eikkuli80

Siis mäkin olin aivan varma, että täältä löytyy vauvauutisia... Olen kyllä aivan varma, että niitä on putkahtanut maailmaan mutta äidit eivät vielä vain ole ehtineet kertomaan :)



Maksa-arvoista: mulla oli silloin eka raskaudessa hepatoosiepäily, mutta alat ja asat eivät todella nousseet yli viiterajojen. Vain afos ja sappihapot nousivat, ja noista tuo sappihapot on kaikista vaarallisin. Afos nousi aivan pilviin, sappihapot juuri rajalle. Jostain syystä nla-lääkäri päätti rv 34 jälkeen että ei enää testata. Vauvahan syntyi 38+1 ja seuraavassa raskaudessa th päivitteli tätä ja kiitteli onneani, että vauva syntyi ajoissa kun nuo sappihapotkin "jätettiin" siihen rajalle seuraamatta enää. Nyt kävin viimeksi tänään testeissä, oteettiin maksa- ja kilpirauhasarvot. Toivottavasti niitä ei enää tarvitsisi kumpiakaan ottaa vaan pääsisin jo synnyttämään...



Mä olen varsinkin edellisessä raskaudessa odotellut ihan rauhassa enkä viimeksi pitänyt mitään kiirettä, kunhan olin vain tyytyväinen siihen ettei vauva aikonutkaan tulla maailmaan... nyt tällä kertaa olen jotenkin tosi kärsimätön, voisin lähteä vaikka heti synnyttämään että pääsisin siitäkin ohi. Varsinkin kun pian alkaa olla tavarat valmiina, niin tuntuu että menee mielenkiinto koko hommaan ellei tässä pian päästä toimimaan!



*Jaffa*: mulla on hyvin samanlaiset ajatukset synnytyksestä kuin sulla :) Omalla painolla, ilman puudutuksia ja pystyssä liikkuen, vettä avuksi käyttäen ja toivottavasti jakkaralla ponnistaen tälläkin kertaa. Tosin kuulemma jos vauvalla on yhtään mitään erikoista, niin täällä sairaalassa joutuu sänkyyn selälleen, mikä on mun pahin peikkoni...



Vauva tuntuu edelleen painavan tuonne alakertaan. esim autossa istuessa paine tuntuu jossain peräsuolen kohdalla, kävellessä virtsarakossa. Eipä ihme jos joutuu monta kertaa päivässä käymään kakalla... Odottelen perjantain äitipolia ja kokoarviota, täytyy myöntää että olen kyllä todella pettynyt jos mitään ei ole tapahtunut kohdunsuulla kun joka päivä supistelee, eivätkä kaikki todellakaan ole "vain" kohdun kovettumisia vaan tuntuvat juuri tuolla alakerrassa, missä synnytyssupistuksetkin. Vauva punnaa välillä reippaasti, välillä on tosi pitkiä hiljaisia kausia (toivon mukaan harjoittelee piiiiiiiiiiiiitkiä päiväunia :) ) Mahan naksuminen on vähentynyt melkein kokonaan pois, samoin hikkaaminen noin kertaan päivässä.



Kuopus sanoi, että vauva syntyy ensi viikolla. Toivottavasti!



eikkuli 37+3

Minulla on lapsuudestani kokemus, kun olin päivähoidossa samanikäisen tytön kotona ja menimme sitten samalle luokalle. Luonteemme eivät vain sopineet kunnolla yhteen ja muistan, että usein oli kiistaa jo ennen kouluikää. Koulussa kaveri olisi halunnut olla vain minun kanssani, mikä alkoi ahdistaa kun itse olisin halunnut ystävystyä muidenkin kavereiden kanssa. Hän oli ripustautuvaisempaa sorttia, minä menevämpää. Perheidemmekin maailmankatsomuksetkin olivat aika eriävät. Loppuviimein kai yläasteen kynnyksellä tiemme erkanivat. Nyttemmin aikuisina olemme jälleen lähentyneet, aikaa on kulunut ja olemme molemmat saaneet etsiä itseämme erillämme toisistamme, mutta myös löytää muita ystäviä. Olemme huomanneet tulevamme oikein hyvin toimeen ja meillä on kuitenkin yhteistä historiaa takana.



Mitä haluaisin sanoa, niin omasta kokemuksestani suosittelisin, että lapsella olisi enemmän kuin yksi "bestis" koska tiet voivat erkaantua ja silloin joku voi jäädä todella yksin. Kaikki luonteet eivät sovi yhteen. Ystävyydestä voi tulla ahdistava riippuvuussuhde, jo hyvin varhainkin. Naapuruus, sukulaisuus tai muu "velvoittava" side ei saa olla ainoa koossapitävä voima. Muistan aina äitini sanat jonkun riidan päätteeksi, jotka ovat kantaneet minua myöhemminkin: Uusia ystäviä voi hankkia, mutta vanhoja ei saa jättää! Kiusaajallakin on jokin sisäinen tarkoitus toiminnalleen, vaikkei hän sitä osaa sanoiksi pukea, jota syyllistämisen sijaan olisi tutkittava tarkemmin ennen tuomitsemista.

Olen itse pian 5- ja 3-v. lasten äiti ja myös eskari/alkuope. Aikaisemmin ajattelin, että eskari ei olisi välttämätön omillekaan lapsilleni, mutta nyt kun olen perehtynyt nimenomaan tähän eskaritouhuun työn puolesta niin olen muuttanut kantaani...



Ovathan lapset pieniä kun tulevat eskariin mutta uskomattomia edistysaskelia tapahtuu jo syyslomaan mennessä ja "vauvamaisuudet" jäävät pikkuhiljaa pois niillä, keillä niitä on ja arkirutiinit alkavat sujua. Ikävä kyllä, sen huomaa mitä ennen eskaria/koulua lapsen elämässä on tapahtunut ja toisilla kiinni kurominen voi viedä jopa koko ensimmäisen kouluvuoden ja alku olla tosi hankala. Vaikka eskari perustuu leikkiin, niin kyllä siellä niitä kynänkäyttötaitoja ja monenlaista kielellistä tietoisuutta kehittävää toimintaa harjoitellaan, mikä sitten edistää lukemaan oppimista ja montaa muutakin asiaa. Ja matemaattiset esikäsitteetkin mennään jo aika pitkälle läpi eskarin aikana. Äidinkielestä mm. tavutusrytmi löytyy eskarivuonna, samoin suuraakkoset opetellaan kirjoittamaan oikein päin ja kynää pitämään kädessä oikein. Vaikka toki voisin opettajana omille lapsilleni nämä jutut viedä kotonakin läpi, niin ryhmässä ne tulevat aivan toisella tavoin, kun vertaistuki löytyy vierestä. Kuinka moni muu tulee ehkä ajatelleeksi, että tällaisia taitoja pitäisi kehittää jo ennen ekaluokkaa, jos ei mene eskariin? Samoin en voi kotona huomata omasta lapsestani mahdollisia vaikeuksia (ainakaan kaikkia, vaikka ammattilainen olenkin) oppimisen suhteen, joten mielelläni annan sijaa myös toisen näkemykselle. Tämä siis vain eskarin opillisesta puolesta, toki paljon on ohjattua ja vapaata leikkiä ja muuta kivaa, mitä en varmasti jaksaisi/hoksaisi/ehtisi tehdä lapseni kanssa, joten olen ihan iloinen että sitä varten on kehitetty esikoulu.



Kaikki kodit eivät ole aktiivisia lapsen älyllisen kehittämisen suhteen, näin ikävä kyllä on. Kuulee tapauksia, joissa lasten kanssa ei ole harrastettu (enkä tarkoita nyt mitään kerhoja tms.) kotona yhtään mitään. Onhan se tietysti ihanaa, kun antaa lapsen kasvaa omia aikojaan ilman mitään "paineita" mutta hintaa voi joutua makselemaan pitkään jälkikäteen. Jotkut ovat tosiaan ihania luonnonlapsia tullessaan eskariin tai kouluun, mutta arki siellä onkin sitten hankala opetella kun on "vain saanut olla" aina. Joidenkin lasten kanssa ei ole koskaan esim. pelattu mitään tai leikitty pihalla, eli lapsi on vain vapaasti leikkinyt ja sitten tulee ympäristöön, missä on paljon ohjattua eikä tunnu selviytyvän ollenkaan ja motorisetkin vaatimukset ovat jo aika kovat. Näiden lasten kohdalla sitä toivoo, että vanhemmat olisivat vähän aikaisemmin heränneet, kun sitten alkavat syyttelemään koulua ja opettajia ja kavereita eivätkä näe, että heillä olisi ollut aikaa monta vuotta ennen eskariin tai kouluun tuloa tehdä jotain kehittävää lapsen kanssa.



En halua tällä syyllistää ketään, mutta herättää toki ajatuksia. Välillä itsekin olen ajatellut, että kova on vaatimustaso jo ekaluokkalaiselle, mutta tähän suuntaan yhteiskuntamme on joka tapauksessa menossa, että jo eskari on osa tulevaa koulu-uraa. Toisaalta, esim. Belgiassa koulunkäynti aloitetaan 3-4 vuotiaana, juuri kehittävien leikkien, pelejen ja muun vastaavan kautta päiväkotimaisessa ympäristössä, joten siihen nähden me suomalaiset saamme pitää lapsemme lapsina liki puolet pidempään.

Mulle yksi kaveri neuvoi villahousujen kanssa käyttämään kolmiotaitolla harsoa + siihen puuvillaiset vauvan pikkuhousut päälle. Mutta en kokenut tätä oikein koskaan kovin toimivaksi systeemiksi... Muutama nauhavaippakin on olemassa, ne saa kyllä näppärästi käärittyä pyllyn ja reisien ympäri sopivaksi paketiksi mutta taas minusta ne olivat vähän hankalia pestäviä niitten nauhojen kanssa... Noita imsevimsen vastaavia kuin ä-pakkauksessa olevat mutta isompia, minulla on muutama kpl ja ajattelin että ompelen niihin tarranauhat niin että on kätevämpi kääriä paketiksi. täytyy vaan heti aloittaa, kun tässä ei tiedä kun jotain päähänsä saa, että ehtiikö lopulta toteuttamaan haaveensa ennen vauvan tuloa!



AIO-vaippoja en minäkään suosi, pari ostin esikoiselle testaukseen ja falskasivat hirveästi + olivat tosiaan NIIN paksu paketti että huh huh, poikakin kun oli laihanpuoleinen niin maatessa pylly ylämäkeen :D Ne olen myynyt pois aikaa päivää sitten. Minä olen siis enimmäkseen PUL-kuorien ja harsojen kanssa värkkääjä :)



Itsekin olen kokeillut kestositeitä jo ennen lapsia. Ompelin ne itse ja käytin kotona ollessa, ihan hyvin toimivat :) Täytyykin kaivaa ne esille tuolta taas, kun ei ole ollut käyttö moneen aikaan... Nyttemmin laittaisin vain nepparien tilalle tarranauhat niin voisi pyöräillessäkin käyttää - nepparit nimittäin painoivat jonkin verran ikävästi tuonne toosaan...



Napaan ei erityistä, olo alkaa kyllä tuntua niin raskaalta että... Lasten pitäisi huomenna päästä mummolaan yöksi, mentäisiin sitten miehen kanssa maanantaina käymään ostoksilla ja vaikka syömässä. Nyt täytyy lähteä hakemaan esikoista kaverin luota leikkimästä kotiin. Ja jos sitten alkaisi toteuttaa näitä hommiaan mitä on aloittamatta, kesken tai muuten puolitiessä...



eikkuli 37+1

*puhkarhu:* Mulla tuli kakkosesta limaa 5vrk, joten kyllä sä varmaan pian pääset synnärille :) Olin kanssa jo aivan toivoton, varsinkin kun raskausviikot oli 41+1 kun sitä limaa alkoi tulla... ja vauva syntyi 41+6. Aika jännä, kun nyt sitä alkaa kyttäämään jo pikkuhousuja joka vessakäynnillä että joko?? no, tässä voi tosiaan olla vielä viikkotolkulla kyttäämistä... Mutta tsemppiä sitten kun pääset tositoimiin!



*Hömpälle* vauvasta huolehtimisesta sen verran, että äidinvaistot ovat kuitenkin melko maailmoja liikuttava voima, tulet kyllä huomaamaan ja opit paljon omaa vauvaa tarkkailemalla! Jos ulos pukeminen huolestuttaa, niin voit laittaa kylpymittarin vaununkoppaan, niin näet kuinka lämmin tai kylmä siellä on. Sisällä vaatetus riippuu vähän siitä, onko asunto lämmin vai kylmä, meillä tämä on melko vetoisa kun vanha talo on, niin että saa aina olla lakki päässä vauvalla ja vaatetta ihan reilusti ainakin silloin kun ei sylissä ole. Vauvan viihtymistä voi tarkkailla niskaa koittamalla, kädet on usein kylmät eikä sinänsä kerro vielä kaikkea. Jos ulkoa sisälle tullessa niska on hikinen niin on ollut liikaa päällä, jos viileä niin liian vähän. Ja kyllä vauva itsekin huomauttaa... Ja päätä kannattaa suojata, sillä sen kautta haihtuu enin ruumiinlämmöstä. Pahalta tuntuu kun vaikka kesäisin näkee täysin avopäisiä vauvoja ulkona, kuitenkin aurinko saattaa tehdä omat tepposensa ja tuuli käy aina. Tässä syksyllä (lokakuulla) näin jopa vauvan jota kuljetettiin kaupassa kaukalossa ilman minkäänlaisia töppösiä, jalat paljaina! Vanhemmat puhuivat kyllä ulkomaan murretta joten eivät ehkä asuneet Suomessa, mutta silti...



Kylpyveden lämpötila kannattaa koittaa omalla kyynärpäällä, se ei saa polttaa yhtään eikä myöskään tuntua viileältä. Paras keino useimpaan vaivaan on tissi ;) Muistan kyllä hyvin epävarmuuden mikä itsellä oli esikoisen kanssa. Tuntui etten saa vauvaa selviämään hengissä seuraavaan neuvolaan asti, jotenkin sitä kaipasi niin sitä tukea siihen arkeen ja vauvanhoitoon. Toista vauvaa riitti kun katsoi, niin melkein jo tiesi että miten asiat on.



Imetyksestä nyt vielä täytyy sanoa niille, jotka ovat ensi kertaa hommaan ryhtymässä, että älkää vaipuko epätoivoon! Se sattuu alussa, aivan hurjasti, mutta ainakin minulle paras ohje jonka ystäväni antoi, oli edellisen tiedon lisäksi että kaksi ensimmäistä viikkoa ovat helvettiä, jos sinnikkäästi ja hammasta purren sen jaksat yrittää niin sitten alkaa helpottaa. Myös tissiä pitää likistää ja nänni saada ulos sekä asetettua vauvan suuhun... eka kerralla tässä on hankalinta se, että nännit saattavat olla "matalat" eikä vauva meinaa saada niistä kiinni. Ne muotoutuvat kuitenkin imetyksen edetessä paremmiksi (ja näin kolmannella kerralla ovat jo valmiiksi sellaiset turbot joita saa hävetä normaalitilassa kun näkyvät joka rintsikoiden alta...) Juuri sinun pitäisi kuitenkin opettaa avuton vauva syömään rintaa, vaikket itse edes tiedä, miten - kannattaa lukea se äitiyspakkauksen imetysopas ja osastolla pyytää hoitaja vaikka joka kerta auttamaan vauva rinnalle! Nimittäin kotona apu ei välttämättä ole niin lähellä ollenkaan.



Tietenkään kaikilla ei auta mikään, mutta täytyy muistaa että pääasia on että vauva saa ruokaa, oli se sitten omaa tai korvikemaitoa. Minulla on ollut aikaisemmin kielteinen suhtautuminen lisämaidon antamiseen, mutta näiden kahden kokemuksen jälkeen olen siinä viisastunut että minun kroppani ei tuota maitoa kuin vasta 4-5 pv synnytyksen jälkeen ja sillä välin vauva tarvitsee jotain muutakin kuin ne pari ternimaitotippaa, jo siihen että jaksaa imeä vuorokaudet läpeensä. Tästä olen hiukan kade niille joilla maitoa tulee heti synnytyksen jälkeen, joillakin jo alle puolenvälin raskautta asti. Siitä huolimatta olen saanut täysimetyksen hyvin onnistumaan sitten kun alun hankaluudet on voitettu, molemmilla kerroilla.



Mutta kannattaa tosiaan keskittyä ajattelemaan enemmän jo tuota synnytyksen jälkeistä aikaa, imetystä ja vauvanhoitoa, synnytyksen sijaan. Synnytys KUITENKIN menee ohi suht nopeaa, sen jälkeen sitä on aivan uudessa tilanteessa, uuden ihmisen kanssa ja äiti on se, jonka pitäisi vauvalle näyttää kuinka maailma toimii. Iso vastuu mutta myös niin ihana :)



Nyt täytyy lähteä lukemaan lapsille unisatua, joten huomisiin!



t. eikkuli