eikkuli80

eräissä sukujuhlissa juttelin yhden tädin kanssa, joka oli menettänyt ensimmäisen lapsensa (tytön). Toinen oli ollut poika, sitten hän sanoi että toivoi valtavasti tyttöä, tuli raskaaksi ja - synnytti kaksospojat (silloin ei vielä ollut ultria joten tuplat kävivät julki vasta kun ensimmäinen oli tullut pihalle). Heillä tuo kiintymyssuhde ei ollut mennyt lainkaan hyvin, äiti oli ollut valtavan pettynyt kolmeen poikaansa kun oli tyttöä aina toivonut ja ainoan menettänyt. Tuli jotenkin sellainen tunne, ettei tuolla äidillä kaikki muutenkaan ollut ihan hyvin, mutta pojillakin on ollut erinäisiä tunne-elämän ja mielenterveyden ongelmia. Näitä kaksosia oli hoitanut joku sukulainen koko vauva-ajan eikä äiti ollut heistä juuri kiinnostunut, koska olivat poikia. Aikamoinen masennus varmaan oli ollut synnytyksen jälkeen mutta eipä siitäkään varmaan silloin 60-luvun alussa puhuttu.



Tätä kuunnellessani ja vähän taustoja tietävänä en voinut kuin olla kauhuissani, että ei kai se sukupuoli VOI niin paljon vaikuttaa, että käytännössä on valmis jopa hylkäämään emotionaalisesti jälkeläisen sukupuolen takia... ja ikävöin 300 km:n päässä olevaa omaa rakasta pikkupoikaani. Vaikka toisaalta jossain Japanissa tai Kiinassa asia voi olla paljon suurempi - ja onhan tiedossa että abortteja tehdään sukupuolen takia hyvinkin paljon.



Kyllä minusta on luonnollista, että pariskunta toivoo tavallaan kummallekin sitä ' omaa kuvaa' ja siihen liittyy voimakkaitakin tunteita. Näiden tunteiden julkituominen vaan tulkitaan ehkä turhan ahtaasti usein, että ' väärää' sukupuolta oleva olisi jotenkin epätoivotumpi. Kuitenkin varmasti suurimmassa osassa tapauksia asiantilaan totutaan ja mahdollinen pettymys menee ohi jos sitä on ollutkaan. Kyllä minunkin kotonani on neljä lasta joista kolme ensimmäistä tyttöä, neljäs poika. Eikä voi olla ajattelematta että poikaa on odotettu :) Tähän ei tarvitse kuitenkaan liittyä mitään sen kummempaa dramatiikkaa, muistan hyvin kuinka innoissani isäni oli kun kolmatta tyttöä lähdettiin sairaalaan katsomaan, piteli hellästi sylissään vastasyntynyttä ja sanoi että tästä voisi tulla Katja.



eikkuli uudemman kerran

Sitä on turha miettiä etukäteen tai siinä tilanteessa. Omaa oloa helpottaakseen voi ottaa peräruiskeen etukäteen ja tyhjentää suolensa enimmät sisällöt pönttöön.

että meillä molemmat lähimmät synnytyssairaalat ovat (hyvällä kelillä) tunnin ajomatkan päässä ja sinne pitäisi ehtiä kelillä kuin kelillä, mikä tietysti vähän aiheuttaa huolta varsinkin kun eka synnytys on ollut sen verran nopea että toisessa on olemassa riski olla supernopea. Lapista saattavat lähteä satojen kilometrien päähän synnyttämään ilman vaihtoehtoja! Ja aina hätätapauksessa voi mennä lähimpään paikkaan, vaikka kuinka olisi ennakkoon suunnitellut muualle menevänsä.



eikkuli rv 40+2

Meillä esikoinen oli poika, minulla oli poikaolo todella pitkään raskauden aikana vaikkei kysytty sukupuolta ultrassa. En tiedä oliko tuo vain ' varautumista' johonkin pettymyksen kaltaiseen tunteeseen, mutta sitten sillä hetkellä kun vauva tuli ulos, tajusin että se oli TÄYSIN YHDENTEKEVÄÄ, kumpaa sukupuolta tulokas oli! Synnytys oli sen verran vaikea että lopussa pelättiin vauvan vahingoittuneen ja tärkeintä oli että hän oli kunnossa. Tosin järkyttävää minusta oli se, etten kuitenkaan ollut tajunnut, millainen mörrimöykky siellä mahassa oli mustine tukkineen päivineen majaillut, ihan kokonainen ihminen! Jotenkin ensimmäinen ajatus oli että ' kuka sinä olet' ja ' tulitko tosiaan minun sisältäni' ja ' oletko ollut siellä KOKO AJAN????'



Tällä toisella kertaa mietin alussa aika paljon sukupuoliasiaa. Huomasin toivovani tyttöä, ajattelin että jos tämäkin on poika (miehen suvussa on enimmistönä poikalapsia) niin sen täytyy olla kamala pettymys. Kun viikkoja alkoi kertyä, niin aloin ajattelemaan asiaa esikoisen kannalta: kun ikäeroa tulee kaksi vuotta, niin kuinka mukavaa hänen kannaltaan olisi saada pikkuveli, leikit osuisivat kuitenkin jossain vaiheessa paremmin yksiin. Lopulta kun puntaroin näitä kahta vaihtoehtoa, tulin siihen tulokseen että itsekkäästi toivoisin tyttöä, mutta kun ajattelen esikoista niin en voi olla toivomatta toista poikaa!



Kun 32. viikolla ultrassa näkyi että tulokas on todennäköisesti tyttö, en tiedä olinko lopulta enemmän pettynyt vai ilahtunut. Ensin ainakin hirmu huumassa kävin ostamassa vaaleanpunaisia vaatteita, mutta sitten seuraavaksi iski pettymys, että nyt esikoinen ei saakaan ' niin kivaa' pikkusisarusta. Kyllä tämä hormonihöyryssä eläminen on yhtä touhua... No, luultavasti meillä pian on sekä poika että tyttö, tietenkin täytyy sanoa että kiusaus jättää lapsiluku tähän on suuri ainakin tällä hetkellä, varsinkin kun olen aina sanonut että niin monta lasta haluan että löytyy molempia sukupuolia. En tiedä onko sitä sitten aivan hullu vai muuten vaan hoitoon kypsä kun tällaisia miettii, ja kuitenkin luulen että taas kun vauvan syliini saan niin on herttaisen yhdentekevää kumpaa merkkiä se on...



eikkuli rv 40+2

Ja onnea Annulle ja Elliinalle ja kiitos synnytyskertomuksista... vähän itseäkin jänskättää, jos tämä ensi viikolle menee, että alkavatko ehdotella käynnistelyjä. Itse ajattelin kokeilla vyöhyketerapeuttia aluksi, aloittaa siis pehmeimmästä päästä...



Noista jälkisupistuksista, touhisko niistä kyseli, minulla oli oikeastaan pahimmat vasta kun pääsin kotiin eli alkoivat viikon päästä synnytyksestä. Kysyin nla-tädin kotikäynnillä että voiko olla mahdollista ja hän totesi että niitä ovat. Sairaalassa kipuihin auttoi todella hyvin Pronaxen, jota sain tablettina aina tarvittaessa. Siellä tosin olin kipeä lähinnä alapään takia, repeämien/epparin/katkenneen häntäluun ja peräpukamien takia. Siinä koko skaala, ei paljon naurata... Saa nähdä miten tällä kertaa käy.



Tänään masu on ollut jännän kova, aamulla kipeäkin. Kävin mittauttamassa verenpaineen ja se oli ihan ok, alapaineet laskeneet alle 80:n. Ravattiin kyllä asioilla poitsun kanssa, vedin pulkassa ja nyt maha on ollut oudon kovan tuntuinen koko ajan... toivottavasti ennakoisi JOTAIN tapahtuvaksi lähipäivinä. Näitä lähipäivätoiveita kun on ollut jo niin monta viikkoa! Harjoitussuppareitakaan kun ei juuri nimeksi ole riittänyt tänne asti.



Mutta nyt oikaisen pitkälleni, tuli kirjoitettua pari työhakemusta kun ilmeisesti tämän raskauteni ja äitiysloman takia menee nyt sitten työpaikka alta :( Sopparia ei siis luultavasti jatketa syksyllä. Joten ei auta kun pettymyksen jälkeen laittaa onkia vähän joka veteen...



eikkuli