Faith
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
En usko että tekisin itsemurhan missään tilanteessa. Näen itsemurhan syntinä. Lisäksi koen etten pystyisi siihen.
Parikymppisenä, kun aloin saada selkeitä keskushermosto-oireita ja googlattuani sain tietää, että ne ovat todennäköisesti MS-taudin oireita (ja minulla diagnosoitiinkin se melkein kymmenen vuotta myöhemmin eli google oli oikeassa), pohdin välillä puolivakavasti itsemurhaa vaihtoehtona. En silloin vielä ollut uskossa eli en ajatellut asiaa synnin kannalta. Mielikuvani tästä sairaudesta oli hirveän pelottava, paljon pahempi kuin mitä se on ollut oikeasti.
Nietzsche kirjoitti: "Ajatus itsemurhasta on suuri lohtu: sen avulla pääsee yli monesta pahasta yöstä." Minun kohdallani tuo ei pitänyt paikkaansa. Itsemurhan ajatteleminen vain turhautti, koska tiesin sisimmässäni täysin varmasti, etten ikinä pystyisi, siis edes uskaltaisi, tehdä sitä. Melko pian luovuin koko pohdinnasta, kun tajusin, ettei ole mitään tapaa, jolla uskaltaisin sen tehdä.
Oli tilanne mikä vain, itsemurha on väärin ihmistä itseä ja Jumalaa kohtaan.
Itse suhtaudun itsemurhaan samalla tavalla kuin useimmat kristityt, eli pidän sitä vääränä, mutta olin pari vuotta sitten tilanteessa, jossa itsemurha oli kaikkein järkevin vaihtoehto. Kärsimyksen määrä jota koin joka päivä oli sietämätöntä. En halunnut kuolla, päinvastoin, mutta en kestänyt elämää.
Minulla oli vatsan kanssa pahoja ongelmia ja jostain ruuan imeytymisongelmasta johtuva äärimmäisen paha masennus. Masennuslääkkeet auttoivat, mutta ne pahensivat vatsaoireitani ja lopputulos oli se, että olin anorektisen laiha, masentunut ja kärsin pakkoajatuksista, enkä voinut tehdä asialle mitään. Tuossa rytäkässä minusta tosin tuli uskovainen, sillä rukoiltuani löysin parannuksen eräästä luonnontuotteesta ja vastoin kaikkia odotuksia sain itseni melko hyvään kuntoon ja masennuksen suureksi osaksi kuriin. Kokemus oli lähes traumaattinen, joten osaan olla kiitollinen jokaisesta päivästä, mutta olisi jopa Jumalalta ollut kohtuutonta vaatia minua kestämään sen hetkistä elämää. Ymmärrän siis niitä, jotka päättävät päivänsä omasta tahdosta, mutta vääränä sitä silti pidän noin yleensä.
Ajattelen että itsemurha on aina Jumalan tahtoa vastaan eli synti, mutta koska itsemurhaan johtavat tilanteet ovat äärimmäisiä eli sisältävät kipua, suurta kärsimystä ja usein henkisiä ongelmia sekä ongelmia harkintakyvyssä, uskon että Jumala suhtautuu siihen ymmärtäväisemmin kuin synteihin yleensä. Tästä ei puhuta Raamatussa tietääkseni, mutta noin olen ajatellut.
On joitain ihan äärimmäisiä tapauksia, joissa ihminen hetken mielijohteesta tappaa itsensä, vaikka mielisairauden akuutissa vaiheessa. Sellaisissa tilanteissa ei ehkä voi edes puhua synnistä, siis väärästä valinnasta jonka ihminen tekee. Kyse lienee enemmänkin mielisairauden oireesta.
Hyvä että sait Jumalalta apua ja voit paremmin!
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Uroshirvi on komein. Minulle tuli otsikon luettuani heti mieleen kallionkielekkeellä seisova hirvi. Joutsen on ehkä kaunein.
Leijonat ovat upeita myös. Videon leijonan katse on itsevarma ja ylväs.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
En ole kokenut sellaista itse enkä tiedä että lähipiirissänikään olisi käynyt niin.
Olen vuosien varrella seuraillut vakavasti sairastuneiden ihmisten YouTube-kanavia, joilla he kertovat elämästään sairauden kanssa. Heistä moni on kertonut, että ystävä tai kumppani on hylännyt, kun sairaus on ollut pahassa vaiheessa ja vaikuttanut toimintakykyyn. Mieleeni on jäänyt nuori amerikkalaisnainen, joka kertoi, etteivät edes hänen vanhempansa halunneet pahassa vaiheessa olla tekemisissä. Onneksi hänellä taas oli puoliso, joka pysyi rinnalla.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
En usko että tekisin itsemurhan missään tilanteessa. Näen itsemurhan syntinä. Lisäksi koen etten pystyisi siihen.
Parikymppisenä, kun aloin saada selkeitä keskushermosto-oireita ja googlattuani sain tietää, että ne ovat todennäköisesti MS-taudin oireita (ja minulla diagnosoitiinkin se melkein kymmenen vuotta myöhemmin eli google oli oikeassa), pohdin välillä puolivakavasti itsemurhaa vaihtoehtona. En silloin vielä ollut uskossa eli en ajatellut asiaa synnin kannalta. Mielikuvani tästä sairaudesta oli hirveän pelottava, paljon pahempi kuin mitä se on ollut oikeasti.
Nietzsche kirjoitti: "Ajatus itsemurhasta on suuri lohtu: sen avulla pääsee yli monesta pahasta yöstä." Minun kohdallani tuo ei pitänyt paikkaansa. Itsemurhan ajatteleminen vain turhautti, koska tiesin sisimmässäni täysin varmasti, etten ikinä pystyisi, siis edes uskaltaisi, tehdä sitä. Melko pian luovuin koko pohdinnasta, kun tajusin, ettei ole mitään tapaa, jolla uskaltaisin sen tehdä.
Oli tilanne mikä vain, itsemurha on väärin ihmistä itseä ja Jumalaa kohtaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Kärsimys kuuluu elämään tässä maailmassa. Onneksi on keinoja lievittää ruumiillista kärsimystä ja auttaa henkisesti kärsiviä. Siihen auttamiseen pitää panostaa eikä esim. eutanasiaan tai suositella itsemurhaa niille jotka kärsivät.
Jumala ei iloitse ihmisten kärsimyksistä. Raamatussa sanotaan:
"Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän,
hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli." (Ps. 34:19)
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/