Faith

Vanhuksia tulee kunnioittaa eli huomioida, antaa tilaa ja kuunnella lähtökohtaisesti enemmän kuin muita ihmisiä. Heillä on kokemukseen perustuvaa tietoa enemmän, mutta myös vanhuudenheikkoutta ja hitautta, se että saa sanotuksi jotain on työläämpää.

Vanhuksen kunnioittamisen vaatimukseen sisältyy ymmärtääkseni oletus, että vanhus käyttäytyy arvokkaasti.

Jos vanhus käyttäytyy itse huonosti ja vaikka pilkkaa jotakuta huumorin varjolla, ei siihen pidä alistua kuitenkaan. Silloin voi olla nimenomaan kunnioittavampaa, että asiallisesti sanoo takaisin.

Luulisi että miehelläsikin on paha mieli nykytilanteesta. Yrittääkö hän edes ratkaista sitä?

Miehen kannattaa kokeilla päinvastaista menetelmää eli että ensin aamupäivästä tekevät jonkun retken lapsen kanssa ja myöhemmin iltapäivällä hän voi tehdä omia juttujaan ja antaa lapselle vaikka piirustustehtävän. Melko varmasti molemmat ovat silloin hyväntuulisempia ja päivä sujuu paremmin.

Lapsen täytyy ensin saada kokemus, että isä on mielellään hänen kanssaan. Se on normaali ja luonnollinen tila eikä mikään ansaittava palkinto.

Varhaiset oireeni, joita oli jo yli 10 vuotta ennen MS-diagnoosin saamista, olivat mm. lievät näköhäiriöt (näön hetkittäisiä hämärtymisiä, pari viikkoa kestänyt näön sumentuminen ja kaksoiskuvia silloin tällöin), pari viikkoa kestänyt silmän takana tuntuva kipu, silloin tällöin lievää huimausta, tasapainohäiriötä ja selittämätöntä pahoinvointia/kuvotusta, kädet tuntuivat heikoilta ja vapisivat vähän silloin tällöin, kognitiivisia oireita kuten hajamielisyyttä ja tavallista nopeampaa väsymistä esim. hälinässä.

Kävin silloin lääkärillä, joka arveli syyksi jännitysniskan (!). Kävin myös silmälääkärillä, joka sanoi vain, ettei silmissäni ole mitään vikaa (no ei ollutkaan, kun vika oli aivoissa).

N. 8 vuodeksi em. MS-oireet lieventyivät tai lähtivät kokonaan pois, lukuunottamatta kognitiivisia oireita.

Kuusi vuotta sitten tuli äkillinen raju pahenemisvaihe, jonka aikana mm. menetin liikuntakykyni, näin kaiken kahtena, oli voimakasta huimausta, lievää puhumisvaikeutta. Jouduin osastolle, jossa tutkimusten myötä diagnosoitiin aaltomainen MS-tauti.

Kaikki vammani lähtivät pois pahenemisvaiheen myötä. Aloitin MS-lääkityksen. Nyt voin hyvin eikä sairautta pysty ulospäin näkemään minusta. Väsyn usein suht nopeasti ja välillä huimaa lievästi, olen hajamielinen.

Uusia pahenemisvaiheita ei ole tullut, ja magneettikuvissakaan ei näy muutoksia.

Isotätini sairasti aggressiivista MS-tautia, joka diagnosoitiin joskus 60-luvulla. Muita tapauksia suvussani ei ole ollut.

"Käy yrttitarhasta polku" on lempivirteni. Toinen on "Hoosianna". On monia muitakin.

Englanninkielisistä "Close to Thee", "Until Then", "His Eye is on the Sparrow", "Beneath the Cross of Jesus".

Kuuntelen virsiä aika usein, ja ne soivat mielessäni melkein päivittäin.

Neuvostoliittolaiset käärepaperilliset karkit, joita koulukaverini tarjosi 1980-luvulla. Papereissa oli piirrettyjä, värikkäitä ihmiskasvoja. Karkit olivat ruskeita ja kovapintaisia, jotain hedelmämakua kai. Liian makeita ja muuten maultaan epämääräisiä.

1980-luvulla vanhempani toivat Kyprokselta ison pussin marsipaanin makuisia mantelikarkkeja. Nekin olivat liian makeita.