Faith

2000-luvulla jäin lukkojen taakse yliopiston tiloihin yhtenä iltana. Olin mennyt kelloa katsomatta sulkemisajan jälkeen rakennukseen samalla ovenavauksella jonkun toisen kanssa (myöhemmin hoksasin, että hän oli ollut henkilökunnan ihminen, joka oli avannut oven kulkukortilla).

En siis tiennyt että koko paikka on jo lukittu. Tarkoituksenani oli käydä yhdellä laitoksella nopeasti ennen sulkemista. Ihmettelin miksi käytävillä on niin hiljaista.

Huomattuani, että laitoksen ovi on lukossa tajusin katsoa kelloa, ja lähdin nopeasti ulos, mutta en päässytkään enää kulkemaan samaa reittiä takaisin ulos! Yksi käytävän ovi oli lukittu myös toiseen suuntaan.

Säikähdin kauheasti ja tajusin, että saatan joutua olemaan siellä koko yön ja aamulla joudun selittämään, mitä siellä teen!

Onneksi vartija / vahtimestari oli ilmeisesti nähnyt minut joko lasioven takaa tai valvontakameran kautta, ja tuli päästämään minut ulos.

Hyvä että resting bitch face -ilmiöstä puhutaan nykyään. Ihmiset ehkä ajattelevat hetken ennen kuin tulkitsevat kasvonpiirteet tunnetilasta ja ajatuksista kertovaksi ilmeeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on diagnosoitu ptsd niin luulisi että voit huonosti, tai tukahdutat kokonaan huonosti voimisen tunteettomuuteen. Oletko eri vai samaa mieltä diagnoosista? Tarvitsetko mielestäsi lääkkeitä?

Kyllä mä ilman lääkkeitä voin tosi huonosti. Ja ennen lääkitystä kyllä välillä sainkin iltaisin "kohtauksia" traumoista johtuen. Enää ne ei tunnu miltään.

Ap

Lääkkeet pitävät oireita poissa?

Toisaalta lääkkeethän eivät saa ihmistä unohtamaan, mitä on tapahtunut, vaikka ne voivatkin viedä tai lieventää muistoihin liittyviä tunnereaktioita. Ehkä se saa kokemaan, ettei menneisyys vaivaa? Silloin kokee niiden olevan vain puhtaita faktoja, jotka eivät nostata suuria reaktioita tässä hetkessä?

Toisaalta ihmiset ovat tässäkin erilaisia. Jos sinua eivät menneet ikävät kokemukset vaivaa, niin sehän on hyvä. Minusta siitä ei kannata tehdä ongelmaa itsessään.

Minuakin on koulukiusattu, ja kärsin siitä aikoinaan paljon, mutta eivät ne menneisyyden kokemukset ole minua enää pitkään aikaan vaivanneet, tosin olen jo 4-kymppinen.

Uskon että ihmisen mielessä on myös suojaavia mekanismeja traumakokemuksiin liittyen. Traumamuistot voivat tulla käsiteltäviksi pieninä annoksina.

Hyvää jatkoa!

Vierailija kirjoitti:

Naisten - kuten monien miestenkin - ihmisoikeuksien tilanne on joillain maailman alueilla huono. Ihmisoikeudet eivät toteudu samalla tavalla kuin vaikkapa meillä, mutta eivät naiset ole kenenkään omaisuutta ja orjia missään maailman maassa. Oleellisimmilta osin Atwoodin kirja on siis täysin fantasiaa. Toki orjuutta ja orjakauppaa on historiassa ollut vaikka kuinka paljon, ja on varmasti miljoonia ihmisiä - niin naisia kuin miehiä - joiden vapaus elämänvalintojen suhteen on taloudellisista syistä todella suppea, mutta se on kuitenkin eri asia kuin lakeihin perustuva ihmisten omistaminen.

Totta kai se on fiktiota, se on keksitty tarina. Orjattaresi on dystopia, jossa pohdiskellaan, miten biologiset faktat voivat vaikuttaa valtasuhteisiin ja vääryyksien oikeuttamiseen.

Ymmärtääkseni romaani on filosofinen eikä pyrikään kuvaamaan sitä, miten maailma makaa, vaikka siinä onkin aineksia, jotka on otettu todellisesta elämästä. 

Toinen esimerkki dystopiasta on Orwellin romaani Vuonna 1984. Ei Oseania-nimistä valtiotakaan ole koskaan ollut eikä esim. sellaista yksityiskoteihin ulottuvaa valtiollista valvontajärjestelmää, vaikka aineksia liian pitkälle menevästä valvonnasta on ollutkin.

En edes ole lukenut Orjattaresi-romaania, mutta pelkästään lajityypin ja Wikipedia-artikkelin perusteella pystyn tämän päättelemään.

Syön makeaa enemmän kuin on terveyden kannalta ihanteellista ja suositusten mukaista. Olen hoikka ja normaalipainoinen eikä kukaan lääkäri ole koskaan kysellyt ruokavaliostani.

Saan nautintoa herkuista ja ajattelen, että kokonaisvaltaisen hyvinvointini kannalta tapani on ok.