Faith

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykkyyttä on monenlaista. Myös menestystä on monenlaista. Molemmat kaipaavat termin määrittelyä.

Päättelyssä ja matemaattis-loogisessa ajattelussa olen keskimääräistä älykkäämpi.

Lapsuuden kokemusten vuoksi olen tunnetaidoiltani vielä hieman keskenkasvuinen (omien rajojen määrittely ym.)

Olen pärjännyt vaivattomasti koulussa, yliopistossa ja työelämässä, mutta parisuhderintamalla on kivikkoista ja lapsia en ole vielä 33-vuotiaana uskaltanut yrittää tehdä.

Kyllä, termejä voi määritellä halutessaan, mutta pääpointtini oli, että jos ihminen pitää itseään keskimäärin älykkäämpänä kuin muut, tämän pitäisi näkyä myös hänen elämässään keskimääräistä parempana onnistumisena.

Yllättävän moni nimittäin eri kyselyissä arvioi itsensä keskimääräistä älykkäämmäksi. En usko, että yhtä moni on silti saanut rakennettua elämänsä keskimääräistä tyydyttävämmäksi.

Lapsuuden tunnekokemukset voivat asettaa tielle hidasteita, kun taas toisilla on oppimisvaikeuksia ja muita tiedollisia haasteita. Tunneälyn puute jarruttaa mielestäni menestymistä enemmän kuin tiedolliset puutteet, mutta silti juuri tiedollisesti älykkäät ihmiset ovat taipuvaisempia pitämään itseään muita älykkäämpinä, kun taas tunneälykkäät harvoin tekevät sen virheen.

ap

Lapsuuden traumat ja niistä johtuvat tunne-elämän vaikeudet voivat olla esteenä ihmissuhteissa menestymiselle, mutta mielestäni se ei tarkoita alhaista älykkyyttä. 

Minusta on parempi pitäytyä siinä kapeassa ja eksaktissa älykkyyden määrittelyssä. Älykkyys ei välttämättä johda menestymiseen millään elämän alueella.

Sitä suositellaan liputuspäiväksi, ja jos suositusta aletaan laajalti noudattaa, siitä tulee virallinen liputuspäivä. 

En itse ole koskaan ollut Muumit-fani, mutta kyllähän Muumilaaksolla on oma filosofiansa, ja se on ihmisten ajatteluun ja arvoihin vaikuttavaa taidetta. Mielestäni Janssonin liputuspäiväsuositus on perusteltu, myös muuten kuin yleisesti suomalaisen brändin liputuspäivänä.

Listaa vaikeudet, joita sinulla on ollut ja miten ne vaikuttavat opiskelu- tai työkykyysi. Ole mahdollisimman konkreettinen.

Mieti myös varmuuden vuoksi, milloin vaikeudet ovat alkaneet ja mitä epäilet aivovamman syyksi. Viimeksi mainittua ei kannata sanoa lääkärille ilman, että hän ensin kysyy, jotta hänelle ei tulisi käsitystä, että konkreettiset vaikeudet ovat sinulle toissijaisia ja että olet vain alkanut hysterisoida jotain menneisyyden tapausta jälkeenpäin.

Minulla ei ole kokemusta tuollaisesta tilanteesta, mutta noin itse toimisin.

Elämä on rauhallista ja kotona hiljaista aina, kun haluaa ja tarvitsee.

Ei draamaa, ei riitoja, ei mustasukkaisuutta, ei pelkoa, että tulisi jätetyksi. 

En tiedä häpeävätkö uskovaiset nuoret kertoa uskostaan ei-uskoville kavereilleen. Omassa nuoruudessani uskovaiset nuoret olivat usein muiden uskovaisten kavereita, ns. seurakuntanuoria. Toisaalta ehkä omissa koulukavereissanikin oli niitä, jotka olivat uskossa, mutta kukaan ei vain tiennyt siitä.

Tosi monet uskovaiset (nuoret ja vanhemmat), jotka eivät juuri puhu muille uskostaan, ovat selittäneet, että heille usko on niin yksityisasia. 

Tulin itse vasta aikuisena uskoon, niin ei ole omakohtaista kokemusta nuorena uskovaisena elämisestä. En ole koskaan hävennyt uskoani enkä myöskään pitänyt sitä yksityisasiana niin paljon, etten puhuisi siitä. Ymmärtääkseni kaikki tuttavani tietävät, että olen uskovainen.