Faith
Kommentit
Laitan lohikeittoon sekä kalakeittoon ylipäätään piparjuuritahnaa. Tykkään sekä maitoon tehdystä että kirkasliemisestä. Teen yleensä itse maitoon, lisäksi vähän kermaa.
Leipä on tärkeä kalakeiton kanssa, ruisleipä juustolla. Juomaksi piimä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Olen ollut todella iloinen tämän kesän säästä. Ei ole ollut helle, muttei myöskään viileä sää, ja sadettakin on tullut silloin tällöin sekä pari ukonilmaa. Luulisi, ettei kellään olisi suuremmin valittamista, ei myöskään helteen ystävillä, kun on kuitenkin ollut mukavasti lämpöä ja aurinkoa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Joo, kyllä tuossa paha olo selittyy varmaan sillä, että jokaiseen kannustukseen ja rohkaisuun on ujutettu aina "pelotteluksi", piikiksi tai itsensä korostamiseksi tulkittavissa oleva seikka, kielteinen näkökulma. Eihän se välttämättä lähde ilkeästä motiivista, vaan voi olla vain kommunikointityyli tai seurausta pessimisestä ajatusmaailmasta.
Toisaalta jos kaveri on muuten kilpailullinen, korostaa itseään ja on aina vertailemassa itseään keskustelukumppaniinsa, niin varmaan pitäisin sellaista piikittelynä ja ehkä taipumuksena kateuteen.
Esim. tuon, että kaveri sanoo "ai, te matkustatte sinne... siellähän kauheat helteet, en kestäisi sitä...", voisi tulkita niin, että hän haluaa rivien välissä tehdä selväksi, ettei kadehdi tulevaa matkaanne eikä jää häviölle teidän välisessänne "mittelössä", jonka kautta suhteenne näkee.
Toisaalta minulle tuli heti mieleen yksi tuntemani ihminen, joka on sanonut tuon tyyppisiä lauseita, mutta en pidä häntä piikittelevänä ja kateellisena ihmisenä. Hän on enemmänkin vaatimaton ja suora, rehti. Se miten tuollaisen tulkitsee, riippuu siis siitä millainen se ihminen muuten on luonteeltaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Lue palkittujen kirjailijoiden kiinnostavia romaaneja ja runokokoelmia; älä yritä lukea teoksia, jotka eivät kiinnosta, koska muuten sivistäytymisprojektisi tyssähtää tylsyyteen.
Tuo 70:n ehdottama Wikipedia-artikkelin lukeminen teoksesta on hyvä idea, se auttaa hahmottamaan teemoja ja sitä maailmaa, johon kertomus sijoittuu.
Lue tietokirjallisuutta aloilta, jotka valmiiksi kiinnostavat.
Itsensä sivistäminen ei saisi olla pakkopullaa, vaan kiinnostuksen kautta tapahtuvaa.
Vaikkei olisi uskovainenkaan tai vaikkei kristinusko sinänsä kiinnostaisi, Raamatun lukeminen sivistää länsimaista.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Pikku Myy on ilkikurinen ja juuri röyhkeä. Hänellä on toisaalta rohkeutta puuttua epäoikeudenmukaisuuksiin ja ottaa uusia tyyppejä mukaan porukkaan, rikkoa jäätä. Pikku Myyn sosiaalinen olemus äänenkäyttöä myöten on hyökkäävä myös silloin, kun hän on kiltti.
Jos asuisin Muumilaaksossa, voi olla etteivät minun ja Myyn kemiat kohtaisi, mutta ajan mittaan tulisimme kyllä toimeen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/