Faith

Vierailija kirjoitti:

Musta se tokan kauden vika jakso oli hyvä. Toi on usein niin todellista. Lapset ja riiteleviin katkerien vanhiempiensa väliin ja unohtuvat täysin.

Fostereiden lapsi, Tom, on hieno hahmo. Hän vaistoaa välittömästi vanhempiensa katseista ja vuorovaikutuksesta, että jotain on pielessä ja alkaa puhua kaverinsa vanhempien avioerosta, kysyä miten vanhemmilla menee jne.

Mielestäni ei-uskovaisten vanhempienkin pitäisi kertoa lapsilleen, että jotkut aikuiset uskovat Jumalaan. Kristillinen usko Jumalaan auttaa kestämään elämän suuria vastoinkäymisiä. Yhdessä kristillisessä lastenlaulussa sanotaan Jumalasta "lapsen huolet Hän voi kantaa paremmin kuin ihminen".

Usko Jumalaan, jopa ajatus siitä, että Jumala on ehkä olemassa, voi auttaa lasta henkisesti vaikeissa elämäntilanteissa, joissa esim. vanhemmat eivät osaa auttaa tai jos lapsi ei osaa edes ilmaista ahdistustaan vanhemmilleen. 

Tehkää yhdessä oikein kunnon suomalainen jauhelihapitsa.Tomaattikastikkeeksi tullee ketsuppia :)

En itse usko että se on mahdollistakaan (siis ylipäätään vainajaan yhteyden saaminen). Raamatun mukaanhan sitä ei edes saa yrittää.

Omituista. Ehkä hän häpeää itseään, sekin voi kai johtaa tuollaiseen julkisten paikkojen välttelyyn? Ei halua että seuralainenkin joutuu (kuviteltujen) tuijotusten tms. kohteeksi?

Tuo on kyllä jo aika pitkälle menevää, että täytyy eri autoillakin kulkea.

Vaatisin häneltä selitystä enkä itse kyllä jatkaisi tapailua, jos muutosta ei tule.