Daro
Seuratut keskustelut
Kommentit
Itse jättäisin suolan ja kerman pois, jos käytät mustapippurijuustoa (siinä on reilusti suolaa ja rasvaakin). Laittaisin ehkä jotain kasvista mukaan; paprikaa, kuivattuja tomaatteja kuten ehdotitkin, ehkä pinaattia ja sieniä?
Asuntosäätiö (Espoo) on ilmeisesti lopettanut lämmityksen. Viime vuonnakin oli jo kylmää, nyt jäätävää! Ilma vaan viuhuu, lämpötila on n. 16 - 17 astetta, kosteaa ja vetoista. Ei voi mennä edes kylpyyn. On niin jäätävän kamalaa.
En hae kaikkia sekä rahasyistä että ihan käytännön vuoksi. Esim. silmätippoja on kolmea erilaista. Samoja tippoja käyttää miesystäväni, jolla lääkekatto täyttyy. Tipat ovat kertakäyttöpipeteissä, joista jää aina sen verran, että pitäisi heittää roskiin. Minä siis käytän ne loput ja hyvin on toiminut, säästämme kumpikin ja saamme oikeat lääkkeet. Pitää taas selittää lääkärille, jota asia aina huolestuttaa... Kätevää kuitenkin. Suosittelen muillekin, kunhan muistaa pitää pipetin aina riittävän kaukana silmästä! Lisäksi en hae erästä reseptivapaata lääkevoidetta lainkaan (resepti silti kirjoitettu). Ei tehoa eikä ole aikomustakaan käyttää, minkä myös olen kertonut lääkärille. Käytän tilalla toista valmistetta, jonka haen Tallinnasta edullisemmin muutenkin siellä käydessäni.
Mandariini (iso ja mehevä), kasvispataa ja lasagnen jämät (pari lusikallista), vettä. Kyllä tällä pärjäisi! ;)
Meillä on aina hauskaa yhdessä, teemme sitten mitä tahansa!
Suhtaudut ymmärtäväisesti asioihin, jotka joskus kiristävät omaa pinnaa liiaksi!
Olet ottanut meidät 'omaksi' kotieläimiä myöten... :D
Paistat Suomen parhaat muikut, voissa tietenkin! ;)
Maailman paras miesystävä jo monta vuotta! <3