Faith

1950-luvulla syntynyt äitini tekee aladobia välillä itse. Minäkin olen pitänyt sitä viimeistään 60-luvulla syntyneiden juttuna, vaikka näköjään on monia nuorempiakin jotka tykkäävät. Itse en erityisemmin tykkää juuri sen koostumuksen takia.

On, tavallinen vanne.

Viime päivinä olen pitkästä aikaa alkanut käyttää sitä kuntoiluun. Vanteen pyörittämisessä on kuntoilumuotona hyvää se, että se on helppo tehdä oikein eli liikettä ei tarvitse opetella ammattilaisen ohjauksessa tai edes peilistä katsomalla.

Aloittamista seuraavana päivänä keskivartalon lihakset olivat kipeinä, varsinkin kyljet. Joten tiedän, että lihakset tekevät työtä.

Olen harkinnut painavan vanteen ostamista, mutta ehken osta, koska olen lukenut joistain ihmisistä, joille tuli siitä vammoja (tyrä ja sisäelimen verenpurkauma).

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Olen uskovainen ja minua henkilökohtaisesti ei kiinnosta Harry Potterit, mutta mielestäni fiktiossa ei lähtökohtaisesti ole mitään vaarallista. Toisaalta jos henkilön, esim. lapsen, tiedetään olevan sellainen, jolla on vaikeuksia erottaa tosi ja kuvitelma, niin siinä tapauksessa olisin varovaisempi.

Olennaista elokuvien ja kirjojen suhteen on, mistä motiivista niitä katsoo. Jos katsoo Harry Pottereita saadakseen inspiraatiota ja vinkkejä noituuden harjoittamiseen, niin silloinhan se on ongelma kristinuskon näkökulmasta.

Voidaan myös esittää kysymys" onko siitä hyötyä?" jos haluaa lukea jotain niin miksi ei tieteen kirjallisuutta.

-toinen uskovainen

Ihan hyvä kysymys. Ajattelisin että jo se on jonkinlaista hyötyä, että nauttii elokuvista ja rentoutuu niiden äärellä. Se voi auttaa jaksamaan tärkeiden ja arkisten tylsiltä tuntuvien asioiden hoitamisessa. Fiktiiviset tarinat voivat myös innostaa käyttämään omaa luovuutta ja mielikuvitusta.

Olen uskovainen ja minua henkilökohtaisesti ei kiinnosta Harry Potterit, mutta mielestäni fiktiossa ei lähtökohtaisesti ole mitään vaarallista. Toisaalta jos henkilön, esim. lapsen, tiedetään olevan sellainen, jolla on vaikeuksia erottaa tosi ja kuvitelma, niin siinä tapauksessa olisin varovaisempi.

Olennaista elokuvien ja kirjojen suhteen on, mistä motiivista niitä katsoo. Jos katsoo Harry Pottereita saadakseen inspiraatiota ja vinkkejä noituuden harjoittamiseen, niin silloinhan se on ongelma kristinuskon näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostavaa miten erilaisia ihmiset on. Te joilla on unelmia joita olette toteuttaneet, kertokaa minkä tyyppisiä? Itselläni ei ole ollut (päämääriä on kyllä), siksi kiinnostaa.

Jotkut kutsuvat päämääriä unelmiksi? Yhdelle 5 kg laihduttaminen on unelma, itse kutsuisin sitä päämääräksi tai tavoitteeksi. Matka Grand Canyonille on monen mielestä unelma, toisten mielestä lomasuunnitelma.

On pieniä unelmia ja isoja unelmia. Toisaalta, voiko vaikkapa sitä kutsua unelmaksi että aikoo tehdä herkkuruokaa tai mennä naapurikaupunkiin ostoksille viikonloppuna? Missä vaiheessa tavoite tai suunnitelma muuttuu unelmaksi?

Suunnittelen usein tekeväni viikonloppuna herkkuruokaa, mutten kutsuisi sitä unelmaksi.

Unelmasta on kyse ehkä silloin, kun sen toteuttaminen on vaikeaa eli vaatii motivoituneisuutta, vaivannäköä, rohkeutta tms.