Faith

Vaikka hälisevät paikat ovat minulle vaikeita, silti ostoksilla käymiseni vain itsestään ajoittuu usein ruuhka-aikaan, vaikka minun olisi periaatteessa mahdollista käydä aamupäivällä / illalla. Ajattelen sitä siedätyshoitona.

En enää ole opiskelija, mutta en halunnut enkä varsinkaan enää haluaisi soluun, koska en halua jakaa kotiani ventovieraiden kanssa. Minusta tämä on normaalia!

Olen kyllä asunut opiskeluaikoina tutun kämppiksen kanssa, mikä on eri asia.

Katsoin dokumentin, jossa yhdysvaltalainen nuori aikuinen kertoi opiskeluvuodestaan Japanissa, ja hän kertoi ihmetelleensä, että japanilaiset opiskelijat valitsevat mieluummin asua minikokoisessa (siis 15-20 neliöisessä) omassa kodissa kuin että asuisivat solussa tai jopa samassa huoneessa (roommate) toisen opiskelijan kanssa. Japanilaisten mielestä sellainen olisi ihmisarvon vastaista. Olen samalla linjalla japanilaisten kanssa.

Kodin siistinä pitäminen, itseä miellyttävä taulu / juliste / valokuvakollaasi seinälle, lempiruokien tekeminen itse.

Olen joskus miettinyt, miksi koulukiusaajat ovat usein suosittuja, ainakin omana kouluaikanani näin oli. Tämä olisi ap:n kysymyksen alalaji.

Koulukiusaajat olivat sosiaalisia, hyviä verkostoitumaan. Heitä pidettiin usein ulkoisesti viehättävinä ja henkisesti kovina, oli pokkaa ja itsevarmuutta. Lisäksi se oli varmaan merkittävä motiivi suosia koulukiusaajaa, ettei itse joutuisi hänen uhrikseen! Oli turvallisempaa olla tavallaan samalla puolella ja hyvissä väleissä?

Ehkä samoja syitä on ilkeiden aikuistenkin suosion taustalla?

Jotkut käyttävät sanoja kaveri ja ystävä melkein synonyymeinä eli saattavat kutsua kaveriksi jotakuta, jota haluavat tavata vapaa-ajalla satunnaisesti (eivätkä osana vaikka harrastusta), ja joiden kanssa keskustelevat henkilökohtaisista asioista. Muissa yhteyksissä he käyttävät kaveri-sanan etuliitteenä määritettä: työkaveri, opiskelukaveri, harrastuskaveri.