Faith

Hetkellistä onnellisuuden tunnetta tunnen mm. ollessani luonnossa, tehdessäni jotain luovaa (esim. luova kirjoittaminen) ja selviytyessäni jostain haastavasta, vaikeasta tilanteesta.

Onnellistavia asenteita minulla ovat kiitollisuus ja toivo.

Onnellisuuteni perusta on Jumala. Ilman suhdettani Jumalaan kaikelta edellä mainitsemaltanikin menisi pohja.

Ihan hyvää kuuluu.

Aamupäivällä harrastin liikuntaa ja kävin kaupassa.

En malta odottaa ruoka-aikaa. Alkoi tehdä mieli makkaraperunoita joten ostin ainekset kaupasta. Parin tunnin päästä saan ruveta sitä kokkaamaan. Paistan makkarapalat ja hienonnetun punasipulin pannulla, ranskalaiset uunissa.

Toivon että ensilumi tulisi jo.

Ostaisin oman asunnon.

Jos rahaa jäisi tarpeeksi, niin saattaisin tehdä jonkun luontomatkan, esim. safarimatkan Afrikkaan. Matkustaminen on stressaavaa, joten maksaisin ylimääräistä mukavasta, turvallisesta ja stressittömästä matkan järjestämisestä.

En ota kantaa Finlandia-lautakuntajuttuun, vaan kommentoin tuota ap:n kysymystä: "Miksi yksilöpsykologinen näkökulma olisi huono juttu?"

Olen itse yksilön näkökulmaan keskittyvien romaanien ystävä, kunhan tarina, hahmot, aihe, teemat ovat omaperäisiä, syvällisiä ja filosofisia. Romaanin tulee tarjota filosofisia näköaloja ihmisyyteen ja olemassaoloon.

Joku saattaa kritisoida yksilöpsykologista näkökulmaa romaaneissa siksi että jos edellä luettelemani asiat eivät toteudu, lopputuloksena on helposti viihdekirjallisuuteen luokiteltavissa oleva teos, jossa käsitellään jonkun yksittäisen ihmisen tunteita, ihmissuhteita ja draamoja. Ihan aiheellinen kritiikki.

Jotkut taas kritisoivat yksilöpsykologista näkökulmaa siksi, että heidän mielestään vain sellaiset romaanit joissa käsitellään yhteiskunnallisia kysymyksiä, vaikka historiallisia tai poliittisia, ovat tärkeitä romaaneja. Monien tätä mieltä olevien ihmiskuva on kollektivistinen ja he tapaavat ajatella, että yksilöpsykologinen näkökulma on vaillinainen koska (heidän mielestään) todellisuus rakentuu sosiaalisesti.

Oma näkemykseni tosiaan on enemmän individualistinen. Ihmisyyden perusyksikkö on ihmisyksilö. Ihmisyyttä ja olemassaoloa on mielestäni parasta pohtia sen perusyksikön kautta.

Lapsena olin kylässä yhdessä paikassa jossa oli käkikello ja aina säikähdin sitä. Luukku rävähti auki nopeasti ja kuului sellainen mekaaninen ääni kun se käki tuli ulos kukkumaan ja sitten yhtä nopeasti rävähti luukku kiinni. En ikinä pitäisi käkikelloa kotona vaikka ymmärrän sen esteettisen viehätyksen. Ding-dong -kaappikelloakaan en haluaisi elämöimään.