Faith

Yhdysvaltalaisten kiitospäivän vietto vaikuttaa usein tosi arkiselta, vaikka se on odotettu suvun juhla, jonne tosiaan matkustetaan toisesta osavaltiosta asti. Ainakin monien yhdysvaltalaistubettajien kiitospäivä-videoiden perusteella viettäjät ovat arkisissa vaatteissa, katsovat tv:tä eikä päivällispöydässäkään olla yhtä aikaa, vaan jokainen hakee ruokaa silloin kun haluaa. 

Meidän suvun juhlapäivällisillä, esim. jouluna, pääsiäisenä ja juhannuksena, kenellekään ei tulisi edes mieleen avata tv:tä, niille pukeudutaan vähän parempiin vaatteisiin eikä syömistä aloiteta ennen kuin kaikki ovat pöydässä. 

Vasta aikuisena olen alkanut ajatella sitä, onko monilapsisen perheen vanhemmilla kuinka hyvin mahdollisuuksia kasvattaa ja vastata kaikkien lastensa tarpeisiin.

En tarkoita materiaalisia tarpeita, vaan henkisiä, sosioemotionaalisia. Lapsethan ovat yksilöitä, joilla saattaa olla hyvin erilaisia temperamentteja.

Olen itse isosta perheestä, mutten sentään suurperheestä eli 6+-lapsisesta. Olen tullut ajatelleeksi tuota vasta aikuisena, koska itse isosiskona tykkäsin huolehtia, leikkiä ja keskustella nuorempien sisarusteni kanssa, ts. olla kasvattamisessa vanhempieni apuna. Kaikki isosisarukset eivät välttämättä tykkää, halua eivätkä välttämättä edes osaa.

Ajat ja yhteiskunnan vaatimukset ovat muuttuneet. Ennenvanhaan kaikki lapset kasvatettiin samalla mallilla, puhuttiin ison lapsikatraan "kaitsemisesta". Nykyään asiantuntijat neuvovat kasvattajia opettelemaan tuntemaan, millainen lapsi on persoonallisuudeltaan, mitä hän tarvitsee jne. Miten se onnistuu, jos perheessä on monta lasta eivätkä vanhemmat sisarukset suostu auttamaan?

Saat tietenkin sanoa, mutta jos siitä ei ole hyötyä, ehkä kannattaa valittaa organisaation johtajalle virallista reittiä pitkin. Ymmärrän sanan "räksyttää" siten, että valittaa ilman, että siitä on mitään hyötyä.

Ovatko mies ja lapset varmuudella sitoutuneet koiran lenkittämiseen ja hoitamiseen siten, että he tekevät sen ilman käskemistä? Sehän on juuri sitä ns. metatyötä, että yhden täytyy aina huolehtia, onko koira käytetty ulkona jne. Itse haluaisin varmistua, etten minä ole se, jonka vastuulla asia viime kädessä on, vaan miehen, jonka haave koira on.

Ikävä kuulla, varsinkin tuo, että lapsi itkee kesken koulupäivän. Jutelkaa ainakin lapsen kanssa koulupäivästä, ilmaiskaa että rakastatte häntä, tehkää kotona kaikkea mistä hän tykkää – varmaan teettekin jo näin.

Jos jäätte Suomeen, kannattaa panostaa kielen opettelemiseen, se helpottaa sopeutumista koulun kaveriporukkaan sekä tietenkin auttaa saamaan töitä.

Tämä marraskuun kaamos on varmaan koettelemus valoisammilla leveysasteilla eläneille, kun monille syntyjään suomalaisillekin pimeys tuntuu raskaalta ja saa ongelmat tuntumaan suuremmilta kuin ne ovatkaan.