Faith

"enkä jaksa juurikaan välittää muista enää"

Jos ei jaksa, niin ei jaksa.

Ajattelen itse, että vain hätätilanteissa ja suurissa, vakavissa asioissa minun kuuluu tilapäisesti uhrautua ja venyä, jos sellainen tilanne lähelle sattuu. Muuten toki autan voimieni mukaan.

Jokaisen on lopulta itse opeteltava tunnistamaan rajansa eli voimansa ja kykynsä sekä opeteltava tekemään valintoja ne tiedostaen. Jotkut kutsuvat sitä (terveeksi) itsekkyydeksi, minä kutsun sitä vain rehellisyydeksi ja itsensä tuntemiseksi.

Auttaminen sinänsä on hyvä. Ei siitä pidä tehdä hyvettä, että minähän en auta.

Avain on nähdäkseni tuo rehellisyys omien voimiensa suhteen. Ei oman rajallisuutensa tiedostaminen ja sen mukaan eläminen ole itsekästä, välinpitämättömyyttä, väärin tms.

Mikä on koronatilanne Helsingissä tällä hetkellä? Älä tapaa isääsi äläkä muita riskiryhmään kuuluvia pariin viikkoon, vältä lähikontakteja muutenkin.

Älä hankkiudu humalaan, jos arvostelukykysi pettää niin, että joudut katumaan tekojasi. Tai ehkä opit tästä.

Vaikka kuinka ärsyttäisi ja harmittaisi, ei ole hyväksyttävää uhkailla ulos heittämisellä. Ymmärtäisin tuollaisen raivostumisen, jos toinen olisi tehnyt jotain väärää, jotain vakavaa väärää, esim. ollut uskoton.

Jotkut luulevat, että toisen hiljaisuus, vetäytyminen, huonotuulisuus ja ahdistuneisuus heidän seurassaan johtuu heistä ja siksi loukkaantuvat – voisiko suuttuminen miehelläsi johtua siitä? Eli he kokevat, että heissä on jotain vikaa toisen mielestä, mutta että se toinen ei vain suoraan sano sitä. 

Kaunis lause, ja mielestäni sopii hautakiveen. Ehkä suomeksi olisi vielä parempi: "Rakkaus voittaa kaiken."

Siellä baarissa soivasta musiikista voi aloittaa keskustelun musiikkimausta. Taide ja kulttuuri ovat hyviä keskustelunaiheita tuntemattomien välillä, henkilökohtaisia muttei liian. Ei tarvitse olla aktiivinen "kulttuuri-ihminenkään", eli sellainen joka käy teatterissa ja konserteissa, voidakseen kertoa millaisesta musiikista, elokuvista jne. tykkää.