Faith

Lapsena sana "vartalo" oli minusta pelottavan kuuloinen ja kuvittelin sen jonkinlaiseksi pimeäksi hahmoksi. Varmaan kuvittelin sille joitain yksityiskohtaisempia ominaisuuksiakin, mutten enää muista millaisia.

Olin siis niin pieni, etten tiennyt sanan oikeaa merkitystä.

"Republikaanien perspektiivistä talous on ihmishenkiä tärkeämpi asia." (IL)

Siltä vaikuttaa ainakin tuon kyseisen varakuvernöörin puheen perusteella. Olenkin ihmetellyt Trumpin viimeaikaisia puheita, että Yhdysvallat pitää "avata ihan lähiaikoina", vaikka epidemia on vasta saavuttamassa huippunsa siellä.

Niin republikaaninen oikeistolaisuus kuin toisaalta arvoliberalismi (Ruotsi) on tämän kriisin myötä osoittanut välinpitämättömyytensä ihmishenkeä kohtaan.

Tosin on muistettava, että kummassakin poliittisessa suuntauksessa on varmasti paljon niitä, jotka vastustavat noita suunnitelmia ja strategioita.

Aavistuksen surumielinen. Viihdyn kotona ja hiljaisuudessa, mutta tykkään siitä, että voin halutessani avata ikkunan ja kuulla ihmisten ääniä ympäristössä.

Varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun on jo lämpimämpi ilma, tuossa alhaalla jalkakäytävällä kulkee normaalisti melko paljon ihmisiä, ja myös läheisestä puistosta kuuluu ääniä. Nyt on hiljaista kuin talvisunnuntaisin. Rappukäytävästäkään ei kuulu ääniä.

On tietenkin hyvä, että ihmiset noudattavat ohjetta pysyä kotona. 

Sunnuntaitunnelma itsessään ei tee minua surumieliseksi, vaan se, että se muistuttaa tästä pandemiasta.

Minusta peukalosääntö on, että kotiin ei saa kutsua vieraita, jos joku perheenjäsen on sitä vastaan. Näin siis lähtökohtaisesti. Sopuisa pariskunta tai perhe kyllä pystyy sopimaan hyvissä ajoin illanvietoista, merkkipäivien juhlistamisesta jne., eli kaikki voivat joskus joustaa. Arkielämässä kodin kuuluu kuitenkin olla rauhan tyyssija. Ystäviä voi tavata kahviloissa, ravintoloissa, puistossa piknikillä jne. 

Tämä kuuluu asioihin, joista kannattaa keskustella jo ennen yhteen muuttamista, koska vaikutus normaaliin arkielämään on niin suuri.

Vierailija kirjoitti:

Naisille ei anneta edes välttämättä tasapuolisesti ruutuaikaa tai merkittävää roolia koko elokuvassa. Elokuva läpäisee niin kutsutun Bechdelin testin, jos siinä:

1. esiintyy vähintään kaksi nimettyä naishahmoa

2. jotka keskustelevat keskenään

3. jostakin muustakin kuin miehistä.

Kaikkien kriteerien tulee toteutua ja pitää läpäistä testi jotta elokuvaa voidaan sanoa nykystandarteilla hyväksi ja laadukkaaksi.

Elokuva voi olla hyvä ja laadukas jollain muulla tavalla, vaikka ei täyttäisikään noita vaatimuksia.

Lisäksi nuo kolme kriteeriä ovat liian kapeat mielestäni (eikä se olekaan kovin vakavasti laadittu kriteeristö onneksi) . Esim. Hitchcockin Linnuissa (1963) on kaksi naishahmoa, Melanie ja Annie, jotka tutustuvat ja rupeavat keskustelemaan keskenään – miehestä.

Mutta heidän keskustelussaan on olennaista juuri se, että he ohittavat jännitteen ja draaman, vaikka käy ilmi, että molemmilla on jotain romanttista intressiä mieheen. He siis pystyvät keskustelemaan miehestä ja tämän äitisuhteesta analyyttisesti ja hyvässä hengessä.

Minusta tuollainen elementti elokuvassa on räikeästi sitä ohutta ja stereotyyppistä naiskuvaa rikkova, vaikka muodollisesti se ei täytäkään noita Bechdelin kriteereitä.