Faith

Minusta peltirumpu on siinä se tarinan lapsi aikuisena. Lapsen vanhemmat olivat hylänneet hänet, isä oli ehkä kokonaan hylännyt, äiti osti vain aina lisää leluja.

Kun lapsi on kasvanut aikuiseksi, hän näkee kaiken tuon, tarkastelee lapsuuttaan komerosta, hylätyn näkökulmasta. Hän on edelleen sosioemotionaalisesti rampa ja vankina komerossa, vaikka muuten onkin menestynyt maailmassa kuin robotti ("vedit käyntiin robotin, se lähti kävelemään, sä tänne aina jäät").

Lastenhuoneen tuleen tuikkaaminen symboloi minusta sitä, ettei halua muistella onnetonta lapsuutta; sen muisteleminen sattuu enemmän kuin se, että katselee sen palavan. Koska peltirummun, eli aikuiseksi kasvaneen hylätyn lapsen tunteet ovat kuolleet, hän ei enää vahingoitu tulessa.

Hyvä että olet ymmärtänyt ongelmasi ja haluat muuttaa sen, siitä muutos voi alkaa. Mielestäni lähtökohtana on, että itsensä muihin vertaamisen sijaan alkaa miettiä syitä olla kiitollinen omassa elämässään. Mainitsit jo muutamia aloituksessa, keskity niihin.

Se on arvokasta, että olet tukenut muita, kun heillä on mennyt huonosti. Jatka sitä. Minusta ei ole välttämätöntä niin paljon pohtia, mistä motiivista auttaa.

Japaniin minäkin menisin. Intiakin olisi kiinnostava, mutta Japanin valitsisin sen vielä kiinnostavamman kulttuurin takia, lisäksi siellä on puhdasta ja turvallista.

Turvallisuuden perusteella matkustaisin Marokkoon tai Ghanaan, mutta mielikuvien perusteella valitsisin Egyptin tai vaikka mystiseltä kuulostavan Mauritanian, joka sijaitsee lähes kokonaan Saharan autiomaassa. 

Toisaalta Namibia, Botswana ja Kenia ovat syvintä Afrikkaa maantieteellisesti ja mielestäni kulttuurin osalta, ja sen takia mielenkiintoisia.

Seychelleille menisin, jos haluaisin luksusta ja hienot maisemat.

Uskomatonta, että tuollainen ohjelma edes on olemassa.