Faith
Kommentit
Ikävä kuulla, että joudut käymään läpi tuollaista. Minulla on MS-tauti, joka on myös keskushermoston sairaus, ja on ollut välillä noita samoja oireita. Toki sairauteni ei luultavasti ole yhtä vakava kuin sinulla (?), ainakaan tässä vaiheessa.
Täytyy vain hyväksyä, ettei enää ole yhtä nopea ja ettei toiminta ole yhtä sujuvaa kuin ennen. Ennen pitkää tietysti kaikille tulee käymään niin ikääntymisen myötä. Keskushermostosairaalle muutos voi olla nopea ja iso kriisi.
Voimien ja kykyjen mukaan voi edelleen tehdä arvokkaita ja tärkeinä pitämiään asioita, vaikka uusilla tavoilla. Ja voi keskittyä mukaviin asioihin, joista nauttii.
Aika usein huonontuneeseen terveydentilaan löytyy sopiva suhtautuminen ajan mittaan eikä kaikki olekaan enää pelkästään ikävää.
Sekin on mahdollista, että tilaasi keksitään hoito. Sen ei edes tarvitse olla jokin suuri läpimurto, jollaisia tapahtuu suht harvoin, vaan vaikka parempi leikkausmenetelmä tai oikea lääkeyhdistelmä saattaa olla ihan lähellä ja muuttaa kaiken eli parantaa toimintakykyäsi merkittävästi.
Olen itse uskovainen ja saan toivoa uskonsuhteestani Jumalaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Se olisi varmaan joku juhannus 2000-luvun puolivälin tienoilta, vaikka joka juhannuksena olikin niinä vuosina jotain juhlaohjelmaa: mökkijuhannuksia, illanviettoja kavereiden kesken. Olin niihin aikoihin surullinen.
Vaikka tänä juhannuksena ulkoilun lisäksi ei ollutkaan muuta ohjelmaa kuin elokuvien katselua ja ruoaksikin oli vain kalapuikkoja ja valmisperunamuusia (joista tosin tykkään), olen silti nyt onnellisempi kuin silloin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Tuonikäisille kundeille jo vastuuta ruoanlaitosta. Sinä teet yhden aterian päivässä ja he toisen. Kokkaa myös isompia eriä eli tän päivän päivällinen on huomisen tai ylihuomisen lounas. En keksi mitään syytä etteikö tuonikäiset selviytyisi ruoanlaitosta jo. Jokaiselle 2-3 omaa vastuuateriaa viikossa jotka suunnittelette yhdessä ja tarvikkeet ostetaan valmiiksi kotiin. Meillä jo kuusivuotias osaa ottaa syötävää itselle ja pikkusiskolle, aion opettaa kokkaamaan helppoja ruokia parin vuoden päästä.
Minullekin tuli mieleen, että 13-vuotiaan johdolla valmistuisi helposti esim. kinkkukiusaus valmiista peruna-sipulisekoituksesta, valmiista kinkkusuikaleista ja kermasta. On muitakin ruokia, jotka pystyy valmistamaan puolivalmisteista ilman, että joutuu edes veistä käyttämään. 13-vuotiaalta tosin ehkä sekin jo onnistuisi turvallisesti.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
...se että kaikki pitää tehdä ja järjestää omin avuin silloin, kun on sairaana tai poikkeuksellisen väsynyt.
Kokonaisuudessaan yksin asuminen kyllä sopii minulle erityisen hyvin. Normaaliolosuhteissa saa keskittyä syvemmin siihen mikä on tärkeää.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty, joka kertoo itsemurhasta läheisen näkökulmasta. Kirja ei ehkä ole mieltä järkyttävä, mutta se on koskettava ja perustuu tositapahtumiin eli Härkösen sisko teki itsemurhan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/