Faith

Narsistisuus näkyy käyttäytymismalleista, suhtautumisesta toisiin ihmisiin, eikä silmistä ja katseesta.

Minullakin on sosiaalisten tilanteiden jännittämistä jonkinasteisesti, luultavasti kuitenkin vähemmän kuin sinulla, ap.

Käyn kaupassa ja muilla asioilla jännittämisestä huolimatta. Vaihtoehto olisi, että joku toinen kävisi puolestani, mikä kaventaisi yksityisyyttäni ja vapauttani, ja sitä en halua. Haluan olla arjessa mahdollisimman riippumaton ja elää rauhassa. Sen takia vain siedän jännittämisen.

Olen aina hoitanut itse kaikki asioinnit eli olen saanut runsasta ja jatkuvaa altistusta vuosikymmenten ajan. Jännittämiseni ei kuitenkaan ole poistunut. Eli voin jo todeta, että minulla altistaminen ei auttanut. Ehkä joillain se auttaa?

Näen vääränä sen, että ihmisiä verrataan koneisiin ja ihmismielen toimintaa tekoälyyn. Olen kuullut eläimiäkin sanottavan biologisiksi / orgaanisiksi koneiksi, sekin on väärin.

Tekoälyt, algoritmit ja tietokoneet ovat ihmisten luomuksia. Ihmiset ja eläimet ovat Jumalan luomia. Ihmiskätten työtä ja Jumalan luomistyötä ei tule rinnastaa toisiinsa.

Tekoälyllä on mitattava arvo. Ihmisen arvo on mittaamaton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä niissä piirustuksissasi sitten on vikana? Jos et osaa piirtää mallista ollenkaan, niin kannattaa nyt kirjastojen avautuessa lainata Betty Edwardsin kirja Luovan piirtämisen opas. Kirja on tunnettu siitä, että sen avulla oppii helposti ja nopeasti piirtämään. Eri asia tietysti on, että ovatko piirustukset jotenkin taiteellisia, mutta sitä suurin osa ihmisistä ei osaa edes arvostella.

Ne palautteet, mitä sain, oli mm. suttuisuus, jälki todella haparoivaa, liian vahvat ja sarjakuvamaisen ääriviivat, mittasuhteet päin persettä, yleisesti ottaen kaikki vialla. Eli niistä ei löytynyt mitään positiivista.

Se riippuu siitä, mihin pyritään. Jos oikeat mittasuhteet ovat piirustuksen oleellinen pointti, niin on tietysti ikävää jos mittasuhteet ovat väärin. Se ei päde kaikissa tapauksissa.

ikävä kyllä, oikeat mittasuhteet on todella tärkeä pointti. ihmissilmä havainnoi vaistomaisesti ja alitajuisesti virheitä varsinkin ihmisen mittasuhteissa. Esim. harjaantumaton henkilö piirtää ihmiselle vaistomaisesti liian lyhyet käsivarret ja liian pienet kädet. kaula piirretään usein liian pitkänä ja se alkaa hartioiden suhteen väärästä paikasta, kuin se "leijuisi" hartioiden päällä.

Näitä juttuja tuskin kukaan pystyy itse tajuamaan. Ne on kyllä helppo oppia kenen vaan jos saa opetusta niihin. Sitten vasta kun mittasuhteiden hallinta on kunnossa, voi lähteä hallitusti, tehokeinona, rikkomaan muotoa.

Myös ääriviivoilla on suuri merkitys: missä kohdassa se on paksu ja terävä ja missä hento tai samea yms. piirtäminen on viestimistä.

AP:n tarvitsisi nyt vain löytää hyvä opettaja. Esim. juurikin kansalaisopiston piirtämisen kurssi.

Ap voi olla kuinka lahjakas tahansa, mutta hän ei pysty kilpailemaan piirtämisen perusteita opiskelleiden kanssa. perusteiden hallinta vie piirtämisen kokonaan uudelle levelille.

jos ap nyt menee piirtämisen kurssille ja katsoo vuoden päästä vanhoja töitään, niin hän ymmärtää mistä puhun.

Ehkä lainaamassasi kommentissa tarkoitettiin tyylisuuntien eroja: joissain tyylisuunnissa realistiset mittasuhteet ovat oleellista, joissain taas epäoleellisia.

Tästä tulee mieleeni eräs tilanne lapsuudestani. Olin perheeni kanssa syömässä espanjalaisessa ravintolassa, jonka seinällä oli maalaus härästä. Maalaus oli yksinkertainen, ja härän mittasuhteet olivat vääristyneet. Ihmettelin "huonosti piirrettyä kuvaa" vanhemmilleni, ja äitini vastasi viisaasti maalauksen olevan "taiteilijan näkemys". Vaikka olin silloin alle kouluikäinen, muistan tilanteen vieläkin, koska opin jotain uutta. Teos edusti tyylisuuntaa, jossa mittasuhteiden realistisuus ei ollut oleellista.

Eli kyse on enemmän siitä, millainen maalauksen tai piirroksen tyylisuunta kokonaisuudessaan on. Jos teoksesta näkee, ettei siinä olla haetukaan realistisia mittasuhteita, vaan luovaa ja yksilöllistä ilmaisua, ehkä symbolisten merkitysten välittämistä, epärealistiset mittasuhteet eivät tee teoksesta huonoa.

Jos taas teos kokonaisuudessaan vaikuttaa siltä, että tekijä on pyrkinyt mittasuhteiden realistisuuteen, mutta epäonnistunut siinä, teos ei ole kovin hyvä.

En tiedä mikä on ap:n piirrosten tyylisuunta tai onko hän miettinyt asiaa tältä kannalta. Nuo kritiikit "suttuinen, liian voimakkaat ääriviivat, kynänvedot ovat haparoivat" ovat kaikki ymmärtääkseni teknisiä ongelmia, joissa harjoittelu ja ehkä ammattilaisen opetus voisivat auttaa. 

Olin itse lapsena ja nuorena hyvä piirtäjä, voitin monia piirustuskilpailuja ja sain kuvaamataidon opettajilta hyvää palautetta. Tyylisuuntani (vaikken silloin osannut tuollaisia ajatella) oli realistinen.

Nyt en enää ole piirtänyt yli kymmeneen vuoteen ja taitoni ovat varmaan ruostuneet. En myöskään suhtaudu kuvataiteelliseen ilmaisuun niin intohimoisesti, että jaksaisin hioa tekniikkaani. Jos nyt saisin tehtäväksi piirtää tai maalata kuvan, en lähtisi edes tavoittelemaan realistista tyylisuuntaa, vaan lähtisin irroittelemaan ja tavoittelemaan luovaa itseilmaisua ja ehkä symbolismia. Ei sekään helppoa kyllä ole, luova itseilmaisu.

Sanoisin myös ap:lle, että kannattaa jatkaa piirtämistä heti jos siltä tuntuu. Tekniikkaa voi hioa, sekä erilaisia tyylisuuntia kokeilla.

Ai niin, ja Christina Aguileran You Lost Me