Faith

Mielikuvissani saksalaiset ovat tarkkoja ja ahkeria, stereotyyppisesti ajatellen insinöörityyppisiä. Saksalaiset ovat sosiaalisesti varautuneita, mutta jos saksalainen juo olutta paljon, hän rentoutuu ja on avoimempi. Humalassakin hän kyllä pyrkii olemaan kontrolloitu.

Mielikuvani saksalaisten ulkonäöstä perustuu lähinnä mediaesityksiin, esim. 90-luvun tv-sarja Marienhofin henkilögalleriaan, jossa oli huomattavan iso variaatio: oli hujoppeja ja todella lyhyitä, vaaleita ja tummempia, pulskia ja hoikkia, kasvonpiirteiltään kaikennäköisiä, enimmäkseen vaaleita. Suomalaisiakin on kaikennäköisiä; mielikuvissani saksalaiset ovat ulkoisesti vähän kuin suomalaiset. En tiedä oliko Marienhofiin henkilögalleriaan tarkoituksella noukittu mahdollisimman monennäköistä näyttelijää.

Kyllä meidän kulttuurissamme on paljon sellaista, mikä vetää perheenjäseniä erilleen toisistaan. Se on surullista.

Ap: "Aikaisemmissa sukupolvissa korostettiin perheen yhdessäoloa ja vaimo huolehti perheen hyvinvoinnista ja aviomies taloudesta."

Toisaalta ei sekään ole ihanteellista, että toinen vanhemmista (joinain aiempina vuosikymmeninä lähinnä perheen isä) hoitaa leivän ansaitsemisen kokonaan yksin istuen toimistossa tai työskennellen tehtaalla tms. kaikki päivät saapuen kotiin lähinnä nukkumaan. Suurten ikäluokkien suomalaiset, ne, joiden perheissä tuollainen työnjako oli, ovat puhuneet siitä kuinka isä jäi heille etäiseksi hahmoksi. Vastaavasti äidin osa oli kantaa kaikki lasten huolet yksin kodin käytännön tehtävien lisäksi 24/7.

Pitäisi olla jokin tasapaino.

Kissa olisi pakko laittaa suljettuun tilaan väliaikaisesti. Sitten avaisin asunnon oven porraskäytävään ja kävisin alhaalla varmistamassa, että talon ulko-ovi on kiinnitetty auki. Ja kun avaisin vielä parvekkeen oven, saisin jonkinmoisen läpivedon asuntoon illaksi.

Kissan kannalta kyllä ongelmallista... Minun kylpyhuoneessani on niin kuuma, etten raaskisi kissaa sinne laittaa kuin hetkeksi.

Jossain tilanteissa "whataboutismi" kertoo siitä, että siihen turvautuva ei uskalla / osaa puolustaa aatetta, jota kannattaa, siksi vaihtaa puheenaihetta.

Siis esim. jos kritisoi aatetta x ja aatteen x kannattaja vastaa "Niin niin mutta entäs aate y? Onhan siinäkin kritisoitavaa!", niin siinähän se aatteen x kannattaja ohittaa mahdollisuuden puolustaa kannattamaansa aatetta. 

Jos minulta kristittynä kysytään tiukkaan sävyyn vaikka "Miten voit hyväksyä sen, että kristinuskon Jumala pitää avioliiton ulkopuolisia suhteita syn tinä? Eikö se ole suvaitsematonta?", en minä vastaa siihen "Niin niin mutta entäs is lam? Pitäähän Al lahkin niitä syntinä! Miksi et kritisoi is lamia?", vaan puolustan parhaani mukaan kristinuskoa.

Jos tarkoituksena on osoittaa kritisoijan kaksinaismoralismi (= kritisoija vaikuttaa kritisoivan ainoastaan kristinuskoa, muttei koskaan is lamia, vaikka voisi tehdä niin täysin samoin perustein), voi ensin puolustaa omaa uskoaan / aatettaan ja sen jälkeen voi esittää vastakysymyksensä: "Kritisoitko myös is lamia tästä asiasta?" Se on ärsyttävää, jos toinen suoraan hyppää "whatabout"-vastakysymykseen.

Ota miehen kanssa asia suoraan puheeksi. Kerro hänelle miksi hänen käytöksensä noissa tilanteissa on ongelma ja vaadi käytöksen korjaamista. Älä jää suhteeseen jos muutosta ei tule. Hän saattaa olla niin epäkypsä sosioemotionaalisesti, ettei edes ymmärrä mikä on ongelmana.

Itse en varsinkaan nelikymppisenä enää katselisi tuollaista.