Emmaus-Pikachu
Seuratut keskustelut
Onko kukaan muu kokenut "virheitä matrixissa"/ glitch in the matrix -tyyppisiä tilanteita?
Eli onko muut kokeneet selittämättömiä tapahtumia, jotka saavat epäilemään, että on olemassa rinnakkaisuniversumeja, enneaavistuksia, aikahyppelyä tms?
Aloitan kertomalla omat kaksi kokemustani.
Kävimme veljeni kanssa vaateostoksilla, kun näimme vaatekauppaan sisään astuessamme vihaisen, vihreään takkiin sonnustautuneen punahiuksisen naisen, joka huusi myyjälle ja vaati hyvitystä jostain ostamastaan tuotteesta. Menimme toiselle puolelle kauppaa ja hetken päästä näimme naisen rynnistävän ulos kaupasta tuohtuneena. Häneltä putosi lattialle nenäliina, kuitti tai vastaava. Naurahtelimme vähän naisen huonolle käytökselle. Valitsimme veljeni kanssa vaatteet, menimme sovituskoppiin ja päädyin ostamaan yhden paidan. Menimme kassalle. Sydän hyppäsi kurkkuun, sillä kassalla oli käynnissä täysin sama tilanne kuin kauppaan tullessamme. Siinä oli tismalleen sama nainen huutamassa tismalleen samat sanat myyjän vastatessa tismalleen samalla tavalla kuin hetkeä aiemmin. Sitten nainen rynnisti ulos tavalla, jonka olimme jo kerran nähneet. Nenäliina/kuitti putosi jälleen naiselta lattialle. Jokainen yksityiskohta oli identtinen. Veljeni ja minä hätkähdimme tilannetta niin paljon, että puhumme siitä vielä vuosien jälkeenkin.
Ollessani noin 14-vuotias, minulla oli muutaman viikon kausi, jolloin näin edeltävänä yönä unen, joka täsmäsi aina lempisarjani seuraavan jakson kanssa. Osasin aina kertoa perheelleni etukäteen jakson tapahtumat ja jopa repliikit, koska olin ne jo nähnyt unessa. Sarja lopetettiin, joten en tiedä, kauanko tätä olisi jatkunut.
1586Mitä väärinkäsityksiä sinun ammatista on olemassa?
Meillä maatila, tuet on kuulemma meidän palkkaa. Joka vuosi ostetaan uusi traktori ja pelloilla pyöritään viikko keväällä ja toinen syksyllä.
525Vaivaamaan jääneet televisiosarjat
Klaani: Aivan 2000-luvun alussa TV1:ssä esitetty nuortensarja. Oli siis samaa sarjaa esim. Nälkäpelin ja Outolinnun kanssa ja sarja esitettiin ennen tuollaisten sarjojen nousua muoti-ilmiöksi. Sarja kertoi tulevaisuuden maailmasta, jossa virus oli tappanut kaikki aikuiset ja vain nuoret ja lapset olivat jääneet eloon. Nykyään tämä sarja luokiteltaisiin varmasti k12-sarjaksi, sarjan esitysaikaan ei ollut televisiossa ikärajamerkintöjä, sillä sarjassa oli väkivaltaa, ahdistavuutta ja seksuaalista sisältöä. Sarjan keskeiset henkilöt yrittivät taistella uuden maailman uhkia vastaan pahuutta vastaan, mutta samalla sarjassa oli saippuamaisia piirteitä ja keskeiset henkilöt todellakin menivät toistensa kanssa sänkyyn ja moni tuli sarjassa raskaaksi. Monet sarjan tapahtumat viittasivat vahvasti historian kauheuksiin. Lopulta sarjan ehkä keskeisin naishahmo ja tuon naisen poikaystävän katoamisesta ainakin osittain vastuussa ollut mies, jonka nainen oli onnistunut kääntämään hyvien puolelle raskastuivat ja hahmojen asuttama kaupunki räjähti. Toinen nainen taisi olla raskaana tuolle miehelle. Sarjan keskeiset hahmot pelastuivat räjähdykseltä jollekin veneelle. Lost: Kaikki jaksot katsottu, jotkut pariinkin kertaan ja silti jäi hieman epäselväksi, mistä sarjassa lopulta oli kyse. Aikoinaan Neloselle oli jättipotti saada esittää tuota sarjaa Suomessa. Sarjaa esitettiin ainakin jossakin vaiheessa torstaisin kello 21.00 ja samaan aikaan MTV3:lla esitettiin ihan tarkoituksella jotain toista sen aikaista hittisarjaa. Olisiko ollut peräti Pako tai 24 ? Spartacus: Oikeasti kiinnostava tarina pilattiin väkivallalla ja seksuaalisella sisällöllä mässäilyllä. Tositapahtumiin perustuva tarina ei tietenkään mennyt niinkuin perimätiedon perusteella oikeasti, sillä päähenkilön ruumista ei koskaan löydetty ja kuoleminen viimeisessä tasitelussa vain oletettiin tapahtuneen. Päähenkilö ei edes ollut tarinan kiinnostavin henkilö tai paras taistelija vaan sitä oli se tarinan paha poika, jota tällä palstalla kutsuttaisiin j:llä alkavalla sanalla. Päähenkilö onnistui sitten muuttamaan tätä pahaa poikaa parempaan suuntaan ja tästä tulikin päähenkilön lähin liittolainen. Lopuksi tyyliin kaikki muut miehet kuolivat, mutta hogladiaattori jäi rakastajansa kanssa eloon. Toki antiikin Roomassa meno oli nykyajankin mittapuulla vapaamielistä, mutta siltikin vaikuttaa 2010-luvun tulkinnalta tuo, että kukaan ei reagoinut gladiattorin homouteen mitenkään. Valitut: Joku lyhytikäinen MTV3:lla myhäisillassa esitetty floppisarja, joka selvästi yritti matkia esim.Lostia. Tässä sarjassa joukko ihmisiä siepattiin ja joku salaliitto sulki ihmisiä mystiseen paikkaan ihmiskokeisiin. Tähän vyyhtiin oli sekaantunut vaikutusvaltaisia ihmisiä ja uhaksi koetut ihmiset vaiettiin kovin keinoin.
1374Erikoisin asia mitä olet löytänyt vanhempasi tai isovanhempasi jäämistöstä
Löysin vähän aikaa sitten kuolleen isäni kotoa kaikki mitä olen hänelle vuosien saatossa ostanut lahjaksi. Ovat avaamattomina paketissa. Vaatteita ja kodintarvikkeita, joita on ihan itse pyytänyt ja kertonut tarvitsevansa
1024Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
6374Fiktiivinen hahmo kirjoissa, elokuvissa, sarjoissa johon olet ihastunut?
Onko ollut sellaista?
1186