Bolivar
Seuratut keskustelut
Kommentit
C More
Olipas karmeaa katsottavaa taas Emman ja Tuomaksen kohtaaminen vastaanotolla. Koko ajan Tuomaksen fokus oli Emmassa ja Emman sanomisissa ja tekemisissä ja loukkaantumisissa. Kaiken huippuna uutuutena Emman motiivin kyseenalaistaminen sarjaan hakemisesta! Sama kysymys Tuomakselle: Minkä h*lvetin takia olet kyseiseen ohjelmaan lähtenyt? Se nyt ainakin on selvää, ettei noin häijyn ihmisen kanssa tosielämässä kukaan itseään kunnioittava nainen haluaisi edes olla. Sitä omaa kommunikointiaan voi myös miettiä, eikä vain todeta, että no minä olen tällainen, ja jotkut loukkaantuvat seurassani, voi voi. Vikaa on toki molemmissa, mutta Tuomaksen pitäisi myös katsoa peiliin, pitkään ja hartaasti.
C More
Alkaa kyllä käydä hermoille tuo Katin jankuttaminen keskustelemisesta. Janne tiivistikin hyvin, että jatkuvasti keskustellaan keskustelemisesta. Enkä oikein usko noita Katin selityksiä, ettei hän voi luottaa Janneen, ellei tyyliin pääse hänen päänsä sisälle ja tiedä kaikkea. On nyt jäänyt vain tuon oman inttämisensä lumoihin. Jos jostain miehestä luotettavuus huokuu kilometrien päähän, niin Jannesta. Vaikkei sanaakaan sanoisi, niin näkee kyllä, ettei pahaa halua kenellekään eikä tasan tarkoituksella loukkaisi ketään. Aika moni muu olisi Katille jo haistattanut, valitettavasti. Lehmän hermot kyllä tuolla miehellä!
C More
Jestas, tuota Matin käytöstä. Aivan kuin pikkupoika. Mira, ansaitset paljon parempaa! Onnittele itseäsi, ettet joudu tuollaista miespoikaa ja niitä rumia kehystettyjä pelipaitoja katselemaan.
Kristiina xx kirjoitti:
Onko tällä kaudella kertaakaan nähty Matin kunnolla kuntoilevan? Golfaamassa nähty kerran, mutta sitä en varsinaisesti hikiliikunnaksi laske.
Matti vaan antoi esittelyn perusteella sellaisen kuvan itsestään, että hän on tosi urheilullinen.
Viimeisimmässä C More -jaksossa häntä oli kuvattu jossakin jumpassa. Jännä, ettei Miran kanssa suostunut jumppaan lähtemään Miran tätä ehdotettua, kun ainakin viimeisimmän jakson perusteella antoi kuvan, että käy ryhmäliikuntatunneilla, eikä todellakaan ollut mitään Katin warriors -meininkiä.
Ruutu+
Jennan ja Jessen kaksnelosten majapaikka...Siis mikä ihmeen marjanpoimijoiden parakki tuo koppi oli?!? Ja ne tatuointipaikan mainosmukit... Olisiko sitä tatuointipaikkaa voinut vaikka kuvata jotenkin enemmän tms.?Harvinaisen epäonnistunutta tuotesijoittelua taas.