Faith

Ei kai. Ei minua ainakaan yritetty kotiuttaa viikonlopuksi neurologian osastolta, jossa olin vuosia sitten MS-taudin pahenemisvaiheen takia. En ollut siinä kunnossakaan, että olisin pärjännyt kotona.

Heti kun kunto on riittävän hyvä, kotiutetaan, oli viikonpäivä mikä tahansa. Ei siellä yhtään ylimääräistä ketään pidetä. Jo osastolle pääseminen voi olla vaikeaa, koska vapaita vuodepaikkoja ei välttämättä ole.

Vierailija kirjoitti:

Esitä tarvitsevasi apua johonkin asiaan? Ole ystävällinen, hymyile, katso silmiin ja ole kiinnostunut. Kun pääset juttusiin voit myöhemmin moikkailla ohimennen ja jäädä jututtamaan.

Tämä on hyvä ehdotus. Hän ei varmaan tykkää small talkista, joten auttamistilanne olisi hyvä tapa hypätä vaivaannuttavien muodollisuuksien yli, ja vielä siten, että mies pääsisi näyttämään osaamisensa. Jos hän on ujo, älä pyydä häntä auttamaan missään vaikeassa asiassa, ettei siinä käy niin, että hänelle tulee suorituspaineita ja hän menee lukkoon. Jokin helppo juttu (mutta ei taas liian helppokaan).

Vierailija kirjoitti:

Luin aikoinaan kirjan jonka nimi oli Toimi heti. Se perustui ajatukseen, että jos asian voi hoitaa nopeasti, se pitää hoitaa nyt. Silloin se lakkaa kuormittamasta mieltä. Jos et millään voi hoitaa asiaa nyt heti, laitat sen muistiin hoidettavien asioiden listaan ja päivän päätteeksi listan on oltava tyhjä. Tyhjentämiseen on erikseen varattava aikaa kalenterista, jolloin ei oteta vastaan puheluita eikä sähköposteja eikä muitakaan keskeytyksiä.

Voisiko olla, että muu kuin työsi ydinsisältö tuntuu sinusta turhalta etkä oikeasti koe hommia tärkeiksi? Olet kuitenkin saanut jo ikävää palautetta, joten sinun on vain alettava nostaa niiden prioriteettia mielessäsi.

Minunkin pitää lukea tuo Kerry Gleesonin Toimi heti (googlasin sen). Jospa saisin siitä inspiraatiota. Vitkuttelen tietynlaisten asioiden hoitamista, ja oikein tunnen, kuinka ne hoitamattomat asiat kuormittavat kognitiotani. Tunnen suurta helpotusta ja seesteistä oloa, kun lopulta olen hoitanut ne.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet pitkään yhdessä? Hän kuitenkin on ystävällinen ja vaihtaa kuulumiset kanssasi?

Onko hänellä töissä kiireitä tai huolia?Oletko ottanut hänen kanssaan asiaa puheeksi?

Itse olen ollut suhteessani yli 20v ja ilmeisesti vain siksi, kun mies odottanut että lapset muuttavat pois kotoa.

Hän ei ole koskaan sanonut edes pitävänsä minusta, yhdessä olemme käyneet lomalla kaksi kertaa. Kaupassa kun vielä yhdessä kävimme hän kulki metrejä edelläni ja maksutilanteissa heti muka hauskoja heittoja minusta tyyliin maksa nyt sinä senkin t o m p p e l i tms.

Viimeisen vuoden hän on ollut puhumatta, olen hänelle ilmaa. Ei syö tekemiäni ruokia, ostaa omat ruoat ja minun hankkimat asiat hapantuu ja menevät roskiin.

Vaihtaa huonetta jos satun samaan huoneeseen.

Kotona jos täyttää tiskikoneen, ei laita sinne astioita jotka olettaa olevan minun.

Yhdessä emme tehneet mitään, illat olimme vain kotona. Töiden jälkeen hän vain nukkuu 2h, herää ja aloittaa tv katselun ja siinä samalla on koneella.

Näitä vastaavia tempauksia näihin vuosiin on mahtunut lukemattomia ja tilanteet ovat päättyneet niin, että minä itken ja rukoilen toista lopettamaan, lupaan sitten jatkossa olla nöyrempi ja kuuliaisempi.

Kunnes olemme taas tilanteessa jossa mies päätyy mykkäkouluunsa.

Hän on ollut puhumatta jo vuosia lapsillemme, vain yhden kanssa on puheväleissä.

Viimeisin mykkäkoulu alkoi siis vuosi sitten, kun hiihto alla kävimme yhtenä päivänä pidemmällä kävelylenkillä koiran kanssa ja seuraavana päivänä menin kysymään, että mitä tänään tehdään? (siis kysymys oli kauppakäynti tai pyykkipäivä)

Hän katsoi minua ja sanoi että olen levoton ja miksi aina pitäisi jotain tehdä??

Silti vaikka tilanne on tämä, en haluaisi luopua hänestä?? Miksi en? En tiedä, en todellakaan. Taloudellisesti en ole riippuvainen hänestä, meillä on omat rahat.

Hän on ilmeisesti muuttamassa ja jättämässä minut, huomaan hänen iltaisin netissä katsovan uusia huonekaluja.

Ja miten monta vuotta pyysin, että hankitaan uudet keittiön tuolit..

Minä olen lukemattomia kertoja miettinyt, että mikä minussa on vialla? Miksi hän kohtelee minua näin?

Minä tulen toimeen omillani, minulla on työpaikka, harrastan liikuntaa. Kotona en huuda, en tupakoi, en käytä alkoholia, olen normaali painoinen.

Miksi olen hänessä kiinni? Ihmisenä on fiksu, älykäs. Ei polta, ei käytä alkoholia, hoitaa työnsä, on taitava käsistään, kiinnostunut asioista, siisti ja omallaan tavallaan rauhallinen. Siis kunnon mies.

Ap ota puheeksi puolisosi kanssa mieltä painavat asiat, hän kirjoittamasi mukaan vaikuttaa ihan normaalille.

Oliko hän alussa rakastava ja huomioiva sinua kohtaan eli onko hän muuttunut? Kuulostaa todella ahdistavalta tuo tilanne. Olet ehkä jotenkin tottunut siihen? Ainakin tuossa on se hyvä puoli, että jos mies lopulta lähtee, huomaat varmaan aika nopeasti, että voit henkisesti paremmin ilman häntä. Vika ei ole kertomasi perusteella sinussa.

Suoraan kysyminen ja puhuminen on varmaan ainoa keino yrittää parantaa asioita, mutta eihän se onnistu, jos toinen ei edes puhu.

Ei ole onneksi kokemusta. Jos oikeasti rakastaa sisarustaan, haluaa hänen olevan onnellinen myös parisuhteessaan eikä aiheuttaa ylimääräistä draamaa. Tuollainen ristiriitojen aiheuttaminen, että miehen täytyisi tavallaan valita toisen puoli, kuulostaa itsekkäältä.