen laulu on tullut tutuksi jo lapsena, kun olen selaillut äitini kansakoulun lukukirjoja 60-luvulta ja kysynyt, miten laulujen sävelet menevät. Koulussa opeteltiin maakuntalauluja ja muita vanhoja isänmaallisia lauluja.

Yökiitäjiä pelkään ylivoimaisesti eniten. Varsinkin isoja, kuten näitä syreenikiitäjiä: https://www.google.com/search?q=syreenikiit%C3%A4j%C3%A4&client=firefox…:

Pelko alkoi vasta aikuisiällä kohdattuani syreenikiitäjän lähietäisyydeltä sisällä. Luulin sitä esineeksi, joksikin lasten leluksi (olin kylässä), joka lojui sängyn päällä. Olin käymässä nukkumaan ja yritin huitaista "lelun" lattialle, ja kun se liikahtikin, tajusin sen olevan valtavan kokoinen kiitäjä. Säikähdin aivan kauheasti.

Syreenikiitäjät eksyvät sisälle taloihin ymmärtääkseni aika harvoin enkä ole luonnossakaan niitä sen koommin nähnyt, mutta kokemukseni myötä olen alkanut kavahdella pienempiäkin yökiitäjiä sekä isoja päiväperhosiakin vähän, vaikka ne ovat minusta kauniita. Perhonen on muutenkin yksi hienoimmista eläimistä.

Hämähäkkejä olen aina pelännyt, samoin vaaksiaisia eli niitä isojen lukkien näköisiä lentäviä pitkäkoipia.

Pelkään kyllä ampiaisiakin sen pistämisvaaran takia.

Auta ihmisiä tai eläimiä. Valitse joku tapa, josta tykkäät ja jota teet mielelläsi. Käytä lahjojasi. Tapoja voi myös vaihdella välillä.

Jos käyt ansiotyössä, jo verojen maksamisella osallistut auttamiseen toki.

Luo jotain muille ihmisille, vaikka läheisillesi.

Kristittynä uskon, että uskonsuhde Jumalaan on elämän perimmäinen tarkoitus.

Ikävää, että kaverisi joutuu valitsemaan kahden tärkeän tapahtuman väliltä, mutta ymmärrän kyllä valinnan. Tunnen ihmisiä, jotka ainakin nuorempana odottivat lempibändinsä keikkaa vuosia ja olivat valmiita jopa matkustamaan toiseen maahan keikalle.

Olen seuraillut silloin tällöin Youtubessa yhden pitkäaikaissairaan nuoren naisen kanavaa, ja hänellä on miehensä kanssa koulutettuna palvelukoirana eli "service dogina" puudeli (siis standard poodle eli sellainen iso puudeli).

Välillä ajattelen ohimennen, että olisi hauskaa, jos itsellänikin olisi sellainen palvelukoirana. Minulla on MS-tauti, joka tosin ei ole johtanut vammaisuuteen. Nykyään palvelukoiria koulutetaan monenlaisiin lieviinkin sairaustiloihin, ainakin Yhdysvalloissa.

Monilla on virheellinen mielikuva puudelista, siis että se on semmoinen pölhön näköiseksi trimmattu näytöskoira. Normaalisti ja esim. palvelukoirana puudeli on lyhytkarvainen ja elegatin kaunis. Puudeli on toisiksi älykkäin koirarotu maailmassa.

Saksanpaimenkoiriakin koulutetaan palvelukoiriksi Yhdysvalloissa. Sellainenkin olisi kiva, ehkä täysmustana.

Olen kuitenkin päättänyt, etten ota koiraa ainakaan tässä elämätilanteessa, koska en ole valmis sitoutumaan siihen täydellisesti.

Olen sitä paitsi enemmän kissaihminen. Haaveilen norjalaisesta metsäkissasta. Perheellämme oli aikoinaan kissa, joka oli puoliksi norjalainen metsäkissa. Kissaakaan en silti ottaisi tässä elämätilanteessa, koska haluaisin, että se saisi juoksennella vapaana lähimetsissä yms. Jos asuisin omakoti- tai rivitalossa maan tasalla ja luonnon läheisyydessä, ottaisin ehkä norjalaisen metsäkissan.